Metsän rooli Anni Kytömäen romaanissa Kultarinta
Hiltunen, Eliisa (2020-10-12)
Metsän rooli Anni Kytömäen romaanissa Kultarinta
Hiltunen, Eliisa
(12.10.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102287456

Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen metsän roolia Anni Kytömäen romaanissa Kultarinta (2014). Luonnolla on aina ollut suuri merkitys ja osa kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta juuri metsää kirjallisuudessa on tutkittu melko vähän. Perehdyn metsän rooliin kolmesta erilaisesta lähtökohdasta: metsä paikkana, metsä tilana ja metsän rooli kerronnan ja toimijuuden valossa. Kysyn tutkimuskohteeltani, mikä on metsän rooli teoksessa, millainen paikka ja tila metsästä muodostuu, millainen on ihmisen suhde metsään, millainen on metsän ja kerronnan suhde sekä voisiko metsä olla yksi keskeinen, henkilöhahmon kaltainen, toimija teoksessa.
Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselleni on ekokriittinen kirjallisuuden tutkimus, jonka apuna hyödynnän paikan ja tilan tutkimuksia, kerronnan analyysia sekä materiaalista ekokritiikkiä. Tutkimusmetodina hyödynnän lähilukua, jonka pohjalta analysoin kohdeteosta sen merkityksiä nykypäivän metsäkeskusteluun liittäen. Metsä on merkityksellinen paikka teoksen päähenkilöille Mallalle ja Erikille, joten pohdin heidän metsäsuhteitaan ja sitä, miten he kokevat metsän paikkana. Metsän tila nyky-yhteiskunnassa on huolestuttava ja viime aikojen julkisessa keskustelussa on nostettu esiin metsänhoidon problematiikkaa ja aitojen luonnontilaisten metsien vähäistä määrää.
Metsä toimii ja vaikuttaa romaanissa sekä kirjallisessa todellisuudessa henkilöhahmojen elämään että reaalimaailmassa oikeiden ihmisten elämään. Toimijuuden käsitteen ja materiaalisen ekokritiikin tarinallisen materian ja narratiivisen toimijuuden käsitteiden avulla hahmotan, miten ja miksi metsä vaikuttaa niin voimakkaasti sekä lukijaan että teoksen henkilöhahmoihin. Toimijuuden yhteydessä käsittelen romaanissa esiintyvää inhimillistämistä ja elollistamista ja peilaan näitä ilmiötä elollistumiseen, jossa tekijä poistetaan ilmiön taustalta ja elollistuminen vain tapahtuu.
Kultarinta teoksena ottaa selvästi kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, tässä työssä selvitän, mitä kaikkea se nostaa esiin. Tavoitteenani on tuoda esiin metsän merkitys niin kirjallisuudessa kuin nyky-yhteiskunnassa. Tutkielmani osoittaa, että metsällä on useita rooleja romaanissa, kuten merkityksellinen paikka, sileä tila ja ei-inhimillinen toimija. Henkilöhahmojen metsäsuhteet kuvastavat reaalimaailman ihmisten metsäsuhteita ja sitä kautta romaani pyrkii vaikuttamaan meidän metsäsuhteisiimme.