PREOPERATIVE POSTERIOR TILT INCREASES THE RISK FOR LATER CONVERSION TO ARTHROPLASTY AFTER OSTEOSYNTHESIS FOR FEMORAL NECK FRACTURE: A STUDY OF 301 CASES WITH A MEAN FOLLOW-UP OF 3 YEARS
Honkanen, Jukka (2021-02-23)
PREOPERATIVE POSTERIOR TILT INCREASES THE RISK FOR LATER CONVERSION TO ARTHROPLASTY AFTER OSTEOSYNTHESIS FOR FEMORAL NECK FRACTURE: A STUDY OF 301 CASES WITH A MEAN FOLLOW-UP OF 3 YEARS
(23.02.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103147296
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103147296
Tiivistelmä
Background and purpose: Femoral neck fractures (FNF) are one of the most common injury among the elderly. The treatment of FNFs is either internal fixation or primary arthroplasty. The main aim of this study was to assess risk factors associated with fixation failure leading to further arthroplasty in FNFs treated with cannulated screws.
Patients and methods: Data on internal fixations of FNFs performed in Turku University hospital between January 1st 2012 and December 31st 2017 were collected retrospectively from the patient database. Radiographical measurements were performed for pre-operative dislocation and posterior tilt, post-operative dislocation, reduction quality and implant shaft angle.
Results: 301 cases were included in the study. The overall reoperation rate was 25% and conversion to arthroplasty was performed in 16% of cases. In the multiple variant analysis, adjusted for age and sex, non-dislocated fractures with 0-20° pre-operative posterior tilt had significantly lower risk for later conversion to arthroplasty compared to non-dislocated fractures with ≤0° or ≥20° posterior tilt (OR 4.0 95% Cl 1.8-8.6, p=0.0005) and dislocated fractures (OR 7.2 95% CI 3.0-17.4, p<0.0001). No statistically significant association was found between pre-operatively non-dislocated fractures with <0° or ≥20° posterior tilt and dislocated fractures (OR 0.6 95% Cl 0.2-1.3, p=0.2).
Interpretation: Dislocated fractures and fractures with pre-operative posterior tilt <0° or ≥20° have considerably increased risk for reoperation and conversion to arthroplasty. Primary arthroplasty should be considered as treatment for dislocated femoral neck fractures and fractures with >20° or <0° posterior tilt, especially for fragile patients to avoid further operations. Reisiluun kaulan murtuma tarkoittaa murtumaa reisiluun pään ja intertrokanteerisen linjan välisellä alueella. Reisiluun kaulan murtumat jaetaan intrakapsulaarisiin ja ekstrakapsulaarisiin murtumiin näiden sijainnin mukaan lonkkanivelen nivelkapselin suhteen. Murtumat jaetaan dislokoituneisiin ja dislokoitumattomiin murtumiin. Käytännössä kaikki lonkkamurtumat hoidetaan nykyään operatiivisesti, joko osteosynteesillä tai asettamalla tekonivel. Reisiluun kaulan murtumien operatiivinen hoito johtaa parempaan luutumiseen ja harvemmin avaskulaariseen nekroosiin kuin konservatiivinen hoito. Nuorilla potilailla (alle 65-vuotiaat) yleisin hoitokäytäntö on murtuman reduktio ja stabiili fiksaatio. Reisiluun pää pyritään säästämään.
Osteosynteesillä hoidetuilla potilailla on suurempi riski joutua uusintaleikkaukseen kuin tekonivelleikatuilla. Kirjallisuuden mukaan riskitekijöitä joutua uusintaleikkaukseen osteosynteesin jälkeen ovat primaarivaiheen dislokoitunut murtuma, epäonnistunut reduktio ja reisiluun pään takakallistus (posterior tilt).
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää kolmen ruuvin osteosynteesillä hoidettujen lonkkamurtumapotilaiden riskitekijöitä joutua uusintaleikkaukseen ja myöhempään tekonivelleikkaukseen. Tutkimusaineistoon sisällytettiin 1.1.2012-31.12.2017 välisenä aikana Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa kolmella kanyloidulla ruuvilla hoidetut lonkkamurtumapotilaat. Potilastiedoista tilastoitiin sukupuoli, ikä leikkaushetkellä, murtuman puoli, vammaenergia, leikkausviive sekä uusintaleikkaukset. Seuranta-aikaa jatkettiin joko potilaan kuolemaan, proteesileikkaukseen tai 1.1.2020 saakka. Potilaiden pre-operatiivista röntgenkuvista määritettiin dislokaatioaste ja mitattiin takakallistus. Post-operatiivisista röntgenkuvista määritettiin dislokaatio, mitattiin reisiluun varren ja ruuvien välinen kulma sekä mitattiin takakallistus. Näistä muuttujista tehtiin tilastolliset analyysit. Uusintaleikkaukseen joutui 25% potilaista. Potilailla, joilla oli dislokoitunut murtuma tai pre-operatiivisessa röntgenkuvassa takakallistus ≥20° tai <0°, oli suurempi riski myöhempään tekonivelleikkaukseen.
Patients and methods: Data on internal fixations of FNFs performed in Turku University hospital between January 1st 2012 and December 31st 2017 were collected retrospectively from the patient database. Radiographical measurements were performed for pre-operative dislocation and posterior tilt, post-operative dislocation, reduction quality and implant shaft angle.
Results: 301 cases were included in the study. The overall reoperation rate was 25% and conversion to arthroplasty was performed in 16% of cases. In the multiple variant analysis, adjusted for age and sex, non-dislocated fractures with 0-20° pre-operative posterior tilt had significantly lower risk for later conversion to arthroplasty compared to non-dislocated fractures with ≤0° or ≥20° posterior tilt (OR 4.0 95% Cl 1.8-8.6, p=0.0005) and dislocated fractures (OR 7.2 95% CI 3.0-17.4, p<0.0001). No statistically significant association was found between pre-operatively non-dislocated fractures with <0° or ≥20° posterior tilt and dislocated fractures (OR 0.6 95% Cl 0.2-1.3, p=0.2).
Interpretation: Dislocated fractures and fractures with pre-operative posterior tilt <0° or ≥20° have considerably increased risk for reoperation and conversion to arthroplasty. Primary arthroplasty should be considered as treatment for dislocated femoral neck fractures and fractures with >20° or <0° posterior tilt, especially for fragile patients to avoid further operations.
Osteosynteesillä hoidetuilla potilailla on suurempi riski joutua uusintaleikkaukseen kuin tekonivelleikatuilla. Kirjallisuuden mukaan riskitekijöitä joutua uusintaleikkaukseen osteosynteesin jälkeen ovat primaarivaiheen dislokoitunut murtuma, epäonnistunut reduktio ja reisiluun pään takakallistus (posterior tilt).
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää kolmen ruuvin osteosynteesillä hoidettujen lonkkamurtumapotilaiden riskitekijöitä joutua uusintaleikkaukseen ja myöhempään tekonivelleikkaukseen. Tutkimusaineistoon sisällytettiin 1.1.2012-31.12.2017 välisenä aikana Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa kolmella kanyloidulla ruuvilla hoidetut lonkkamurtumapotilaat. Potilastiedoista tilastoitiin sukupuoli, ikä leikkaushetkellä, murtuman puoli, vammaenergia, leikkausviive sekä uusintaleikkaukset. Seuranta-aikaa jatkettiin joko potilaan kuolemaan, proteesileikkaukseen tai 1.1.2020 saakka. Potilaiden pre-operatiivista röntgenkuvista määritettiin dislokaatioaste ja mitattiin takakallistus. Post-operatiivisista röntgenkuvista määritettiin dislokaatio, mitattiin reisiluun varren ja ruuvien välinen kulma sekä mitattiin takakallistus. Näistä muuttujista tehtiin tilastolliset analyysit. Uusintaleikkaukseen joutui 25% potilaista. Potilailla, joilla oli dislokoitunut murtuma tai pre-operatiivisessa röntgenkuvassa takakallistus ≥20° tai <0°, oli suurempi riski myöhempään tekonivelleikkaukseen.