Kuinka korroosio eteni – ja vei Koitosta Koittoon : Suomen Kommunistisen Puolueen talouskriisiin 1981–84 johtanut kehitys, kriisin torjunta, torjujat ja seuraukset
Miettunen, Hannu (2020-09-25)
Kuinka korroosio eteni – ja vei Koitosta Koittoon : Suomen Kommunistisen Puolueen talouskriisiin 1981–84 johtanut kehitys, kriisin torjunta, torjujat ja seuraukset
Miettunen, Hannu
(25.09.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101222537
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101222537
Tiivistelmä
Tarkastelen pro gradu -työssäni Suomen Kommunistisen Puolueen taloudenpidossa 1981 puhjennutta
kulissien takaista kriisiä, sen syitä ja seurauksia. Juuret ulottuivat vuosikymmenten taakse, ja
seurauksetkin vaikuttivat välillisesti aina Vasemmistoliiton syntyyn. SKP:n talous oli nojannut koko
sen olemassaolon ajan neuvostotoverien apuun. 1944 alkaneen julkisen toiminnan aikana merkittävää
välillistä apua sai koko kansandemokraattisena liikkeenä tunnettu järjestöjen ja julkaisujen verkko.
Julkisista rahoituslähteistä tärkeimpiä olivat ensimmäisen 20 vuoden ajan SKP:n jäsenmaksut ja koko
yhteisöltä talkoina ja avustuksina saatu apu. Apujärjestöjen jäsenmaksut pidettiin symbolisina, mutta
kommunisteilta vaadittiin ansioihin sidottua panosta. Käytännössä jäsenistö maksoi systemaattisesti
alle taksojen. Muukin aktiivisuus alkoi 1960-luvulla hiipua. 1966 jäsenmaksut minimoitiin.
Korvaavaksi rahoituslähteeksi saatiin valtion puoluetuki.
Alun perin massiivinen neuvostoapu kutistui ensin suhteellisesti muiden tulojen ja kokonaismenojen
kasvaessa. 1960-luvun lopulta alkaen se alkoi näivettyä absoluuttisestikin. Osa siitä ohjattiin SKP:n
puolueriidan vuosina vähemmistölle. Dollareissa laskettuihin summiin ei tehty inflaatiokorotuksia.
SKP:n kuluja sen sijaan kasvattivat työllistämisen kallistuminen ja aivan erityisesti eläkejärjestelmä.
Akuutin kriisin sai aikaan muutamien yhteensattumien summa. Puoluetuki notkahti 1979, koska alle
1500 äänen tappio johti viiden kansanedustajanpaikan menetykseen. Meluun liittyvä valitus taas sai
viranomaiset käytännössä häätämään kd-liikkeen tärkeimmän lehtipainon Helsingin Alppilasta.
Edessä oli yli 40 miljoonan nykyeuron investointi. SKP:llä ei ollut irrottaa moisia summia.
Varoissaan sen sijaan oli puolueen tosiasiallisesti hallitsema idänkaupan yhtiö Fexima.
Ongelma ratkaistiin myymällä SKP:n hallintaan jo 1960-luvun puolimaissa päätynyt raittiusyhdistys
Koiton talo Helsingin ydinkeskustasta Feximalle. Omat osakkeensa siitä realisoi myös SKP:n
puolueopposition eli vähemmistön hallitsema raittiusyhdistys. Kauppahinta oli optimoitu niin, että
vähemmistö saataisiin ulos mahdollisimman edullisesti, mutta emopuolue pelastuisi akuuteista
vaikeuksistaan. Hinta oli siihen liian alhainen. SKP oli 1982 entistä pahemmissa rahavaikeuksissa.
Apua ei ollut enää Feximastakaan, sillä liikevaihtonsa toisen öljykriisin ja clearing-järjestelmän
ansiosta 1981 kaksinkertaistanut yhtiö joutui idänkaupan tasapainottamiseksi nyt Suomen valtion
lisenssileikkurin uhriksi. SKP:n työntekijöitä irtisanottiin ja lomautettiin.
Vaikeudet väistyivät keväällä 1984, kun Fexima myi Koiton talon eteenpäin. Lähes 140 miljoonan
markan kauppahinta antoi SKP:lle taloudelliset mahdollisuudet katkoa siteensä itään. Poliittisesti
tilanne oli kehittynyt tähän suuntaan jo pitkään. Jättimäinen myyntivoitto on herättänyt epäilyjä, että
summassa olisi ollut ylimääräistä vastineena kommunistien suostumisesta E-liikkeen fuusioon. Tälle
ei löytynyt katetta, vaikka otolliset väylät lahjontaan olivatkin olemassa. Kommunistit kannattivat
fuusiota jo vuosia ennen kuin sen toimeenpannut SDP. Elanto jäi sen ulkopuolelle heistä riippumatta.
Tutkimuksen metodi on historiallis-deskriptiivinen. Lähteinä ovat pääosin arkistot.
kulissien takaista kriisiä, sen syitä ja seurauksia. Juuret ulottuivat vuosikymmenten taakse, ja
seurauksetkin vaikuttivat välillisesti aina Vasemmistoliiton syntyyn. SKP:n talous oli nojannut koko
sen olemassaolon ajan neuvostotoverien apuun. 1944 alkaneen julkisen toiminnan aikana merkittävää
välillistä apua sai koko kansandemokraattisena liikkeenä tunnettu järjestöjen ja julkaisujen verkko.
Julkisista rahoituslähteistä tärkeimpiä olivat ensimmäisen 20 vuoden ajan SKP:n jäsenmaksut ja koko
yhteisöltä talkoina ja avustuksina saatu apu. Apujärjestöjen jäsenmaksut pidettiin symbolisina, mutta
kommunisteilta vaadittiin ansioihin sidottua panosta. Käytännössä jäsenistö maksoi systemaattisesti
alle taksojen. Muukin aktiivisuus alkoi 1960-luvulla hiipua. 1966 jäsenmaksut minimoitiin.
Korvaavaksi rahoituslähteeksi saatiin valtion puoluetuki.
Alun perin massiivinen neuvostoapu kutistui ensin suhteellisesti muiden tulojen ja kokonaismenojen
kasvaessa. 1960-luvun lopulta alkaen se alkoi näivettyä absoluuttisestikin. Osa siitä ohjattiin SKP:n
puolueriidan vuosina vähemmistölle. Dollareissa laskettuihin summiin ei tehty inflaatiokorotuksia.
SKP:n kuluja sen sijaan kasvattivat työllistämisen kallistuminen ja aivan erityisesti eläkejärjestelmä.
Akuutin kriisin sai aikaan muutamien yhteensattumien summa. Puoluetuki notkahti 1979, koska alle
1500 äänen tappio johti viiden kansanedustajanpaikan menetykseen. Meluun liittyvä valitus taas sai
viranomaiset käytännössä häätämään kd-liikkeen tärkeimmän lehtipainon Helsingin Alppilasta.
Edessä oli yli 40 miljoonan nykyeuron investointi. SKP:llä ei ollut irrottaa moisia summia.
Varoissaan sen sijaan oli puolueen tosiasiallisesti hallitsema idänkaupan yhtiö Fexima.
Ongelma ratkaistiin myymällä SKP:n hallintaan jo 1960-luvun puolimaissa päätynyt raittiusyhdistys
Koiton talo Helsingin ydinkeskustasta Feximalle. Omat osakkeensa siitä realisoi myös SKP:n
puolueopposition eli vähemmistön hallitsema raittiusyhdistys. Kauppahinta oli optimoitu niin, että
vähemmistö saataisiin ulos mahdollisimman edullisesti, mutta emopuolue pelastuisi akuuteista
vaikeuksistaan. Hinta oli siihen liian alhainen. SKP oli 1982 entistä pahemmissa rahavaikeuksissa.
Apua ei ollut enää Feximastakaan, sillä liikevaihtonsa toisen öljykriisin ja clearing-järjestelmän
ansiosta 1981 kaksinkertaistanut yhtiö joutui idänkaupan tasapainottamiseksi nyt Suomen valtion
lisenssileikkurin uhriksi. SKP:n työntekijöitä irtisanottiin ja lomautettiin.
Vaikeudet väistyivät keväällä 1984, kun Fexima myi Koiton talon eteenpäin. Lähes 140 miljoonan
markan kauppahinta antoi SKP:lle taloudelliset mahdollisuudet katkoa siteensä itään. Poliittisesti
tilanne oli kehittynyt tähän suuntaan jo pitkään. Jättimäinen myyntivoitto on herättänyt epäilyjä, että
summassa olisi ollut ylimääräistä vastineena kommunistien suostumisesta E-liikkeen fuusioon. Tälle
ei löytynyt katetta, vaikka otolliset väylät lahjontaan olivatkin olemassa. Kommunistit kannattivat
fuusiota jo vuosia ennen kuin sen toimeenpannut SDP. Elanto jäi sen ulkopuolelle heistä riippumatta.
Tutkimuksen metodi on historiallis-deskriptiivinen. Lähteinä ovat pääosin arkistot.