Lapsen etu? : Avioerolasten huolto ja tapaamisoikeus 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa
Riitamo, Ruut (2020-06-08)
Lapsen etu? : Avioerolasten huolto ja tapaamisoikeus 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa
(08.06.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020070246733
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020070246733
Tiivistelmä
TURUN YLIOPISTO
Oikeustieteellinen tiedekunta
RUUT RIITAMO: Lapsen etu? – avioerolasten huolto ja tapaamisoikeus 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa
OTM-tutkielma, IX + 71 s.
Oikeushistoria
Kesäkuu 2020
Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkas-tettu Turnitin Originality Check –järjestelmällä
Tämän OTM-tutkielman aiheena on lapsen etu avioerolasten huollon ja tapaamisoi-keuksien kohdalla. Tutkielmassa tarkastellaan, sitä miten lasten huoltoa säädeltiin 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa. Lisäksi tutkielma selvittää miksi vuoden 1929 avioliittolaki säädettiin ja miten se vaikutti näihin edellä mainittuihin asioihin. Tut-kielmassa on käytetty oikeushistoriallista metodia. Oikeushistoriassa oikeus mielletään ajan ja paikan yhteytenä ja se tutkii oikeudellisten tapahtumien kuten oikeusnormien, käytäntöjen, laitosten ja ajatusten historiallista kehitystä. Tutkielmani miksi-kysymykset pyrkivät selittämään tapahtunutta oikeudellista muutosta. Oikeushistorias-sa on pääasiassa kyse oikeudellisen muutoksen analyysistä.
Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat: miten avioerolasten huoltoa säänneltiin 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa sekä miten tapaamisoikeus toteutettiin. Lisäksi tut-kielma pyrkii hahmottamaan, missä vaiheessa ja mistä lapsen edun käsite nousi ohjaa-maan avioerolasten huoltoa. Oikeushistoriallisesti tutkielma yrittää selvittää miksi ja miten 1929 avioliittolailla pyrittiin vaikuttamaan avioerolasten huoltoon ja olivatko lakimuutokset riittävät, jotta huollosta erotetun vanhemman asema olisi selkeä. Lisäksi käyn läpi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja sekä analysoin oikeustietelijöiden tekstejä liittyen aiheeseen.
Tapaamisoikeuden osalta merkittävin lainsäädännöllinen muutos oli vuoden 1922 laki avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista. Laki ei suoranaisesti koskenut avioliitossa syntyneitä lapsia, mutta korkeimman oikeuden ratkaisut ja oikeustieteilijät vetosivat perusteluissaan tähän. AuLapsiL:n mukaan huollosta erotetulla vanhemmalla oli oikeus tavata lasta.
Lasten huoltoa sääteli pitkään vuoden 1734 naimiskaari. Teollistuminen, yhteiskunnan sivistyminen, naisten oikeuksien tasa-arvoistaminen sekä Suomen itsenäistyminen joh-tivat vuoden 1929 avioliittolakiin. Merkittävä painostus tuli Pohjoismaista. Pohjois-maat käynnistivät yhdessä muutoksen, jonka tarkoituksena oli modernisoida avioliitto instituutiona. Muutoksen tuli parantaa naisten yksilöllisiä oikeuksia ja päättää avio-miesten edusmiehisyys. Avioliiton muotoa piti parantaa muun muassa nostamalla nai-misiin menemisen ikärajaa ja avioliitto tuli vapauttaa syyllisyysperiaatteesta. Käytän-nössä näin ei tapahtunut, sillä uusi avioliittolaki ei sisältänyt tarpeellisia säädöksiä sii-tä, miten lapsen etu tulisi määritellä. Vastuu jäi tuomioistuimille ja jokainen tapaus perusteltiin eri tavoin. Useimmiten avioeroon johtanut syyllisyys nähtiin yhä ratkaise-vana tekijänä.
Oikeustieteellinen tiedekunta
RUUT RIITAMO: Lapsen etu? – avioerolasten huolto ja tapaamisoikeus 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa
OTM-tutkielma, IX + 71 s.
Oikeushistoria
Kesäkuu 2020
Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkas-tettu Turnitin Originality Check –järjestelmällä
Tämän OTM-tutkielman aiheena on lapsen etu avioerolasten huollon ja tapaamisoi-keuksien kohdalla. Tutkielmassa tarkastellaan, sitä miten lasten huoltoa säädeltiin 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa. Lisäksi tutkielma selvittää miksi vuoden 1929 avioliittolaki säädettiin ja miten se vaikutti näihin edellä mainittuihin asioihin. Tut-kielmassa on käytetty oikeushistoriallista metodia. Oikeushistoriassa oikeus mielletään ajan ja paikan yhteytenä ja se tutkii oikeudellisten tapahtumien kuten oikeusnormien, käytäntöjen, laitosten ja ajatusten historiallista kehitystä. Tutkielmani miksi-kysymykset pyrkivät selittämään tapahtunutta oikeudellista muutosta. Oikeushistorias-sa on pääasiassa kyse oikeudellisen muutoksen analyysistä.
Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat: miten avioerolasten huoltoa säänneltiin 1900-luvun alkupuoliskon murroksessa sekä miten tapaamisoikeus toteutettiin. Lisäksi tut-kielma pyrkii hahmottamaan, missä vaiheessa ja mistä lapsen edun käsite nousi ohjaa-maan avioerolasten huoltoa. Oikeushistoriallisesti tutkielma yrittää selvittää miksi ja miten 1929 avioliittolailla pyrittiin vaikuttamaan avioerolasten huoltoon ja olivatko lakimuutokset riittävät, jotta huollosta erotetun vanhemman asema olisi selkeä. Lisäksi käyn läpi korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuja sekä analysoin oikeustietelijöiden tekstejä liittyen aiheeseen.
Tapaamisoikeuden osalta merkittävin lainsäädännöllinen muutos oli vuoden 1922 laki avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista. Laki ei suoranaisesti koskenut avioliitossa syntyneitä lapsia, mutta korkeimman oikeuden ratkaisut ja oikeustieteilijät vetosivat perusteluissaan tähän. AuLapsiL:n mukaan huollosta erotetulla vanhemmalla oli oikeus tavata lasta.
Lasten huoltoa sääteli pitkään vuoden 1734 naimiskaari. Teollistuminen, yhteiskunnan sivistyminen, naisten oikeuksien tasa-arvoistaminen sekä Suomen itsenäistyminen joh-tivat vuoden 1929 avioliittolakiin. Merkittävä painostus tuli Pohjoismaista. Pohjois-maat käynnistivät yhdessä muutoksen, jonka tarkoituksena oli modernisoida avioliitto instituutiona. Muutoksen tuli parantaa naisten yksilöllisiä oikeuksia ja päättää avio-miesten edusmiehisyys. Avioliiton muotoa piti parantaa muun muassa nostamalla nai-misiin menemisen ikärajaa ja avioliitto tuli vapauttaa syyllisyysperiaatteesta. Käytän-nössä näin ei tapahtunut, sillä uusi avioliittolaki ei sisältänyt tarpeellisia säädöksiä sii-tä, miten lapsen etu tulisi määritellä. Vastuu jäi tuomioistuimille ja jokainen tapaus perusteltiin eri tavoin. Useimmiten avioeroon johtanut syyllisyys nähtiin yhä ratkaise-vana tekijänä.