Innovaatiokumppanuussopimukset - kehitystyövaiheessa sallitut neuvottelut sekä kumppanuuden päättäminen
Suojanen, Sanna-Mari (2019-12-31)
Innovaatiokumppanuussopimukset - kehitystyövaiheessa sallitut neuvottelut sekä kumppanuuden päättäminen
Suojanen, Sanna-Mari
(31.12.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001314093
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001314093
Tiivistelmä
Tutkielma keskittyy hankintalaissa säädetyn innovaatiokumppanuusmenettelyn kehitystyövaiheen sopimuskauteen. Tutkielmassa jäsennetään innovaatiokumppanuussopimuskautta koskevia hankintalain säännöksiä ja arvioidaan, miten hankintalain tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimus sekä avoimuusperiaate vaikuttavat hankintasopimuksen tulkinnassa, ottaen huomioon, että hankintasopimusten tulkinnassa sovelletaan pääsääntöisesti sopimusoikeuden normeja. Käytännön tasolla tämä tulee tarkasteltavaksi kehitystyökauden sopimusneuvottelujen perusteella tehtävien muutosten sekä hankintasopimuksen päättämisen kohdalla.
Työn metodina käytetään lainoppia, jonka avulla systematisoidaan innovaatiokumppanuussopimuskautta koskevia oikeusnormeja. Tutkielman loppupäätelmissä esitetään, että hankintalaissa säädetty tasapuolisen kohtelun velvoite sekä avoimuusperiaate ohjaavat innovaatiokumppanuussopimuskaudella tehtäviä ratkaisuja. Innovaatiokumppanuussopimuskaudella neuvottelujen perusteella tehtäviä muutoksia on ensin peilattava neuvotteluissa sallittujen muutosten kokonaisuuteen ja vasta tämän jälkeen tulee pohdittavaksi olennaisten sopimusmuutosten kielto ja sen säännökset. Havaintonani on, että kyseisissä säännöksissä on paljon samankaltaisuutta joidenkin perusteiden kohdalla, etenkin kun arvioidaan muutosten vaikutusta potentiaalisten tarjoajien osallistumishalukkuuteen. Johtopäätöksenäni on myös, että neuvotteluja ohjaavat säännöt ovat käytännön soveltamistilanteissa tiukempia kuin hankintasopimuksen olennaisia muutoksia koskevat kirjaukset.
Hankintalaissa annetaan tulkintani mukaan hankintayksiköille melko vapaa oikeus päättää innovaatiokumppanuussopimuksia, mutta nähdäkseni innovaatiokumppanuussopimuksen päättämisen arvioimisessa korostuvat avoimuusvelvoite sekä tarjoajien tasapuolisen kohtelun velvoite, erityisesti useamman kumppanin mallissa. Päätelmänäni on lisäksi hankintalain 137 §:n osalta, että hankintayksiköllä ei ole suoranaista velvollisuutta päättää hankintasopimusta kansallisen hankintalainsäädännön perusteella. Innovaatiokumppanuuksien kohdalla myös säännökset lopullisesta hankinnasta rajaavat hankintayksikön oikeutta ostaa lopputuotteita, jotka eivät enää vastaa alkuperäistä kilpailutusta.
Työn metodina käytetään lainoppia, jonka avulla systematisoidaan innovaatiokumppanuussopimuskautta koskevia oikeusnormeja. Tutkielman loppupäätelmissä esitetään, että hankintalaissa säädetty tasapuolisen kohtelun velvoite sekä avoimuusperiaate ohjaavat innovaatiokumppanuussopimuskaudella tehtäviä ratkaisuja. Innovaatiokumppanuussopimuskaudella neuvottelujen perusteella tehtäviä muutoksia on ensin peilattava neuvotteluissa sallittujen muutosten kokonaisuuteen ja vasta tämän jälkeen tulee pohdittavaksi olennaisten sopimusmuutosten kielto ja sen säännökset. Havaintonani on, että kyseisissä säännöksissä on paljon samankaltaisuutta joidenkin perusteiden kohdalla, etenkin kun arvioidaan muutosten vaikutusta potentiaalisten tarjoajien osallistumishalukkuuteen. Johtopäätöksenäni on myös, että neuvotteluja ohjaavat säännöt ovat käytännön soveltamistilanteissa tiukempia kuin hankintasopimuksen olennaisia muutoksia koskevat kirjaukset.
Hankintalaissa annetaan tulkintani mukaan hankintayksiköille melko vapaa oikeus päättää innovaatiokumppanuussopimuksia, mutta nähdäkseni innovaatiokumppanuussopimuksen päättämisen arvioimisessa korostuvat avoimuusvelvoite sekä tarjoajien tasapuolisen kohtelun velvoite, erityisesti useamman kumppanin mallissa. Päätelmänäni on lisäksi hankintalain 137 §:n osalta, että hankintayksiköllä ei ole suoranaista velvollisuutta päättää hankintasopimusta kansallisen hankintalainsäädännön perusteella. Innovaatiokumppanuuksien kohdalla myös säännökset lopullisesta hankinnasta rajaavat hankintayksikön oikeutta ostaa lopputuotteita, jotka eivät enää vastaa alkuperäistä kilpailutusta.