Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden harmaalla alueella – Seksuaalisen häirinnän kriminalisointi Suomen rikoslaissa

Abstract

Seksuaalinen häirintä on viime vuosina noussut julkisessa keskustelussa voimakkaasti esiin muun muassa #MeToo-kampanjan ansiosta. Ihmiset ovat kertoneet fyysisestä, sanallisesta ja sanattomasta seksuaalisesta häirinnästä, johon on usein liittynyt jonkinlaista vallankäyttöä. Seksuaalinen häirintä on oikeudellisesti kiinnostava ilmiö, sillä se voidaan käsitteellistää yhtäältä sukupuolisyrjinnäksi ja toisaalta eritoten naisiin kohdistuvaksi seksuaaliseksi väkivallaksi. Tässä tutkielmassa seksuaalista häirintää tarkastellaan rikosoikeuden näkökulmasta kysymällä, miten voimassa olevan rikoslain säännöksillä voidaan puuttua seksuaaliseen häirintään. Tämän jälkeen tutkielmassa arvioidaan sääntelyn muutostarpeita.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole kriminalisoinut sanallista ja sanatonta seksuaalista häirintää nimenomaisesti. Koskettelemalla tehty seksuaalinen häirintä on kriminalisoitu seksuaalista ahdistelua koskevalla rikossäännöksellä (RL 20:5 a §). Useat feminististä oikeustiedettä edustavat kirjoittajat ovat pitäneet kriminalisointiratkaisua riittämättömänä ja katsoneet, että myös sanallinen ja sanaton seksuaalinen häirintä tulisi kriminalisoida. Tutkielmassa otetaan kantaa tähän keskusteluun. Tutkielmassa havainnollistetaan lainopin metodia hyödyntäen, miten voimassa oleva rikoslaki taipuu seksuaalisen häirinnän sääntelyyn ja minkälaisia soveltamisongelmia sääntelyyn näiltä osin liittyy. Tämän jälkeen punnitaan, olisiko seksuaalisen ahdistelun rangaistavuuden alan laajentaminen myös sanalliseen ja sanattomaan menettelyyn perusteltua, kun asiaa tarkastellaan kriminalisointiteoreettisessa tulkintakontekstissa. Aineistona hyödynnetään lainsäädäntö- ja lainvalmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta sekä oikeustapauksia.

Johtopäätöksinä esitetään, että rikoslaki ei havaitse kaikkia henkiseen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvia loukkauksia. RL 20:5 a §:n soveltamisessa ajaudutaan ongelmiin, kun kyse on sanallisesta seksuaalisesta vihjailusta ja vähäisestä, mutta silti ei-toivotusta koskettelusta. Muihin kuin koskettelemalla tehtyihin häirintätekoihin sovelletaan useita eri rikossäännöksiä, mistä seuraa paikoin vaikeuksia sekä tunnusmerkistönmukaisuuden että tahallisuuden arvioinnissa. Eri säännösten soveltaminen ytimeltään samankaltaisiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksiin on ongelmallista myös rikoslain sisäisen johdonmukaisuuden kannalta. Eritoten oikeushyvien suojelun periaate puhuu nykyistä laajemman seksuaalisen häirinnän kriminalisoimisen puolesta, jotta myös seksuaalisen itsemääräämisoikeuden henkinen puoli huomioitaisiin rikoslaissa. Tutkielmassa arvioidaan, ettei myöskään muista kriminalisointiperiaatteista aiheudu estettä sanallisen ja sanattoman seksuaalisen häirinnän kriminalisoinnille, joka olisi luontevinta toteuttaa seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä laajentamalla.