Tahdon vain siviilissä? : Tutkielma samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen mahdollistamisen vaikutuksista yhdenvertaisuuteen sekä evankelis-luterilaisen kirkon pappien uskonnon- ja omantunnonvapauteen

Abstract

Laki avioliittolain muuttamisesta (156/2015) astui Suomessa voimaan 1.3.2017, mahdollistaen siviiliavioliiton myös samaa sukupuolta olevien parien välillä. Uuden avioliittolain voimaansaattaminen on nostattanut keskustelua myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä siitä, tulisiko samaa sukupuolta oleville pareille taata vastaava oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Kirkollisen vihkimisen takaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on nähty yhdenvertaisuuskysymyksenä. Tutkielman tarkoitus on vastata siihen, nähdäänkö kirkolla, julkisoikeudellisena instituutiona, olevan velvollisuus turvata yhdenvertaisuus seurakuntaan kuuluville seksuaalivähemmistöille ja täten mahdollistaa kirkollinen vihkiminen myös samaa sukupuolta edustaville pareille. Opinnäytetyössä käsitellään perusoikeuskollisiota homoparien yhdenvertaisuuden ja pappien uskonnonvapauden välillä. Kollisio kahden perusoikeuden välillä syntyy, mikäli osa papeista ei koe vakaumuksensa mukaiseksi vihkiä homopareja. Tämän lisäksi työssä on pyritty vastaamaan siihen, voidaanko sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämisen tulkita olevan hyväksyttävä peruste yksilön uskonnonvapauden rajoituksille.

Työssä on lainopillisesti tarkoitus selvittää, millaisia edellytyksiä kirkkolainsäädännössä on asettettu kirkolliselle vihkimiselle ja ovatko tuomiokapitulien kyseisten säännösten nojalla langettamat rangaistusluonteiset sanktiot homopareja vihkineille papeille katsottava lainmukaisiksi. Lisäksi oleellisena kysymyksenä on käsitelty evankelis-luterilaisen kirkon pappien perusoikeussuojaa tilanteessa, jossa virkatehtävien suorittaminen edellyttäisi viranhaltijaltan vakaumuksen vastaista toimintaa. Tilannetta on käsitelty sekä niiden pappien uskonnonvapauden kannalta, jotka kokevat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen vakaumuksensa vastaiseksi sekä niiden pappien kannalta, joiden vakaumuksen mukaista olisi vihkiä kaikki parit sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Työssä pohditaan sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen että kansallisen oikeuskäytännön kautta sitä, millaisin edellytyksin yksilön perustuslailla turvattua uskonnon- ja omatunnonvapautta on mahdollista rajoittaa sekä sitä, voidaanko aseman uskonnollisen yhdyskunnan viranhaltijana nähdä kaventavan yksilön perustuslailla turvattua oikeutta uskonnon- ja omantunnonvapauteen.

Mikäli kirkko vastaisuudessa alkaisi vihkiä myös homopareja, tulee pohtia, edellyttääkö perustuslain uskonnon- ja omatunnonvapaussäännös kirkon perinteistä avioliittokäsitystä kannattavien pappien vakaumuksen suojaamista. Työssä ratkaisuksi on esitetty papeille turvattua väistämisoikeutta, jonka mukaisesti papeilla olisi oikeus kieltäytyä virkatehtäviin sisältyvästä vihkimistoimesta, mikäli pitää sitä vakaumuksensa vastaisena, eikä tällöin virkatoimen hoitamattajättämisestä voitaisi sanktioida viranhaltijaa. Tällä ratkaisulla mahdollistettaisiin kaikkien osapuolten perusoikeuksien mahdollisimman täysimääräinen toteutuminen. Työaikajärjestelyjen voidaan nähdä molempien osapuolten kannalta perusoikeudellisesti kestävimpänä ratkaisuna, vaikkei kirkkoa tähän valtiovallan toimesta olekaan mahdollista, autonomisen asemansa takia, velvoittaa. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on kuitenkin se, että niin kauan kuin tilanne on lainsäädännöllisesti tulkinnanvarainen, ei kummankaan kollision osapuolen oikeuksista voida katsoa tyydyttävällä tavalla säännellyn.