TYÖNTEKIJÄN OIKEUKSIEN SUOJA VAIHTELEVAN TYÖAJAN SOPIMUKSISSA

Abstract

Työmarkkinat vaativat yhä joustavampia työmuotoja. Tästä syystä esimerkiksi nollatuntisopimukset ovat yleistyneet ja niiden sääntelyn tarve on tunnistettu. Vaihtelevan työajan sopimuksia koskeva uudistus astui voimaan 18.5.2018, jolloin työsopimuslain 1 lukuun lisättiin 11 §. Sen mukaan vaihtelevaa työaikaa koskevalla ehdolla tarkoitetaan työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työaika määrättynä ajanjaksona vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä taikka työaikajärjestelyä, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa. Tällaisissa epätyypillisen työn muodoissa työntekijän asema on heikko, joten oikeustilaa on selvennettävä. Tutkielmassa tarkastellaan, miten uudistus on onnistunut parantamaan työntekijän oikeuksien suojaa työsuhteen aikana. Metodi on oikeusdogmaattinen, sillä uusi lainsäädäntö vaatii tulkintaa ja systematisointia. Lainopin tueksi tutkielmassa tehdään myös vertailevia katsauksia Irlannin, Italian, Alankomaiden sekä Norjan lainsäädännöstä. Vaihtelevan työajan sopimuksia koskeva sääntelyuudistus ei täysin onnistunut parantamaan työntekijän turvaa. Uudistuksessa ei ensinnäkään käsitelty työntekijän työntekovelvollisuutta nollatuntisopimuksissa, mikä on ongelmallista työntekijän suojan kannalta. Vaihtelevan työajan sopimuksen saa tehdä työntekijän aloitteesta työvoimatarpeen ollessa kiinteä, ja tällöin työntekijän suojaksi säädettyä neuvottelumenettelyä ei sovelleta. Neuvottelumenettely on ongelmallinen myös työntekijän ja työnantajan velvollisuuksien tasapainon kannalta. Työnantajan passiivisen roolin sijaan työnantajalle tulisi asettaa velvollisuus seurata työntekijöidensä työaikaehtojen paikkansapitävyyttä. Työaikalain sääntelyn johdosta osa-aikaisia työntekijöitä ei kohdella tasapuolisesti, mikä rikkoo työsopimuslain tasapuolisen kohtelun sekä perustuslain yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Työvuoroluetteloa koskevan työaikalain muutoksen johdosta työntekijällä ei välttämättä ole työntekovelvoitetta, jolloin sitovan työsuhteen olemassaolo on nollatuntityötä tekevien ja tarvittaessa töihin kutsuttavien työntekijöiden kohdalla epäselvää. Työnantajan ja työntekijän oikeuksien ja velvollisuuksien suhdetta ja sisältöä olisi siten vaihtelevan työajan sopimuksissa parannettava.