Timo Sarpaneva ja suomalaisen taideteollisuuden diskurssit 1950-luvulla: taiteilijuus, lasiteollisuus ja mainonta
Westerholm, Nelli (2020-11-10)
Timo Sarpaneva ja suomalaisen taideteollisuuden diskurssit 1950-luvulla: taiteilijuus, lasiteollisuus ja mainonta
(10.11.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201218101348
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201218101348
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan 1950-luvun suomalaista lasiteollisuutta. Päätavoitteenani on muodostaa kokonaisnäkemys Timo Sarpanevan (1926–2006) asemasta muotoilijana suomalaisen taideteollisuuden kultakaudeksi kutsuttuna vuosikymmenenä. Tutkielmaani ohjaavat seuraavat kysymykset: Miten Timo Sarpaneva oli itse osallisena oman roolinsa rakentumisessa, miten Sarpaneva itse ja muut lasiteollisuuden toimijat näkivät hänen asemansa muotoilijana. Millainen suhde muotoilijan ja lasitehtaan välille rakentui? Miten suomalaisen lasiteollisuuden kansainvälinen menestys ja esiintyminen vaikuttivat taideteolliseen toimintaan Suomessa?
Tutkimusotteeni perustuu diskurssianalyysiin. Pyrin havainnoimaan ja analysoimaan tutkimusaineistoni keskeiset diskurssit. Tarkastelen tutkimukseni kohteena olevaa kirjallisuutta ja aineistoja kielellisten diskurssien kautta. Myös lasiesineiden ja mainosten analyysi kytkeytyy teksteihin ja sitä kautta kuvallinen aineisto saa diskursiivisen ulottuvuuden. Tutkimukseni keskeisiä diskursseja ovat identiteetti- ja sankaruusdiskurssi, kansallisen ja kansainvälisen lasiteollisuuden diskurssit, käyttö- ja taidelasin diskurssit, aikakauslehtien artikkeleiden lasiteollisuusdiskurssit sekä mainosdiskurssit.
Sarpanevan asema määrittyy tutkielmassani tutkimus- ja lähdekirjallisuuden sekä lehtiartikkeleiden pohjalta. Näiden kautta hahmotan tutkielmani toisessa luvussa Sarpanevan taidekäsitystä, joka on moninainen verkko hänen henkilökohtaista historiaansa ja taiteellista ideologiaansa, mutta yhdistyy myös esimerkiksi rajoituksiin, joita muotoilijan työlle asetettiin tehtaiden toimesta. Sarpaneva-analyysi kytkeytyy laajempaan suomalaisen lasiteollisuuden tarkasteluun, jota käsittelen kolmannessa luvussa. Analysoin Kaunis Koti -lehden Karhula-Iittalan mainoksia mielikuvadiskursseina sekä i-linjaa taide- ja käyttölasidiskurssina. Neljännessä luvussa tarkastelen lasiteollisuuden näkyvyyttä sekä vastaanottoa kotimaassa ja ulkomailla. Keskityn 1950-luvun taideteollisuusnäyttelyihin, erityisesti Milanon triennaaleihin, ja lehdistön kautta rakentuneeseen sankaruuteen.
Lähdekirjallisuudesta- ja aineistosta piirtyy esiin samoja diskursseja, jotka kertautuvat eri lähteissä. Suomalaisen lasiteollisuuden identiteettidiskurssit saavat samat suuntaviivat kuin Sarpanevan muotoilijaidentiteetti. Sekä Sarpanevan taiteilijuusdiskurssissa että kansallisissa diskursseissa toistuvat muotoilijan kiinteä suhde lapsuuteen, muodon hahmottuminen luonnosta käsin sekä käsityökulttuurin ja materiaalin kunnioittaminen. Kontekstiksi näille muodostuu 1950-luvun lasiteollisuuden mahdollisuudet ja rajoitteet. Kansainvälisen menestyksen ja lehtiartikkelien myötä suomalainen lasiteollisuus loisti myös kotimaassa.
Tutkimusotteeni perustuu diskurssianalyysiin. Pyrin havainnoimaan ja analysoimaan tutkimusaineistoni keskeiset diskurssit. Tarkastelen tutkimukseni kohteena olevaa kirjallisuutta ja aineistoja kielellisten diskurssien kautta. Myös lasiesineiden ja mainosten analyysi kytkeytyy teksteihin ja sitä kautta kuvallinen aineisto saa diskursiivisen ulottuvuuden. Tutkimukseni keskeisiä diskursseja ovat identiteetti- ja sankaruusdiskurssi, kansallisen ja kansainvälisen lasiteollisuuden diskurssit, käyttö- ja taidelasin diskurssit, aikakauslehtien artikkeleiden lasiteollisuusdiskurssit sekä mainosdiskurssit.
Sarpanevan asema määrittyy tutkielmassani tutkimus- ja lähdekirjallisuuden sekä lehtiartikkeleiden pohjalta. Näiden kautta hahmotan tutkielmani toisessa luvussa Sarpanevan taidekäsitystä, joka on moninainen verkko hänen henkilökohtaista historiaansa ja taiteellista ideologiaansa, mutta yhdistyy myös esimerkiksi rajoituksiin, joita muotoilijan työlle asetettiin tehtaiden toimesta. Sarpaneva-analyysi kytkeytyy laajempaan suomalaisen lasiteollisuuden tarkasteluun, jota käsittelen kolmannessa luvussa. Analysoin Kaunis Koti -lehden Karhula-Iittalan mainoksia mielikuvadiskursseina sekä i-linjaa taide- ja käyttölasidiskurssina. Neljännessä luvussa tarkastelen lasiteollisuuden näkyvyyttä sekä vastaanottoa kotimaassa ja ulkomailla. Keskityn 1950-luvun taideteollisuusnäyttelyihin, erityisesti Milanon triennaaleihin, ja lehdistön kautta rakentuneeseen sankaruuteen.
Lähdekirjallisuudesta- ja aineistosta piirtyy esiin samoja diskursseja, jotka kertautuvat eri lähteissä. Suomalaisen lasiteollisuuden identiteettidiskurssit saavat samat suuntaviivat kuin Sarpanevan muotoilijaidentiteetti. Sekä Sarpanevan taiteilijuusdiskurssissa että kansallisissa diskursseissa toistuvat muotoilijan kiinteä suhde lapsuuteen, muodon hahmottuminen luonnosta käsin sekä käsityökulttuurin ja materiaalin kunnioittaminen. Kontekstiksi näille muodostuu 1950-luvun lasiteollisuuden mahdollisuudet ja rajoitteet. Kansainvälisen menestyksen ja lehtiartikkelien myötä suomalainen lasiteollisuus loisti myös kotimaassa.