Murteiden kääntäminen Mark Twainin romaanin Adventures of Huckleberry Finn kolmessa uudelleensuomennoksessa
Salminen, Mirette (2020-04-28)
Murteiden kääntäminen Mark Twainin romaanin Adventures of Huckleberry Finn kolmessa uudelleensuomennoksessa
Salminen, Mirette
(28.04.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020052939725
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020052939725
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa käsitellään Mark Twainin teoksen Adventures of Huckleberry Finn murrepiirteiden kääntämistä eriaikaisissa uudelleensuomennoksissa. Tutkimusaineistona on Kivimiehen suomennos vuodelta 1927, Laineen suomennos vuodelta 1972 sekä Lindholmin suomennos vuodelta 2018. Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on selvittää, millaisin eri keinoin suomentajat ovat luoneet puheen illuusiota suomennoksissa ja miten eri suomennoksissa on onnistuttu luomaan kielellistä variaatiota puhujien välille. Lopuksi pohditaan, miksi romaanista julkaistaan aina vain uusia suomennoksia. Suomennosten analyysiin sovelletaan Tiittulan ja Nuolijärven määrittelemiä puheen illuusion keinoja, jotka on tämän tutkimuksen tarkoituksiin jaettu neljään luokkaan: äänne- ja muotopiirteet, sanasto, lauserakenne sekä sanoman muotoilu. Analyysissa selvisi, että kaikki suomentajat ovat käyttäneet puheen illuusion keinoja melko monipuolisesti. Kivimiehen suomennoksessa esiintyy radikaalejakin valintoja, mutta monilta osin hän on pyrkinyt jäljittelemään englanninkielisessä lähtötekstissä käytettyjä puhekielisyyksiä mahdollisimman tarkkaan. Laine on tehnyt suomennoksessaan muita suomentajia rohkeampia valintoja, ja käyttänyt sekä suomen paikallismurteita että yleispuhekieltä. Lindholm puolestaan on ratkaissut murteiden kääntämisen haasteen käyttämällä yleispuhekielen eri asteita. Kaikissa suomennoksissa on onnistuttu luomaan jonkin verran kielellistä variaatiota eri hahmojen välille. Kielellinen variaatio on kuitenkin selkeämpää Kivimiehen ja Laineen suomennoksissa. Analyysin perusteella voidaankin päätellä, että erityisesti puhujakohtaisen kielellisen variaation välittäminen suomennoksissa on melko haastavaa, jos käytetään vain yleispuhekielen eri asteita. Lindholm on kuitenkin tällä valinnalla onnistunut välttämään puheen liiallisen leimallisuuden. Havaintojen perusteella voidaan todeta, että uusi Lindholmin suomennos on tervetullut lisä romaanin suomennosvalikoimaan. Puhekielisyys ja kielellinen variaatio eivät ole Lindholmin suomennoksessa yhtä suuressa roolissa kuin Kivimiehen ja Laineen suomennoksissa, vaan Lindholmin suomennoksessa korostuvat ennen kaikkea Twainin mielikuvituksellisen tarinan juonenkäänteet. Lindholmin suomennoksen teksti on myös huomattavasti aiempia suomennoksia helppolukuisempaa.