Indeksimuutosten vaikutus indeksiin liittyvien ja indeksistä poistuvien osakkeiden tuottoihin
Kanervo, Jouni (2020-05-27)
Indeksimuutosten vaikutus indeksiin liittyvien ja indeksistä poistuvien osakkeiden tuottoihin
Kanervo, Jouni
(27.05.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062345485

Tiivistelmä
Indeksisijoittamisen suosion myötä indeksirahastojen hallinnoimat pääomat ovat kasvaneet. Indeksirahastot pyrkivät seuraamaan kohdeindeksiään mahdollisimman tarkasti minimoiden rahastojensa tracking errorin eli tuottoeron rahaston ja kohdeindeksin välillä. Kohdeindeksin allokaation muuttuessa myös indeksirahastot tekevät kohdeindeksin mukaiset allokaatiomuutokset rahastoonsa. Indeksimuutokset ilmoitetaan kuitenkin aiemmin kuin indeksimuutokset toteutetaan ja muut markkinaosapuolet pyrkivät hyödyntämään tiedon siitä, että indeksirahastoilla on insentiivi tehdä indeksimuutokset vasta indeksimuutoksen toteutuspäivänä.
Tutkielma pyrkii selvittämään, vaikuttavatko indeksimuutokset indeksimuutosten kohteina olevien osakkeiden tuottoihin. Aihetta on tutkittu etenkin yhdysvaltalaisissa ja länsimaisissa suurissa osakeindekseissä, mutta ei juurikaan pohjoismaisissa osakeindekseissä. Tutkielman aineisto koostuu neljästä Pohjoismaiden suurimmasta osakeindeksistä, joiden valintakriteerit perustuvat osakkeilla käydyn vaihdon määrään. Vaihdon määrä indeksinvalintakriteerinä ei pitäisi sisältää mitään uutta tietoa markkinoille ja täten indeksimuutosten ei tulisi tehokkaiden markkinoiden hypoteesin mukaan vaikuttaa indeksimuutosten kohteina olevien osakkeiden tuottoihin.
Tutkielman tulokset mukailevat aiempia aiheesta tehtyjä tutkimuksia, sillä indeksiin liittyvien osakkeiden havaitaan tuottavan positiivisia epänormaaleja tuottoja indeksimuutoksen yhteydessä ja indeksistä poistuvien osakkeiden tuottavan negatiivisia epänormaaleja tuottoja indeksimuutoksen yhteydessä. Tutkituissa pohjoismaisissa indekseissä havaitaan etenkin indeksistä poistuvien osakkeiden negatiivisten epänormaalien tuottojen olevan merkittäviä ja näin ollen tehokkaiden markkinoiden hypoteesin vastaisia. Epänormaalit tuotot vähentävät indeksisijoittajien saamia tuottoja indeksirahastoista, mutta nämä vähentyneet tuotot eivät kuitenkaan näy indeksirahastojen tracking errorissa, koska indeksimuutoksista aiheutuvat epänormaalit tuotot vähentävät myös vertailuindeksin tuottoja. Ennustettavuudestaan huolimatta vaihdon määrään perustuvat indeksit eivät täten ole optimaalinen ratkaisu indeksirahastojen kohdeindeksiksi.