Kohti eurooppalaisia juomatapoja? : Alkoholipolitiikan diskurssit vuosien 1968 ja 2017 eduskuntakeskusteluissa
Mikkola, Tuomas (2019-11-29)
Kohti eurooppalaisia juomatapoja? : Alkoholipolitiikan diskurssit vuosien 1968 ja 2017 eduskuntakeskusteluissa
(29.11.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121748568
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121748568
Tiivistelmä
Suomalainen alkoholipolitiikka on liberalisoitunut vuonna 1969 voimaan tulleista alkoholi- ja keskiolutlaista alkaen. Lainsäätäjien pyrkimyksenä on ollut edetä kaikkia koskevista rajoituksista kohti yksilön vapaampaa mahdollisuutta valita, mitä ja milloin juo. Vuonna 2018 astui voimaan alkoholilain kokonaisuudistus, jonka myötä muun muassa nelosoluen myynti sallittiin ruokakaupoissa. Tämän tutkielman tarkoituksena on avata, minkälaisia politiikan puhetapoja alkoholilakien säätämisen yhteydessä on muodostunut. Millä tavoin ja mihin auktoriteetteihin vedoten kansanedustajat ovat muodostaneet omat argumenttinsa? Tutkielma pureutuu myös siihen, miten alkoholipolitiikan puhetavat ovat muuttuneet 1960-luvulta 2010-luvulle.
Tutkielman aineisto koostuu vuosien 1968 ja 2017 eduskunnan täysistuntokeskusteluista, jotka koskivat alkoholilakien uudistamista. Metodina on käytetty diskurssianalyysia. Sen avulla keskusteluista on noussut esiin diskursseja, jotka muodostuvat informanttien eli kansanedustajien puhe- ja toimintatavoista. Diskurssit hahmottuvat tutkijan analyysin kautta. Näin päästään pintaa syvemmälle puheenvuorojen merkityssisältöihin ja siihen sosiaaliseen todellisuuteen, jota kansanedustajat valtaa käyttäessään tuottavat.
Kansanedustajien keskusteluista nousi esiin kuusi diskurssia: raittius- ja kieltolakidiskurssi, nuoriso- ja holhousdiskurssi, yksilönvapauden ja eurooppalaisen juomatavan diskurssi, kaupan ja panimoteollisuuden diskurssi, saatavuuden ja hinnan diskurssi sekä kansanterveyden ja kansantalouden diskurssi. Alkoholipolitiikka on eduskunnassa niin kutsuttu omantunnon kysymys, joten edustajat jakautuivat puolueesta riippumatta liberalisoinnin kannattajiin ja vastustajiin. Eri näkemysten etäisyyttä toisiinsa nähden korosti se, että edes käsitteistä, kuten eurooppalainen juomatapa, ei päästy yhteisymmärrykseen. Kansanedustajat tukeutuivat argumenteissaan esimerkkeihin, tutkimuksiin tai asiantuntijoihin, jotka tukivat omaa näkökulmaa. Erityisen paljon asiantuntijoihin pyrittiin tukeutumaan saatavuuteen ja hintaan sekä kansanterveyteen liittyvissä puheenvuoroissa.
Alkoholipolitiikkaan vahvasti vaikuttamaan pyrkineistä tahoista kaupan ja panimoteollisuuden etuja ei juurikaan puolustettu, vaikka ne hyötyivätkin toteutuneista lakiuudistuksista. Toisaalta raittiusliikkeen asema auktoriteettina heikentyi jo vuoden 1968 keskusteluissa ja hävisi kokonaan vuoteen 2017 mennessä, samalla kun raittiustyön kannattajat kokivat tulleensa leimatuiksi. Merkittävin jännite keskusteluissa muodostui holhousta ja rajoituksia vaatineiden sekä yksilönvapauksia ja juomatavan muutosta korostaneiden argumenttien välille. Jännite näkyi muun muassa suhtautumisessa nuoriin. Toiset halusivat suojella heitä alkoholin vaaroilta, kun taas toiset näkivät nuorissa mahdollisuuden alkoholikulttuurin muutokselle.
Tutkielman aineisto koostuu vuosien 1968 ja 2017 eduskunnan täysistuntokeskusteluista, jotka koskivat alkoholilakien uudistamista. Metodina on käytetty diskurssianalyysia. Sen avulla keskusteluista on noussut esiin diskursseja, jotka muodostuvat informanttien eli kansanedustajien puhe- ja toimintatavoista. Diskurssit hahmottuvat tutkijan analyysin kautta. Näin päästään pintaa syvemmälle puheenvuorojen merkityssisältöihin ja siihen sosiaaliseen todellisuuteen, jota kansanedustajat valtaa käyttäessään tuottavat.
Kansanedustajien keskusteluista nousi esiin kuusi diskurssia: raittius- ja kieltolakidiskurssi, nuoriso- ja holhousdiskurssi, yksilönvapauden ja eurooppalaisen juomatavan diskurssi, kaupan ja panimoteollisuuden diskurssi, saatavuuden ja hinnan diskurssi sekä kansanterveyden ja kansantalouden diskurssi. Alkoholipolitiikka on eduskunnassa niin kutsuttu omantunnon kysymys, joten edustajat jakautuivat puolueesta riippumatta liberalisoinnin kannattajiin ja vastustajiin. Eri näkemysten etäisyyttä toisiinsa nähden korosti se, että edes käsitteistä, kuten eurooppalainen juomatapa, ei päästy yhteisymmärrykseen. Kansanedustajat tukeutuivat argumenteissaan esimerkkeihin, tutkimuksiin tai asiantuntijoihin, jotka tukivat omaa näkökulmaa. Erityisen paljon asiantuntijoihin pyrittiin tukeutumaan saatavuuteen ja hintaan sekä kansanterveyteen liittyvissä puheenvuoroissa.
Alkoholipolitiikkaan vahvasti vaikuttamaan pyrkineistä tahoista kaupan ja panimoteollisuuden etuja ei juurikaan puolustettu, vaikka ne hyötyivätkin toteutuneista lakiuudistuksista. Toisaalta raittiusliikkeen asema auktoriteettina heikentyi jo vuoden 1968 keskusteluissa ja hävisi kokonaan vuoteen 2017 mennessä, samalla kun raittiustyön kannattajat kokivat tulleensa leimatuiksi. Merkittävin jännite keskusteluissa muodostui holhousta ja rajoituksia vaatineiden sekä yksilönvapauksia ja juomatavan muutosta korostaneiden argumenttien välille. Jännite näkyi muun muassa suhtautumisessa nuoriin. Toiset halusivat suojella heitä alkoholin vaaroilta, kun taas toiset näkivät nuorissa mahdollisuuden alkoholikulttuurin muutokselle.