Lapsen osallisuus Plan International:n katastrofialueiden varhaiskasvatusta ohjaavissa asiakirjoissa
Katajamäki, Terhi (2020-06-02)
02.06.2020
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062946327
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062946327
Tiivistelmä
Suomalaisesta näkökulmasta laadukkaan kasvatuksen, hoidon ja opetuksen kokonaisuutena varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Kansainvälisesti tilanne on kuitenkin toinen. Varhaiskasvatusta maailman katastrofialueilla toteuttavat sekä erilaiset paikalliset kansalaisjärjestöt, valtioiden väliset yhteistyöjärjestöt, että riippumattomat kansainväliset järjestöt. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin lastenoikeusjärjestö Plan International:n katastrofialueiden varhaiskasvatusta ohjaavia asiakirjoja osallisuuden näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaista lapsen osallisuutta asiakirjoissa rakennetaan. Taustateoriana käytettiin Bronfenbrennerin (1979, 1986) ekologista systeemiteoriaa. Lisäksi sovellettiin sekä Roger Hartin (1992, 1995, 1997), että Harry Shierin (2011) teorioita lapsen osallisuuden eri muodoista. Tutkielmassa hyödynnettiin myös Barry Percy-Smithin ja Nigel Thomasin (2010) sekä Turjan (2016) näkemyksiä osallisuuden moniulotteisuudesta.
Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin, vaikka myös teoriaohjaavuuden periaatetta hyödynnettiin. Tutkimustuloksissa selvisi, että katastrofialueiden varhaiskasvatuksella tavoiteltiin vaikutusta lapsen yksilöllisen kehityksen ja perheen hyvinvoinnin lisäksi myös paikallisyhteisöön ja laajemmin koko yhteiskuntaan. Varhaiskasvatuksen haasteet katastrofioloissa liitettiin sekä lapsen rajoitettuun pääsyyn varhaiskasvatukseen että syrjäytymiseen, mutta myös oppimisen vaikeuksiin ja varhaiskasvatushenkilökunnan ammattitaidottomuuteen. Käytännössä lapsen osallisuus rakentui pääosin tämän omien ajatusten ja tunteiden esille tuomisena sekä leikkivälineiden ja materiaalin luovilla käyttötavoilla. Osallisuuteen liittyvän vuorovaikutuksen merkitys huomioitiin asiakirjoissa monella tavalla sen jääden kuitenkin aikuislähtöiseksi.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Plan International tunnisti yhteistyökumppaninsa YK:n osallisuuden periaatteet, mutta osallisuutta ei asiakirjoissa rakennettu johdonmukaisesti systemaattiseksi kokonaisuudeksi. Teoreettisessa tarkastelussa lapsen osallisuus ei katastrofioloissa yltänyt osallisuuden ylimmille askelmille.
Jatkotutkimusaiheena olisi mahdollista vertailla kansainvälisten lastenoikeusjärjestöjen tai esimerkiksi valtioiden välisten yhteistyöjärjestöjen asiakirjoja hyödyntäen järjestötyöntekijöiden haastatteluita tai kyselyitä, jotka toisivat käytännönläheisiä näkökulmia asiakirja-aineiston tueksi. Tutkimustulosten perusteella olisi mahdollista suunnitella, kehittää ja arvioida katastrofiolojen varhaiskasvatusta edelleen.
Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin, vaikka myös teoriaohjaavuuden periaatetta hyödynnettiin. Tutkimustuloksissa selvisi, että katastrofialueiden varhaiskasvatuksella tavoiteltiin vaikutusta lapsen yksilöllisen kehityksen ja perheen hyvinvoinnin lisäksi myös paikallisyhteisöön ja laajemmin koko yhteiskuntaan. Varhaiskasvatuksen haasteet katastrofioloissa liitettiin sekä lapsen rajoitettuun pääsyyn varhaiskasvatukseen että syrjäytymiseen, mutta myös oppimisen vaikeuksiin ja varhaiskasvatushenkilökunnan ammattitaidottomuuteen. Käytännössä lapsen osallisuus rakentui pääosin tämän omien ajatusten ja tunteiden esille tuomisena sekä leikkivälineiden ja materiaalin luovilla käyttötavoilla. Osallisuuteen liittyvän vuorovaikutuksen merkitys huomioitiin asiakirjoissa monella tavalla sen jääden kuitenkin aikuislähtöiseksi.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Plan International tunnisti yhteistyökumppaninsa YK:n osallisuuden periaatteet, mutta osallisuutta ei asiakirjoissa rakennettu johdonmukaisesti systemaattiseksi kokonaisuudeksi. Teoreettisessa tarkastelussa lapsen osallisuus ei katastrofioloissa yltänyt osallisuuden ylimmille askelmille.
Jatkotutkimusaiheena olisi mahdollista vertailla kansainvälisten lastenoikeusjärjestöjen tai esimerkiksi valtioiden välisten yhteistyöjärjestöjen asiakirjoja hyödyntäen järjestötyöntekijöiden haastatteluita tai kyselyitä, jotka toisivat käytännönläheisiä näkökulmia asiakirja-aineiston tueksi. Tutkimustulosten perusteella olisi mahdollista suunnitella, kehittää ja arvioida katastrofiolojen varhaiskasvatusta edelleen.