Minotauros-myytti Viktor Pelevinin romaanissa Šlem užasa
Määttä, Liisa (2020-12-10)
Minotauros-myytti Viktor Pelevinin romaanissa Šlem užasa
(10.12.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201221101573
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201221101573
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani Venäjän suosituimpiin postmodernistisiin nykykirjailijoihin lukeutuvan Viktor Pelevinin (1962–) romaania Šlem užasa (2005) (suom. Kauhukypärä, 2005). Teos on uudelleenkirjoitus Minotauros-myytistä, minkä vuoksi tutkinkin romaanissa esiintyvää myyttiä ja sen toimintaa. Pelkästä dialogista koostuvassa romaanissa henkilöhahmot yrittävät chat-keskustelussa ottaa selvää myyttiä löyhästi mukailevasta maailmastaan ja omasta paikastaan siinä.
Keskeisin teoreettinen lähtökohtani on myyttitutkimus, jossa myytti mielletään kulttuurisena merkityksenantomallina. Erityisesti käytän Ernst Cassirerin ja Liisa Saariluoman tutkimuksia. Hyödynnän myös hermeneuttista kirjallisuudentutkimusta, kuten Hans-Georg Gadamerin, Hanna Meretojan ja Jens Brockmeier ajatuksia ymmärtämisen ja merkityksenannon prosessista sekä kertomuksesta ja sen tuottamisesta. Lisäksi käytän Jean Baudrillardin simulaatioteoriaa.
Tutkimukseni osoittaa, että teoksen henkilöhahmojen myytin käytön avulla Šlem užasa havainnollistaa, miten ihmiset yhä hyödyntävät myyttejä, kun he esimerkiksi pyrkivät merkityksellistämään todellisuuskokemuksiaan, määrittämään itseään ja muodostamaan maailmaan järjestystä. Nämä myytit eivät kuitenkaan ole samanlaisia tai toimi täysin samoissa tehtävissä kuin esirationaalisessa kontekstissa, vaan ne ovat kulttuurisia, jatkuvasti muuttuvia konstruktioita. Lisäksi teos esittää, että myytillä on myös mahdollista leikitellä.
Myytti toimii teoksessa myös muodostamalla yhteisön, joka ei kuitenkaan ole staattinen ja velvoittava. Sen jäsenet etsivät jatkuvasti identiteettejään ja turvautuvat tässä vahvasti kertomuksiin, kuten myyttiin, joka tarjoaa heille erilaisia rooleja ja identifioitumismahdollisuuksia.
Romaanissa tulee kuitenkin myös ilmi myyttien mahdollinen vaarallisuus. Teos kuvaa, miten ihmiset voivat jopa huomaamattaan luoda myyttejä ja uppoutua niihin niin, että niistä tulee simulaatioita. Samalla teos havainnollistaa, kuinka simulaatioiden täyttämä nykymaailma on ja miten vaikea niitä on huomata. Romaani ja siinä esiintyvä myytti kuvaavatkin ja kommentoivat postmodernia maailmaa, ihmisen kokemusta siitä ja jossain määrin myös Venäjää. Lisäksi teos kommentoi myös postmodernistista kirjallisuutta.
Keskeisin teoreettinen lähtökohtani on myyttitutkimus, jossa myytti mielletään kulttuurisena merkityksenantomallina. Erityisesti käytän Ernst Cassirerin ja Liisa Saariluoman tutkimuksia. Hyödynnän myös hermeneuttista kirjallisuudentutkimusta, kuten Hans-Georg Gadamerin, Hanna Meretojan ja Jens Brockmeier ajatuksia ymmärtämisen ja merkityksenannon prosessista sekä kertomuksesta ja sen tuottamisesta. Lisäksi käytän Jean Baudrillardin simulaatioteoriaa.
Tutkimukseni osoittaa, että teoksen henkilöhahmojen myytin käytön avulla Šlem užasa havainnollistaa, miten ihmiset yhä hyödyntävät myyttejä, kun he esimerkiksi pyrkivät merkityksellistämään todellisuuskokemuksiaan, määrittämään itseään ja muodostamaan maailmaan järjestystä. Nämä myytit eivät kuitenkaan ole samanlaisia tai toimi täysin samoissa tehtävissä kuin esirationaalisessa kontekstissa, vaan ne ovat kulttuurisia, jatkuvasti muuttuvia konstruktioita. Lisäksi teos esittää, että myytillä on myös mahdollista leikitellä.
Myytti toimii teoksessa myös muodostamalla yhteisön, joka ei kuitenkaan ole staattinen ja velvoittava. Sen jäsenet etsivät jatkuvasti identiteettejään ja turvautuvat tässä vahvasti kertomuksiin, kuten myyttiin, joka tarjoaa heille erilaisia rooleja ja identifioitumismahdollisuuksia.
Romaanissa tulee kuitenkin myös ilmi myyttien mahdollinen vaarallisuus. Teos kuvaa, miten ihmiset voivat jopa huomaamattaan luoda myyttejä ja uppoutua niihin niin, että niistä tulee simulaatioita. Samalla teos havainnollistaa, kuinka simulaatioiden täyttämä nykymaailma on ja miten vaikea niitä on huomata. Romaani ja siinä esiintyvä myytti kuvaavatkin ja kommentoivat postmodernia maailmaa, ihmisen kokemusta siitä ja jossain määrin myös Venäjää. Lisäksi teos kommentoi myös postmodernistista kirjallisuutta.