"Se on semmonen kakspiippunen juttu" : Vankeinhoidon työntekijöiden näkökulmia työhönsä
Räsänen, Anni (2020-02-07)
"Se on semmonen kakspiippunen juttu" : Vankeinhoidon työntekijöiden näkökulmia työhönsä
Räsänen, Anni
(07.02.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002276727
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002276727
Tiivistelmä
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitkä ovat vankilan työntekijöiden näkökulmasta heidän tärkeimpiä tehtäviään, millä tavoin he näkevät rangaistusajan suunnitelmallisuuden ja miten nämä kuvaukset suhteutuvat vankeinhoidon julkilausuttuihin tavoitteisiin. Opinnäytetyöni on kvalitatiivinen haastattelututkimus, jonka aineisto koostuu yhteensä yhdestätoista teemahaastattelusta. Näkökulmana on asiantuntijahaastattelu. Haastatteluista kahdeksan on toteutettu yksilöhaastatteluina ja kolme ryhmähaastatteluina. Haastateltavien joukossa oli vartijoita, vankeinhoitoesimiehiä, työtoiminnan työnjohtajia, sosiaalityöntekijöitä, vankilan johtajia, vankilan apulaisjohtaja ja erityissuunnittelija. Aineiston analysoinnin menetelmänä on käytetty sisällönanalyysia.
Haastattelujen perusteella etenkin miespuoliset vartijat ja vankeinhoitoesimies toivat esiin olennaisena työssään pitää yllä vankilan yleistä turvallisuutta ja järjestystä. Ns. kuntouttaviksi mielletyt elementit saattoivat tuntua omasta näkökulmasta epäluontevilta. Luontevimmin kuntouttavat elementit istuivat työnjohtajien, sosiaalityöntekijöiden, erityissuunnittelijan ja naispuolisten vartijoiden sekä naispuolisen vankeinhoitoesimiehen näkemyksiin työstään. Haastatteluissa nousi esiin vahvasti vankien moniongelmaisuus ja huono-osaisuus, joista haastateltavat puhuivat paljon.
Rangaistusajan suunnitelman osalta haastateltavat puhuivat ensinnäkin sen toimimattomuudesta, jonka nähtiin olevan lähtöisin yhteiskunnan tai vankilan olosuhteista tai vangista itsestään. Toisaalta haastateltavat näkivät tavoitteet ja suunnitelman hyviksi periaatteiksi, mutta käytännön esteinä suunnitelmallisuuden toimivuudelle nähtiin puutteelliset resurssit, vankilarakenteen jäykkyys ja sopimattomuus suunnitelmien toteuttamiseen sekä siviilin olosuhteet, joissa suunnitelmat eivät kanna. Osin suunnitelma nähtiin myös käytännössä mahdollisena tavoitteiden edistäjänä esim. ensikertalaisten ja joidenkin nuorten vankien kanssa sekä silloin, kun vanki oli itse motivoitunut suunnitelmaan.
Tutkielmani perusteella työntekijät toivat esiin monia ristiriitaisuuksia suhteessa vankeinhoidon yhteisten ja yleisten periaatteiden sekä käytännön perspektiivin välillä. Monelta osin nämä näkökulmat tiivistyivät resurssien ja avoimuuden puutteeseen. Resurssiongelmien keskellä toteutettujen isojen organisaatiomuutosten nähtiin rikkoneen hyviä ja toimivia rakenteita. Tuottavuuspaineiden taas aiheuttaneen näennäistyötä, jonka perusteet eivät palautuneet yleisiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella vankilan työtä tulisi tarkastella ja kehittää ottaen huomioon sen ristiriitaiset elementit sekä avoimesti myöntäen myös todellisuus vapausrangaistuksen toimeenpanijana. Eri työntekijöiden vahvuudet ja eri henkilöstöryhmien näkökulmat tulisi huomioida työnkuvien muokkauksessa. Työtehtävien suhteeton laajentaminen entistä haastavammaksi kuvatun asiakas-/kohdejoukon kanssa ei ole säästötavoitteidenkaan näkökulmasta perusteltua.
Haastattelujen perusteella etenkin miespuoliset vartijat ja vankeinhoitoesimies toivat esiin olennaisena työssään pitää yllä vankilan yleistä turvallisuutta ja järjestystä. Ns. kuntouttaviksi mielletyt elementit saattoivat tuntua omasta näkökulmasta epäluontevilta. Luontevimmin kuntouttavat elementit istuivat työnjohtajien, sosiaalityöntekijöiden, erityissuunnittelijan ja naispuolisten vartijoiden sekä naispuolisen vankeinhoitoesimiehen näkemyksiin työstään. Haastatteluissa nousi esiin vahvasti vankien moniongelmaisuus ja huono-osaisuus, joista haastateltavat puhuivat paljon.
Rangaistusajan suunnitelman osalta haastateltavat puhuivat ensinnäkin sen toimimattomuudesta, jonka nähtiin olevan lähtöisin yhteiskunnan tai vankilan olosuhteista tai vangista itsestään. Toisaalta haastateltavat näkivät tavoitteet ja suunnitelman hyviksi periaatteiksi, mutta käytännön esteinä suunnitelmallisuuden toimivuudelle nähtiin puutteelliset resurssit, vankilarakenteen jäykkyys ja sopimattomuus suunnitelmien toteuttamiseen sekä siviilin olosuhteet, joissa suunnitelmat eivät kanna. Osin suunnitelma nähtiin myös käytännössä mahdollisena tavoitteiden edistäjänä esim. ensikertalaisten ja joidenkin nuorten vankien kanssa sekä silloin, kun vanki oli itse motivoitunut suunnitelmaan.
Tutkielmani perusteella työntekijät toivat esiin monia ristiriitaisuuksia suhteessa vankeinhoidon yhteisten ja yleisten periaatteiden sekä käytännön perspektiivin välillä. Monelta osin nämä näkökulmat tiivistyivät resurssien ja avoimuuden puutteeseen. Resurssiongelmien keskellä toteutettujen isojen organisaatiomuutosten nähtiin rikkoneen hyviä ja toimivia rakenteita. Tuottavuuspaineiden taas aiheuttaneen näennäistyötä, jonka perusteet eivät palautuneet yleisiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella vankilan työtä tulisi tarkastella ja kehittää ottaen huomioon sen ristiriitaiset elementit sekä avoimesti myöntäen myös todellisuus vapausrangaistuksen toimeenpanijana. Eri työntekijöiden vahvuudet ja eri henkilöstöryhmien näkökulmat tulisi huomioida työnkuvien muokkauksessa. Työtehtävien suhteeton laajentaminen entistä haastavammaksi kuvatun asiakas-/kohdejoukon kanssa ei ole säästötavoitteidenkaan näkökulmasta perusteltua.