”The Ark is Sinking.” : Eläinlajien sukupuuttoja ja sukupuuttouhkia koskevien havaintojen muutos Nature-lehdessä 1900-luvulla havaintojen muutos Nature-lehdessä 1900-luvulla
Yli-Kahila, Anniina (2020-05-06)
”The Ark is Sinking.” : Eläinlajien sukupuuttoja ja sukupuuttouhkia koskevien havaintojen muutos Nature-lehdessä 1900-luvulla
havaintojen muutos Nature-lehdessä 1900-luvulla
Yli-Kahila, Anniina
(06.05.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020061242917
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020061242917
Tiivistelmä
Tutkielmassani selvitin, millainen muutos länsimaisessa eläinlajien sukupuuttoja sekä sukupuuttojen uhkaa tieteellisessä havainnoinnissa tapahtui 1900-luvulla, jolloin lajikantojen harventuminen alkoi kiinnittää tutkijoiden huomiota. Työni lähdeaineistona toimi brittiläinen luonnontieteellinen Nature-lehti, jossa julkaistiin artikkeleita koskien eläinlajien sukupuuttoja ja niiden uhkaa. Tarkastelin lehden kirjoituksia ympäristöhistorian näkökulmasta ja kontekstoin havaintojani eri aikakausien yhteiskunnallisiin tilanteisiin.
Ensimmäinen merkittävä tutkimustulos oli se, että vuosisadan alkupuolella Nature-lehden villieläinkantojen harvenemista koskevat havainnot kohdistuivat pääsääntöisesti yksittäisiin lajeihin, kuten lintuihin ja suuriin nisäkkäisiin. Tällöin havainnot olivat pitkälti paikallisia tai keskittyivät Iso-Britannian siirtomaiden lajistoon. Vuosisadan jälkipuoliskolla villieläinten sukupuuttoja koskevat havainnot kohdistuivat yhä laajemmille alueille ja ne liitettiin osaksi suurempia ilmiöitä.
Työn toinen tärkeä tutkimustulos oli se, että sukupuuttojen syiksi esitettiin vuosisadan aikana erilaisia tekijöitä. Läpi 1900-luvun jotkin syyt nähtiin yleisempinä kuin muut. Tällaisia syitä olivat esimerkiksi metsästys, joka erityisesti vuosisadan alkupuolella oli pitkälti viihdemetsästystä ja vuosisadan loppupuolella taloudellisista syistä harjoitettua salametsästystä. Villieläinten elinalueiden häviäminen, vieraslajit sekä lajidominanssin muutokset olivat muita, läpi 1900-luvun kestäneitä teemoja sukupuuttojen aiheuttajina, jotka korostuivat erityisesti vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla.
Kolmas työssä havaittu seikka oli se, että läpi 1900-luvun tieteellisessä keskustelussa tunnustettiin ihmisen osasyyllisyys sukupuuttojen aiheuttajana. Erityisesti 1960-luvulta eteenpäin luonnontieteilijöiden tiedossa alkoi olla sukupuuttojen laajuus sekä ihmisen päärooli niiden aiheuttajana. 1980-luvulla Naturessa tunnustettiin ensimmäistä kertaa meneillään olleen sukupuuttoaallon samankaltaisuus aiempien viiden suuren joukkosukupuuton kanssa. Vuosisadan loppua kohden tietämys edelleen täsmentyi ja saavutti huippunsa 1990-luvun lopulla.
Ensimmäinen merkittävä tutkimustulos oli se, että vuosisadan alkupuolella Nature-lehden villieläinkantojen harvenemista koskevat havainnot kohdistuivat pääsääntöisesti yksittäisiin lajeihin, kuten lintuihin ja suuriin nisäkkäisiin. Tällöin havainnot olivat pitkälti paikallisia tai keskittyivät Iso-Britannian siirtomaiden lajistoon. Vuosisadan jälkipuoliskolla villieläinten sukupuuttoja koskevat havainnot kohdistuivat yhä laajemmille alueille ja ne liitettiin osaksi suurempia ilmiöitä.
Työn toinen tärkeä tutkimustulos oli se, että sukupuuttojen syiksi esitettiin vuosisadan aikana erilaisia tekijöitä. Läpi 1900-luvun jotkin syyt nähtiin yleisempinä kuin muut. Tällaisia syitä olivat esimerkiksi metsästys, joka erityisesti vuosisadan alkupuolella oli pitkälti viihdemetsästystä ja vuosisadan loppupuolella taloudellisista syistä harjoitettua salametsästystä. Villieläinten elinalueiden häviäminen, vieraslajit sekä lajidominanssin muutokset olivat muita, läpi 1900-luvun kestäneitä teemoja sukupuuttojen aiheuttajina, jotka korostuivat erityisesti vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla.
Kolmas työssä havaittu seikka oli se, että läpi 1900-luvun tieteellisessä keskustelussa tunnustettiin ihmisen osasyyllisyys sukupuuttojen aiheuttajana. Erityisesti 1960-luvulta eteenpäin luonnontieteilijöiden tiedossa alkoi olla sukupuuttojen laajuus sekä ihmisen päärooli niiden aiheuttajana. 1980-luvulla Naturessa tunnustettiin ensimmäistä kertaa meneillään olleen sukupuuttoaallon samankaltaisuus aiempien viiden suuren joukkosukupuuton kanssa. Vuosisadan loppua kohden tietämys edelleen täsmentyi ja saavutti huippunsa 1990-luvun lopulla.