Luonnonvarojen kestävän käytön periaate erityisesti malminetsintäluvan ja kaivosluvan myöntämisen edellytyksissä ja esteissä
Männistö, Milla (2020-02-16)
Luonnonvarojen kestävän käytön periaate erityisesti malminetsintäluvan ja kaivosluvan myöntämisen edellytyksissä ja esteissä
Männistö, Milla
(16.02.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003067556
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003067556
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan, miten luonnonvarojen kestävän käytön periaate on otettu huomioon kaivoslain mukaisten malminetsintäluvan ja kaivosluvan myöntämisen edellytyksissä ja esteissä sekä lupaharkinnassa. Ensin selvennetään, mitä luonnonvarojen kestävällä käytöllä tarkoitetaan, erityisesti kun kyse on kaivosmineraaleista, jotka lukeutuvat uusiutumattomien luonnonvarojen joukkoon. Toiseksi tutkitaan, miten kestävän käytön periaate näkyy kaivoslain sääntelyn taustalla ohjausperiaatteena sekä lupaviranomaisen suorittamassa lupaharkinnassa ja kaivoslain soveltamisessa normatiivisena periaatteena. Lopuksi tarkastellaan tiiviisti sitä, millaisia muutoksia kaivoslainsäädäntöön tai muuhun kaivostoiminnan ohjaukseen tulisi tehdä, jotta kaivostoimintaa voitaisiin kehittää kestävämmäksi.
Luonnonvarojen kestävän käytön periaate on olennainen kaivosmineraalien sääntelyssä ja on katsottu, että kestävän käytön periaate voi toteutua, kun kaivosmineraalien käytöstä saatava hyöty saadaan hyödyttämään nykysukupolven lisäksi myös tulevia sukupolvia. Kestävän käytön periaate on nähtävissä ohjausperiaatteena kaivoslain taustalla erityisesti tavoitesäännöksessä sekä kaivosluvan haltijan yleisiä velvollisuuksia koskevissa säännöksissä. Periaatteen vaikutusta voidaan kuitenkin kritisoida, sillä sitä ei ole yhtä vahvasti ulotettu kaivosluvan ja malminetsintäluvan edellytyksiä ja esteitä koskeviin säännöksiin. Periaatteen normatiivinen asema on kuitenkin heikompi, tai vähintään epäselvä, sillä lupaviranomainen on siis tarkasteltujen päätösten perusteella vain vähäisissä määrin, jos lainkaan, käyttänyt mahdollisuuttaan asettaa tapauskohtaisesti periaatteen mukaisia ehtoja kaivostoiminnasta aiheutuvien haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Tutkielman kirjoittamisen aikaan kaivoslain muutostarpeet ovat suurennuslasin alla ja esimerkiksi kansalaisaloite kaivoslain muuttamiseksi on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. On kyseenalaista, ovatko lainsäätäjän toimet olleet riittäviä, vai onko kestävämpää kaivostoimintaa tehokkaampaa edistää esimerkiksi paremman lain soveltamisen ja lupaharkinnan tai itsesääntelyn ja vapaaehtoisten vastuujärjestelmien kautta.
Tutkielma on tutkimusmetodiltaan pääasiassa lainopillinen ja hyödyntää erityisesti teoreettisen lainopin menetelmää. Erityisesti kestävän käytön periaatetta käsittelevän pääluvun osalta tutkielma sijoittuu kuitenkin myös vahvasti yleisiä oppeja kehittävän teoreettisen ympäristöoikeuden tutkimuksen piiriin. Lähdeaineistona käytetään sekä kotimaista, että ulkomaista oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita sekä asiaan liittyvää lainsäädäntö- ja lainvalmisteluaineistoa. Lisäksi aineistona on käytetty esimerkiksi eri viranomaisten ja ministeriöiden työryhmien mietintöjä ja raportteja sekä kaivosviranomaisen päätöksiä.
Luonnonvarojen kestävän käytön periaate on olennainen kaivosmineraalien sääntelyssä ja on katsottu, että kestävän käytön periaate voi toteutua, kun kaivosmineraalien käytöstä saatava hyöty saadaan hyödyttämään nykysukupolven lisäksi myös tulevia sukupolvia. Kestävän käytön periaate on nähtävissä ohjausperiaatteena kaivoslain taustalla erityisesti tavoitesäännöksessä sekä kaivosluvan haltijan yleisiä velvollisuuksia koskevissa säännöksissä. Periaatteen vaikutusta voidaan kuitenkin kritisoida, sillä sitä ei ole yhtä vahvasti ulotettu kaivosluvan ja malminetsintäluvan edellytyksiä ja esteitä koskeviin säännöksiin. Periaatteen normatiivinen asema on kuitenkin heikompi, tai vähintään epäselvä, sillä lupaviranomainen on siis tarkasteltujen päätösten perusteella vain vähäisissä määrin, jos lainkaan, käyttänyt mahdollisuuttaan asettaa tapauskohtaisesti periaatteen mukaisia ehtoja kaivostoiminnasta aiheutuvien haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Tutkielman kirjoittamisen aikaan kaivoslain muutostarpeet ovat suurennuslasin alla ja esimerkiksi kansalaisaloite kaivoslain muuttamiseksi on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. On kyseenalaista, ovatko lainsäätäjän toimet olleet riittäviä, vai onko kestävämpää kaivostoimintaa tehokkaampaa edistää esimerkiksi paremman lain soveltamisen ja lupaharkinnan tai itsesääntelyn ja vapaaehtoisten vastuujärjestelmien kautta.
Tutkielma on tutkimusmetodiltaan pääasiassa lainopillinen ja hyödyntää erityisesti teoreettisen lainopin menetelmää. Erityisesti kestävän käytön periaatetta käsittelevän pääluvun osalta tutkielma sijoittuu kuitenkin myös vahvasti yleisiä oppeja kehittävän teoreettisen ympäristöoikeuden tutkimuksen piiriin. Lähdeaineistona käytetään sekä kotimaista, että ulkomaista oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita sekä asiaan liittyvää lainsäädäntö- ja lainvalmisteluaineistoa. Lisäksi aineistona on käytetty esimerkiksi eri viranomaisten ja ministeriöiden työryhmien mietintöjä ja raportteja sekä kaivosviranomaisen päätöksiä.