Pokeriverotus – pokerisponsoroinnin ja voitonjakosopimusten verokohtelu Euroopan talousalueella ja sen ulkopuolella
Joentausta, Teppo (2019-10-23)
Pokeriverotus – pokerisponsoroinnin ja voitonjakosopimusten verokohtelu Euroopan talousalueella ja sen ulkopuolella
Joentausta, Teppo
(23.10.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019120545875

Tiivistelmä
Tämä tutkimus käsittelee pokeritulojen ja erityisesti pokerisponsoroinnin ja voitonjakosopimusten verotusta. Tutkimuksessa esitellään arpajaisten vaikutusta pokeritulojen verokohteluun. Työssä selvennetään keskeisten tuloverolainsäännösten liittymistä pokeritulojen verotukseen. Sen ohella verohallinnon pokeritulojen verotus -ohjetta hyödynnetään merkittävästi selvittämään pelaajien verorasituksen kohdentumista.
Tutkielmani tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Keskeisenä lähdeaineistona on käytetty tuloverotusta käsittelevää oikeuskirjallisuutta ja aiheeseen liittyviä verohallinnon ohjeita. Arpajaisiin liittyvät lain esityöt, lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ovat olleet tärkeänä lähdeaineistona tutkielmassani. Tärkeimpänä yksittäisenä lähteenä on käytetty verohallinnon pokeritulojen verotus -ohjetta ja tämän lisäksi suomalaista oikeuskirjallisuutta henkilökohtaisten tulojen verotukseen liittyvissä näkökulmissa.
Tutkielmassa määritellään Euroopan talousalueella toimeenpantujen pokeripelien toimipaikkasäännöstöt, koska ne vaikuttavat merkittävästi pokeritulojen verotukseen. TVL 85 §:n mukaan Suomessa ja ETA-alueella lainmukaisesti toimeenpannuissa arpajaisissa saadut voitot ovat saajalleen verovapaita. Verovapaus koskee ainoastaan itse peleistä saatuja tuloja, joten pokerisponsoroinnin kautta saadut tulot ovat TVL 29 §:n mukaisesti rahana tai rahanarvoisena etuna veronalaista tuloa. Pokeritulojen verotukseen, erityisesti sponsoroinnin osalta, vaikuttaa merkittävästi verovähennysoikeuden laajuus. Lähtökohtaisesti vähennysoikeus koskee sponsoritulojen kohdalla ainoastaan ETA-alueen ulkopuolisia pelejä. Pokerinpelaajien maksukykyisyysperiaatteen valossa käsitellään myös periaatteen laajentamista Euroopan talousalueen sisäpuolisiin pokeripeleihin. Tutkielmassa esitellään myös pelaajien keskinäisten voitonjakosopimusten verokohtelua. Lähtökohtaisesti ainoastaan aidoissa vastavuoroisissa pelaajien välissä vaihtosopimuksissa ei synny pelaajille verollisia sponsorituloja.
Tutkielman johtopäätöksissä annetaan verohallinnon pokeritulojen verotus -ohjeistuksesta poikkeava esitys sponsoritulojen verovähennysoikeudesta. Siinä verovähennysoikeus ulotetaan pokerisponsoroinnin osalta myös Euroopan talousalueen sisäpuolisiin pokeripeleihin ja siten verovelvollisten maksukyvyttömyysongelmalle esitetään ratkaisu. Toisena merkittävänä ehdotuksena on pokeritulojen verotuksen irrottaminen arpajaislainsäädännöstä kokonaan ja sen siirtäminen normaaliksi tuloverotuksen alaiseksi tuloksi. Jos sen sijaan pokerin pelaamisen katsotaan kuuluvan arpajaisiin, tulisi pokerinpelaajilla olla mahdollisuus jakaa pokeriarpajaisvoitot samoin edellytyksin kuin muutkin arpajaisvoitot.