Ihmisen immuunikatovirukseen (HIV) liittyvä rikosoikeudellinen vastuu korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteella – lääketieteen kehityksen näkökulmasta arvioituna
Haavisto, Jenni (2019-11-20)
Ihmisen immuunikatovirukseen (HIV) liittyvä rikosoikeudellinen vastuu korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteella – lääketieteen kehityksen näkökulmasta arvioituna
Haavisto, Jenni
(20.11.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121046534
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121046534
Tiivistelmä
Tutkielmassa analysoidaan korkeimman oikeuden ihmisen immuunikatovirusinfektiota käsittelevää oikeuskäytäntöä nykylääketieteen tutkimustulosten valossa. Käsiteltävissä oikeustapauksissa on kyse HIV-infektoituneen rikosoikeudellisesta vastuusta HIV:lle altistamisesta, infektion salaamisesta tai infektion tartuttamisesta seksuaalisessa kanssakäymisessä. Yhdessä tapauksessa on kyse sylkemällä, puremalla ja verisillä sormilla raapimalla aiheutetusta infektiovaarasta. Oikeuskäytännön perusteella HIV-infektoituneella voi olla velvollisuus kertoa tartunnastaan tai käyttää seksuaalisessa kanssakäymisessä suojautumisvälinettä.
Tutkielma on rikosoikeuden oikeusdogmaattinen eli lainopillinen tutkimus, jossa selvitetään, minkälainen käyttäytyminen on lain mukaan rangaistavaa ja miten sellaisesta käyttäytymisestä rangaistaan. Tutkielma on otteeltaan systematisoiva, sillä siinä kootaan erilaisista oikeudellisista ja lääketieteellisistä tutkimuslähteistä katsaus infektiosta rikosoikeudellisesti merkityksellisenä asiana. Tutkielmassa vastataan siihen, miten HIV-infektio nähdään lääketieteessä ja miten tätä tietoa voidaan hyväksikäyttää oikeustieteessä. Pääasiallisen lähdemateriaalin muodostavat korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö, rikosoikeustieteellinen kirjallisuus ja infektiolääketieteellinen materiaali. Tutkielman näkökulma on kansallinen, vaikka teeman ongelmallisuudet ovatkin tunnettuja myös kansainvälisesti.
Tutkielmassa havaitaan, että oikeuskäytäntö on nykyiseltään osittain vanhentuneeseen tietoon perustuvaa ja siten annetut tuomiot voivat antaa infektioon liittyvistä riskeistä vääristyneen kuvan. Lääkehoidon vaikutus HIV:n tartuntariskiin on täsmentynyt viime vuosien aikana. Tutkielmassa esitetään, että oikeuskäytännön konservatiivisuuden vuoksi ihmiset voivat lääketieteen kehittymisestä huolimatta tulla syytetyksi ja tuomituksi rikoksesta, vaikka HIV-infektion tarttuminen ei olisi ollut esimerkiksi käytetyn lääkityksen vuoksi todennäköistä.
Tutkielma on rikosoikeuden oikeusdogmaattinen eli lainopillinen tutkimus, jossa selvitetään, minkälainen käyttäytyminen on lain mukaan rangaistavaa ja miten sellaisesta käyttäytymisestä rangaistaan. Tutkielma on otteeltaan systematisoiva, sillä siinä kootaan erilaisista oikeudellisista ja lääketieteellisistä tutkimuslähteistä katsaus infektiosta rikosoikeudellisesti merkityksellisenä asiana. Tutkielmassa vastataan siihen, miten HIV-infektio nähdään lääketieteessä ja miten tätä tietoa voidaan hyväksikäyttää oikeustieteessä. Pääasiallisen lähdemateriaalin muodostavat korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö, rikosoikeustieteellinen kirjallisuus ja infektiolääketieteellinen materiaali. Tutkielman näkökulma on kansallinen, vaikka teeman ongelmallisuudet ovatkin tunnettuja myös kansainvälisesti.
Tutkielmassa havaitaan, että oikeuskäytäntö on nykyiseltään osittain vanhentuneeseen tietoon perustuvaa ja siten annetut tuomiot voivat antaa infektioon liittyvistä riskeistä vääristyneen kuvan. Lääkehoidon vaikutus HIV:n tartuntariskiin on täsmentynyt viime vuosien aikana. Tutkielmassa esitetään, että oikeuskäytännön konservatiivisuuden vuoksi ihmiset voivat lääketieteen kehittymisestä huolimatta tulla syytetyksi ja tuomituksi rikoksesta, vaikka HIV-infektion tarttuminen ei olisi ollut esimerkiksi käytetyn lääkityksen vuoksi todennäköistä.