Space as a Service – Coworking-käyttösopimuksiin sovellettava lainsäädäntö
Syrjälä, Ilona (2020-02-18)
18.02.2020
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003238876
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003238876
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan coworking-käyttösopimusten sääntely-ympäristöä, tyyppiriskejä sekä riskinhallintaa lähinnä operaattorin näkökulmasta. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli kirjoitushetken oikeustilaa tulkitseva ja systematisoiva. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat lainsäädäntö, lainsäädännön esityöt, haastattelut, esimerkkikäyttösopimukset sekä oikeuskirjallisuus. Tutkimusaihetta nimenomaisesti koskevaa oikeustieteellistä tutkimusta ei kirjoitushetkellä ole saatavilla.
Tutkielmassa tarkastellaan käyttösopimusten tosiasiallista juridista sisältöä kaupallisen materiaalin sekä haastattelujen perusteella muodostettujen asiakaskategorioiden kautta. Nämä kategoriat kuvaavat markkinoilla yleisimmin saatavilla olevia käyttösopimustyyppejä.
Tutkielmassa esitellään saatavilla olevan tiedon perusteella eri asiakaskategorioiden todennäköinen sääntelyperusta. Kyseessä on ratkaisu sopimusvapauteen kuuluvan palvelusopimuksen ja osittain indispositiivisen LHVL:n rajakäyntiin. Tutkielmassa esitellään tutkimuskysymyksen kannalta relevanttien liikehuoneiston vuokrasuhteen tunnusmerkkien voimassa olevan oikeuden mukainen sisältö.
Tutkielma osoittaa ensinnäkin, ettei yksittäisen käyttösopimuksen sääntelyperustaan voida edeltä käsin antaa varmaa ratkaisua. Ratkaisu tehdään tapauskohtaisesti käyttösopimuksen tosiasiallisen sisällön perusteella. Tutkielmassa tehdään asiakaskategorioita ja LHVL:n tunnusmerkkejä vertaamalla johtopäätös, että osa kategorioista on palvelua ja osa huoneenvuokraa. Käyttösopimusten oikeudellinen tarkastelu ei ole yhtenevä ja riippuu yksittäisen käyttösopimuksen sisällöstä. Tutkielmassa esitellään niitä tekijöitä, joiden perusteella operaattori voi arvioida käyttösopimuksensa sääntely-ympäristöä.
Toisekseen tutkielma osoittaa, ettei coworking-toiminta ole operaattorin näkökulmasta kovinkaan riskipitoista. Tutkielmaan on kerätty haastattelujen perusteella toimintaan liittyviä tyyppiriskejä sekä pyritty löytämään keinoja näiden riskien hallitsemiseksi.
Kolmanneksi tutkielma osoittaa, miten käyttösopimuksella voidaan rajoittaa operaattorin riskiä jakamalla sopimussuhde elementeiksi. Tällä estetään mahdollisen pakottavan sääntelyn valuminen koko sopimussuhteelle. Lisäksi tutkielmassa esitellään keinoja, joilla operaattori voi pyrkiä varmistumaan sopimussuhteen sääntely-ympäristöstä.
Tutkielmassa tarkastellaan käyttösopimusten tosiasiallista juridista sisältöä kaupallisen materiaalin sekä haastattelujen perusteella muodostettujen asiakaskategorioiden kautta. Nämä kategoriat kuvaavat markkinoilla yleisimmin saatavilla olevia käyttösopimustyyppejä.
Tutkielmassa esitellään saatavilla olevan tiedon perusteella eri asiakaskategorioiden todennäköinen sääntelyperusta. Kyseessä on ratkaisu sopimusvapauteen kuuluvan palvelusopimuksen ja osittain indispositiivisen LHVL:n rajakäyntiin. Tutkielmassa esitellään tutkimuskysymyksen kannalta relevanttien liikehuoneiston vuokrasuhteen tunnusmerkkien voimassa olevan oikeuden mukainen sisältö.
Tutkielma osoittaa ensinnäkin, ettei yksittäisen käyttösopimuksen sääntelyperustaan voida edeltä käsin antaa varmaa ratkaisua. Ratkaisu tehdään tapauskohtaisesti käyttösopimuksen tosiasiallisen sisällön perusteella. Tutkielmassa tehdään asiakaskategorioita ja LHVL:n tunnusmerkkejä vertaamalla johtopäätös, että osa kategorioista on palvelua ja osa huoneenvuokraa. Käyttösopimusten oikeudellinen tarkastelu ei ole yhtenevä ja riippuu yksittäisen käyttösopimuksen sisällöstä. Tutkielmassa esitellään niitä tekijöitä, joiden perusteella operaattori voi arvioida käyttösopimuksensa sääntely-ympäristöä.
Toisekseen tutkielma osoittaa, ettei coworking-toiminta ole operaattorin näkökulmasta kovinkaan riskipitoista. Tutkielmaan on kerätty haastattelujen perusteella toimintaan liittyviä tyyppiriskejä sekä pyritty löytämään keinoja näiden riskien hallitsemiseksi.
Kolmanneksi tutkielma osoittaa, miten käyttösopimuksella voidaan rajoittaa operaattorin riskiä jakamalla sopimussuhde elementeiksi. Tällä estetään mahdollisen pakottavan sääntelyn valuminen koko sopimussuhteelle. Lisäksi tutkielmassa esitellään keinoja, joilla operaattori voi pyrkiä varmistumaan sopimussuhteen sääntely-ympäristöstä.