Vaihtelevan työajan sopimuksen käytön sääntely
Ahonen, Oskari (2019-11-15)
Vaihtelevan työajan sopimuksen käytön sääntely
Ahonen, Oskari
(15.11.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121648268
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121648268
Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään, miten vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaan liittyviin ongelmiin on pyritty puuttumaan Suomen lainsäädännössä ja EU:n työehtodirektiivissä, ja ovatko nämä ratkaisut onnistuneita. Lisäksi tutkitaan, millaisia muutostarpeita työehtodirektiivi aiheuttaa Suomen kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tavoitteena on analysoida säännösten sisältöä ja tarkoitusta. Pääpaino on siinä, miten vaihtelevan työajan sopimuksella käytännössä tehdään työtä. Aiheen ulkopuolelle on siten rajattu irtisanomis- ja sairausajan palkkaan sekä työttömyysturvaan liittyvät muutokset.
Tutkielmassa käydään läpi vaihtelevan työajan sopimuksiin liittyviä ongelmia, tällaisten sopimusten työoikeudellista asemaa, sopimuksen tekemisen edellytyksiä, työajan uudelleen määrittämistä, lisätyön tarjoamista ja vastaanottamista sekä työntekijän suojelua epäsuotuisalta kohtelulta vaihtelevan työajan sopimukseen liittyvissä tilanteissa.
Vaihtelevan työajan käytölle on asetettu työsopimuslaissa rajoituksia. Näiden rajoitusten arviointi on kuitenkin vaikeaa, ja väärinkäytön mahdollisuus on edelleen olemassa. Työaikaehdon asianmukaisuuden arvioimiseksi työsuhteen kestäessä otettiin käyttöön neuvottelumenettely, joka ei kuitenkaan välttämättä johda asianmukaisen työaikaehdon saavuttamiseen. Työn ennakoimattomuuteen onnistuttiin puuttumaan paremmin: ennakoitavuutta parannettiin säätämällä työntekijän oikeudesta vaikuttaa työn sijoitteluun työvuoroluetteloa laadittaessa. Rajoittamatonta lisätyösuostumusta ei työntekijältä myöskään enää voida pätevästi saada, vaan vuoroluetteloon merkitsemättömään lisätyöhön on kullakin kerralla saatava työntekijältä erillinen suostumus.
Pääosin edellä mainittu sääntely vastaa työehtodirektiivin vaatimuksia. Muutoksia voidaan joutua tekemään vaihtelevan työajan sopimusten edellytyksiin, työajan vakiintumiseen sekä työntekijän suojeluun epäsuotuisalta kohtelulta. Lisäksi pienemmät muutokset esimerkiksi neuvottelumenettelyyn liittyviin aikarajoihin liittyen ovat tarpeen.
Tutkielmassa käydään läpi vaihtelevan työajan sopimuksiin liittyviä ongelmia, tällaisten sopimusten työoikeudellista asemaa, sopimuksen tekemisen edellytyksiä, työajan uudelleen määrittämistä, lisätyön tarjoamista ja vastaanottamista sekä työntekijän suojelua epäsuotuisalta kohtelulta vaihtelevan työajan sopimukseen liittyvissä tilanteissa.
Vaihtelevan työajan käytölle on asetettu työsopimuslaissa rajoituksia. Näiden rajoitusten arviointi on kuitenkin vaikeaa, ja väärinkäytön mahdollisuus on edelleen olemassa. Työaikaehdon asianmukaisuuden arvioimiseksi työsuhteen kestäessä otettiin käyttöön neuvottelumenettely, joka ei kuitenkaan välttämättä johda asianmukaisen työaikaehdon saavuttamiseen. Työn ennakoimattomuuteen onnistuttiin puuttumaan paremmin: ennakoitavuutta parannettiin säätämällä työntekijän oikeudesta vaikuttaa työn sijoitteluun työvuoroluetteloa laadittaessa. Rajoittamatonta lisätyösuostumusta ei työntekijältä myöskään enää voida pätevästi saada, vaan vuoroluetteloon merkitsemättömään lisätyöhön on kullakin kerralla saatava työntekijältä erillinen suostumus.
Pääosin edellä mainittu sääntely vastaa työehtodirektiivin vaatimuksia. Muutoksia voidaan joutua tekemään vaihtelevan työajan sopimusten edellytyksiin, työajan vakiintumiseen sekä työntekijän suojeluun epäsuotuisalta kohtelulta. Lisäksi pienemmät muutokset esimerkiksi neuvottelumenettelyyn liittyviin aikarajoihin liittyen ovat tarpeen.