STOP! In the name of Article 17 – An analysis of Article 17 of the Directive on Copyright in the Digital Single Market as a solution to protect copyright in the digital environment

Abstract

The protection of copyright-protected subject matter in the digital single market has been topical within the EU policy discussions during the recent years. Digitalization enables great possibilities, but also worrisome threats, to the distribution of copyrighted subject matter. In March 2019, the European Parliament voted in favor of the disputed Digital Single Market directive. The directive imposes provisions on online content-sharing service providers to secure the safe online distribution of copyrighted content and safeguard fair remuneration of the works. Until now, the EU legislation concerning online intermediary liability in copyright infringement cases, has been relying on a so-called safe harbor regime. The intermediaries are entitled a safe harbor from liability if they manage to prove their discharge. The new directive does not directly close the safe harbors, but it does impose requirements of more extensive measures for some intermediaries in order to reach the harbor. Article 17 of the new directive promotes two possibilities for the service providers to act in order to go free from liability: (1) conclude licensing agreements with the copyright holders; or (2) demonstrate that they have made best efforts to ensure the unavailability of certain subject matter. The second option has been interpreted to include technological monitoring systems such as notice and takedown and notice and stay down. Technological monitoring of content uploads to online sharing services has prior been subject for academic discussion and CJEU practice. Automatized monitoring of content is considered to carry a risk of infringing fundamental rights of stakeholders’ such as the freedom of expression. The CJEU has therefore adopted a fair balance instrument, in order to safeguard the fundamental right of all stakeholders. The concept of fair balance is established merely from legal practice. The new directive includes an explicit requirement to ensure the fair balance between stakeholders when adopting the provisions of the directive. In subsequent case law notice systems have been considered incompatible with the fair balance instrument. In this research, the main focus has been to discuss how the new directive promotes copyright holders’ exclusive rights by imposing a stricter liability for the intermediaries to monitor uploaded content. The conclusion of the research is that despite a clear increase in copyright holders’ protection the directive leaves several issues unanswered and does not acknowledge the risks its provisions may face.

Tekijänoikeussuoja ja siihen liittyvä käytäntö EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla on ollut tiukan keskustelun keskipisteenä kuluneen vuosikymmenen aikana. Digitalisaatio tuo mukanaan suuren määrän mahdollisuuksia, mutta myös huomattavan määrän uhkia, tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin jakamiseen. Maaliskuussa 2019 Euroopan Parlamentti äänesti laajalti keskustellun direktiivin, direktiivi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla, puolesta. Kyseinen direktiivi tuo mukanaan velvoitteita verkkosisällönjakopalveluille, varmistaakseen, että tekijänsuojatun sisällön jakelu on turvattu ja oikeudenhaltijoille mahdollistetaan asianmukainen korvaus suojatun sisällön käytöstä. Tähän asti EU:n lainsäädäntöä, koskien digitaalisten palveluiden tarjoajien vastuuta, on ohjannut niin sanottu Safe Harbor -järjestely. Kyseisten palveluiden tarjoajat ovat vapautettu vastuusta, mikäli ne pystyvät todistamaan toimineensa vaatimusten mukaisesti. Uusi direktiivi ei suoranaisesti poista palveluntarjoajien mahdollisuutta turvautua Safe Harbor -järjestelyyn, mutta se laajentaa huomattavasti joidenkin toimijoiden toimenpidevaatimuksia. Näin ollen, tulevaisuudessa vastuuvapauden saavuttaminen tulee olemaan vaativampaa. Direktiivin artikla 17 antaa toimijoille kaksi mahdollisuutta toimia: (1) toteuttaa lisenssisopimukset oikeudenhaltijoiden kanssa; tai (2) osoittaa, että ne ovat toteuttaneet toimia parhaansa mukaan estääkseen tietyn aineiston saannin. Toista esitettyä toimintavaihtoehtoa on tulkittu siten, että se sisältäisi vaatimuksen seurantavelvoitteesta, esimerkiksi teknologisten huomiojärjestelmien käyttöönottamisesta. Kyseiset huomiojärjestelmät ovat olleet keskeisessä asemassa akateemisessa keskustelussa sekä EU -tuomioistuinkäytännössä. Automatisoitua sisällönvalvontaa kohtaan on kohdistettu kritiikkiä siitä, että sen käyttöönotto toisi mukanaan riskin perusoikeuksien, kuten sananvapauden, loukkaamisesta. EU:n tuomioistuin on tätä varten ottanut käyttöönsä oikeudenmukaisuuden tasapainottelu -instrumentin, varmistaakseen sidosryhmien perusoikeuksien toteutumisen. Oikeudenmukaisuuden tasapainottelu oikeudellisena käsitteenä on saavuttanut nykyisen muotonsa lähinnä EU:n oikeuskäytännöstä. Uusi direktiivi sisältää nimenomaisen maininnan oikeudenmukaisuuden tasapainottelusta direktiiviä sovellettaessa. Tähänastisessa oikeuskäytännössä teknologiset seurantajärjestelmät eivät pääasiallisesti ole olleet omiaan täyttämään oikeudenmukaisuudellisen tasapainon. Tämän tutkielman fokus on keskustella siitä, miten direktiivi edistää tekijänoikeushaltijoiden yksinoikeutta tiukentamalla palveluntarjoajien vastuuta. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että direktiivin myötä oikeudenhaltijoiden oikeuksia parannetaan, mutta direktiivin lopullinen muoto jättää kokonaisuudessaan monta avointa kysymystä.