Edunvalvonnan viimesijaisuus ja sen merkitys henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta edunvalvojaa määrättäessä
Lehesvuori, Laura (2019-12-17)
Edunvalvonnan viimesijaisuus ja sen merkitys henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta edunvalvojaa määrättäessä
Lehesvuori, Laura
(17.12.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019122049176
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019122049176
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee edunvalvonnan viimesijaisuutta ja sen merkitystä henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta edunvalvojaa määrättäessä. Edunvalvonnan tarve kasvaa koko ajan ja edunvalvojan määrääminen on ajankohtaista yhä useammalle ihmiselle, jolloin myös esiin nousee kysymys toimintakyvyltään heikentyneen ihmisen oikeusturvasta. Edunvalvojan määrääminen on aina hyvin merkityksellistä sille, jolle edunvalvoja määrätään, sillä edunvalvojan määrääminen vaikuttaa lievimmilläänkin aina henkilön itsemääräämisoikeuteen, jonka voidaan katsoa kuuluvan perusoikeuksiimme. Tämän vuoksi henkilön itsemääräämisoikeuteen on syytä kiinnittää huomiota jo edunvalvojaa määrättäessä.
Edunvalvojaa määrättäessä tulee lisäksi ottaa monia muitakin seikkoja huomioon itsemääräämisoikeuden lisäksi ja yhtenä merkittävimpänä arvioitavana asiana ovat edunvalvonnan edellytykset. Holhoustoimilain 8 § säätelee edunvalvonnan edellytykset, joista tämän tutkielman kannalta tärkeimpänä on edunvalvonnan viimesijaisuus. Tutkielmassa käydään läpi sekä itsemääräämisoikeutta että edunvalvontaa yleisesti läpi ja edunvalvonnan osalta painopiste on juuri edunvalvojan määräämisen edellytyksissä, erityisesti edunvalvonnan viimesijaisuudessa.
Tutkielmassa käsitellään edunvalvonnan viimesijaisuutta ja henkilön itsemääräämisoikeutta kahdesta eri näkökulmasta. Pohditaan tilannetta, jossa henkilö nimenomaisesti haluaa itselleen edunvalvojan sekä tilannetta, jossa henkilö vastustaa edunvalvojan määräämistä. Ensimmäisessä tilanteessa itsemääräämisoikeus puoltaa edunvalvojan määräämistä, kun taas jälkimmäisessä henkilön tahtona on se, ettei edunvalvojaa määrättäisi. Kuitenkin, koska edunvalvonta on viimesijaista, ei edunvalvojaa välttämättä aina voida määrätä, vaikka se olisi henkilön tahtona. Toisaalta myös, jos henkilön toimintakyky on heikentynyt ja hän vastustaa edunvalvojan määräämistä eikä muita keinoja ole käytettävissä, saatetaan edunvalvoja määrätä vastustuksesta huolimatta. Kummassakin tilanteessa tulee tehdä tapauskohtaista kokonaisharkintaa.
Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on holhoustoimilain lisäksi lainvalmisteluasiakirjat, oikeuskirjallisuus sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassa käytetään lainopillista metodia sen selvittämiseen, mikä on voimassa olevan oikeuden tila, kun määrätään edunvalvojaa ja huomioon otetaan päämiehen itsemääräämisoikeus ja edunvalvonnan viimesijaisuus.
Edunvalvojaa määrättäessä tulee lisäksi ottaa monia muitakin seikkoja huomioon itsemääräämisoikeuden lisäksi ja yhtenä merkittävimpänä arvioitavana asiana ovat edunvalvonnan edellytykset. Holhoustoimilain 8 § säätelee edunvalvonnan edellytykset, joista tämän tutkielman kannalta tärkeimpänä on edunvalvonnan viimesijaisuus. Tutkielmassa käydään läpi sekä itsemääräämisoikeutta että edunvalvontaa yleisesti läpi ja edunvalvonnan osalta painopiste on juuri edunvalvojan määräämisen edellytyksissä, erityisesti edunvalvonnan viimesijaisuudessa.
Tutkielmassa käsitellään edunvalvonnan viimesijaisuutta ja henkilön itsemääräämisoikeutta kahdesta eri näkökulmasta. Pohditaan tilannetta, jossa henkilö nimenomaisesti haluaa itselleen edunvalvojan sekä tilannetta, jossa henkilö vastustaa edunvalvojan määräämistä. Ensimmäisessä tilanteessa itsemääräämisoikeus puoltaa edunvalvojan määräämistä, kun taas jälkimmäisessä henkilön tahtona on se, ettei edunvalvojaa määrättäisi. Kuitenkin, koska edunvalvonta on viimesijaista, ei edunvalvojaa välttämättä aina voida määrätä, vaikka se olisi henkilön tahtona. Toisaalta myös, jos henkilön toimintakyky on heikentynyt ja hän vastustaa edunvalvojan määräämistä eikä muita keinoja ole käytettävissä, saatetaan edunvalvoja määrätä vastustuksesta huolimatta. Kummassakin tilanteessa tulee tehdä tapauskohtaista kokonaisharkintaa.
Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on holhoustoimilain lisäksi lainvalmisteluasiakirjat, oikeuskirjallisuus sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassa käytetään lainopillista metodia sen selvittämiseen, mikä on voimassa olevan oikeuden tila, kun määrätään edunvalvojaa ja huomioon otetaan päämiehen itsemääräämisoikeus ja edunvalvonnan viimesijaisuus.