Alentuneen syyntakeisuuden arviointi – empiirinen tutkimus alentuneen syyntakeisuuden oikeudellisesta arvioinnista käräjäoikeuksissa

Abstract

Rikosvastuun yksi yleinen edellytys on syyntakeisuus. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentissa säädelty alentunut syyntakeisuus on syyntakeisuuden ja syyntakeettomuuden välille sijoittuva syyntakeisuuden aste. Alentuneesti syyntakeinen on tekijä, jonka kyky ymmärtää teon tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus tai kyky säädellä käyttäytymistä on merkittävästi alentunut mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi. Ratkaisun ja lopullisen arvion syyntakeisuuden tilasta tekee tuomioistuin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten alentunutta syyntakeisuutta tulisi arvioida ja tehdä havaintoja siitä, miten oikeudellinen arviointi on ratkaisukäytännössä toteutunut.

Tutkimus jakautuu empiiriseen tutkimukseen ja sitä tukevaan oikeudelliseen viitekehykseen. Viitekehyksessä selvitetään lainopin metodilla, miten alentunutta syyntakeisuutta tulisi voimassa olevan oikeuden mukaan arvioida. Viitekehyksessä tarkastellaan syyntakeisuutta koskevaa sääntelyä ja sen taustalla vaikuttavaa syyllisyysperiaatetta sekä selvitetään syyntakeisuuden sijoittuminen osana rikosvastuun yleisiä edellytyksiä ja alentuneen syyntakeisuuden kategoriaa koskevaa keskustelua. Lisäksi viitekehyksessä tarkastellaan, miten syyntakeisuutta voidaan lääketieteelliseltä kannalta arvioida ja minkälainen prosessi mielentilatutkimus on. Empiirisessä tutkimuksessa tutkimusaineistona on Helsingin, Varsinais-Suomen, Pohjois-Karjalan sekä Lapin käräjäoikeuksien 1.7.2018–30.6.2019 välisenä aikana antamat 27 julkista ja lainvoimaista ratkaisua, joissa tekijä on todettu alentuneesti syyntakeiseksi tai joissa on käsitelty kysymystä alentuneesta syyntakeisuudesta. Pääasiallinen tutkimusote empiirisessä tutkimuksessa on laadullinen. Pääasiallisena analyysimenetelmänä on käytetty tyypittelyä. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena on tehdä havaintoja oikeudellisen arvioinnin toteutumisesta ratkaisukäytännössä.

Syyntakeisuutta tulisi arvioida psykologis-normatiivisen menetelmän mukaisesti. Syyntakeisuusarvioinnit ratkaisuissa, joissa tekijä oli todettu alentuneesti syyntakeiseksi, olivat menetelmän näkökulmasta osittain puutteellisia. Osassa ratkaisuista kävi ilmi ainoastaan, minkä psyykkisen poikkeavuustilan perusteella tekijä oli todettu alentuneesti syyntakeiseksi. Maininnan puuttuminen teon tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta koskevan ymmärryskyvyn tai käyttäytymisen kontrollikyvyn edellytyksestä oli ongelmallista myös ratkaisun perustelujen näkökulmasta. Oikeudellisessa syyntakeisuusarvioinnissa tulisikin kiinnittää huomiota arvion perustelemiseen.