Alle 15-vuotiaan kuuleminen esitutkinnassa – poliisin ja syyttäjän kokemuksia
Seppänen, Siru (2020-12-09)
09.12.2020
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201216100886
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201216100886
Tiivistelmä
Esitutkintalain (9:4) mukaan asianomistajan kuulustelu tulee tallentaa ääni- ja kuvatallenteeseen, jos sitä on tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä, eikä kuulusteltavan nuoren iän tai henkisen kehitystason vuoksi asianomistajaa voida kuulla oikeudenkäynnissä ilman haittaa kuulusteltavalle. Oikeudenkäymiskaari (17:24) taas mahdollistaa videotallenteen tai vastaavan tallenteen käyttämisen todisteena tuomioistuimessa niissä tapauksissa, joissa kuulusteltu henkilö ei ole täyttänyt 15 vuotta. Pääsääntö onkin, että oikeudenkäynnin sijaan alle 15-vuotiaan lapsen tallennettua kuulustelukertomusta käytetään näyttönä oikeudenkäynnissä.
Poliisi on yleensä lapselle rikosprosessin ensimmäinen ja usein myös ainoa oikeusviranomainen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia haasteita rikosprosessissa on lapsen kuulemisen suhteen sekä millaisia kokemuksia poliiseilla ja syyttäjillä on lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnasta. Tutkimuksessa selvitetään myös poliisin ja syyttäjän saaman koulutuksen merkitystä lapsiin liittyvässä työssä sekä sitä, olisiko lisäkoulutukselle tarvetta. Selvityksen kohteena on lisäksi polisiin ja syyttäjän välisen viranomaisyhteistyön toimivuus sekä heidän kokemuksensa siitä, kuinka hyvin esitutkinnasta ja viranomaisyhteistyöstä annetut ohjeet ja suositukset toteutuvat käytännössä. Tutkimuksen empiiristä osuutta taustoittavat lainsäädäntö sekä viranomaisen ohjeet ja suositukset lapsen kuulemisesta. Empiirisenä tutkimusaineistona analysoidaan yhdeksälle (9) poliisille ja seitsemälle (7) syyttäjälle tehtyjä, puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluita. Tutkimus on laadullinen ja aineistoa on analysoitu sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla.
Haastattelujen mukaan poliisit ja syyttäjät kokivat isoimmaksi haasteeksi saada lapsi kertomaan mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti aiheena olevasta rikosepäilystä. Nykykäytännöt lapsen kuulemisen osalta koettiin lähtökohtaisesti toimiviksi, mutta kritiikkiä esitettiin erityisesti esitutkintaa koskevien ohjeiden sisällöstä, teknisistä ongelmista ja rikosprosessin hitaudesta. Poliisi koki, ettei lapsirikostutkijoiden työtä arvosteta tarpeeksi. Molemmilla ammattiryhmillä suurimmaksi huolenaiheeksi nousivat jatkuva aika- ja resurssipula.
Poliisi on yleensä lapselle rikosprosessin ensimmäinen ja usein myös ainoa oikeusviranomainen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia haasteita rikosprosessissa on lapsen kuulemisen suhteen sekä millaisia kokemuksia poliiseilla ja syyttäjillä on lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnasta. Tutkimuksessa selvitetään myös poliisin ja syyttäjän saaman koulutuksen merkitystä lapsiin liittyvässä työssä sekä sitä, olisiko lisäkoulutukselle tarvetta. Selvityksen kohteena on lisäksi polisiin ja syyttäjän välisen viranomaisyhteistyön toimivuus sekä heidän kokemuksensa siitä, kuinka hyvin esitutkinnasta ja viranomaisyhteistyöstä annetut ohjeet ja suositukset toteutuvat käytännössä. Tutkimuksen empiiristä osuutta taustoittavat lainsäädäntö sekä viranomaisen ohjeet ja suositukset lapsen kuulemisesta. Empiirisenä tutkimusaineistona analysoidaan yhdeksälle (9) poliisille ja seitsemälle (7) syyttäjälle tehtyjä, puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluita. Tutkimus on laadullinen ja aineistoa on analysoitu sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla.
Haastattelujen mukaan poliisit ja syyttäjät kokivat isoimmaksi haasteeksi saada lapsi kertomaan mahdollisimman avoimesti ja yksityiskohtaisesti aiheena olevasta rikosepäilystä. Nykykäytännöt lapsen kuulemisen osalta koettiin lähtökohtaisesti toimiviksi, mutta kritiikkiä esitettiin erityisesti esitutkintaa koskevien ohjeiden sisällöstä, teknisistä ongelmista ja rikosprosessin hitaudesta. Poliisi koki, ettei lapsirikostutkijoiden työtä arvosteta tarpeeksi. Molemmilla ammattiryhmillä suurimmaksi huolenaiheeksi nousivat jatkuva aika- ja resurssipula.