Pari piirua vasemmalle : Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen suhtautuminen Suomen osallistumisesta Länsi-Euroopan integraatioon 1959–1973
Aho, Jarno (2021-02-16)
Pari piirua vasemmalle : Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen suhtautuminen Suomen osallistumisesta Länsi-Euroopan integraatioon 1959–1973
Aho, Jarno
(16.02.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103167606
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103167606
Tiivistelmä
Tämä tutkimuksen tavoitteen oli selvittää, miten Suomen sosiaalidemokraattinen puolue (SDP) suhtautui Länsi-Euroopan integraatioon vuosina 1959–1973. Erityisesti siitä näkökulmasta, mikä olisi Suomen asema Länsi-Euroopan integraatiossa noina vuosina.
Tutkimukseni aineistona on käytetty puolueen korkeimpien toimielinten (puoluekokoukset, puolueneuvosto, puoluetoimikunta sekä eduskuntaryhmä) sisäistä keskustelua. Näiden lisäksi vuonna 1967 perustetun integraatiotyöryhmän aineisto toimii merkittävänä aineistona sekä joidenkin puolueen johtohenkilöiden muistelmat ja poliittiset elämäkerrat. Elämäkerrat sekä muistelmat toimivat kuitenkin tutkimuksessa enemmän aineistoa tukevina lähteinä kuin primäärilähteinä.
Tutkimukseni aikarajaus johtuu ennen kaikkea siitä, että noina vuosina Suomen talous kiinnityin erityisen vahvasti Länsi-Euroopan talouksiin, koska Suomi solmi EFTA:n kanssa kaupallisen sopimuksen (FINN-EFTA 1961) sekä vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa vuonna 1973. Näiden lisäksi neuvoteltiin Pohjoismaisesta tulliliitosta, joka kariutui vuonna 1960, kun muut Pohjoismaat aloittivat EFTA-neuvottelut. Toinen toteutumaton kauppaliitto, jonka suunnitellussa Suomi oli mukana, oli Pohjoismainen talousliitto Nordek. Nordekia suunniteltiin vuosina 1968–1970, mutta tämäkin suunnitelma kariutui. Suomesta tuli myös OECD:n jäsen vuonna 1969, mutta koska se ei noussut Suomessa kunnolla poliittiseen keskusteluun, ei tätä asiaa juurikaan tutkimuksessani tuoda esiin.
SDP on tutkimuskohteena erittäin kiinnostava, koska puolue kuului kylmän sodan ajan Suomessa yhdeksi suurimmista puolueista, vaikka puolue joutuikin ulkopoliittistensyiden takia paitsioon, joka selvimmin näkyi puolueen pitkänä oppositioaikana 1959–1966, jolloin puolue palasi pääministeripuolueeksi. Oppositioaika vaikutti melko paljon puoleen linjauksiin, jotka näkyivät selkeästi puolueen suhtautumisessa Länsi-Euroopan integraatioon. Pohjoismaisuus näkyi selvänä pysyvänä ulkopoliittisenasuuntana puolueessa ja olikin hyvin selvää, että SDP kannatti niin Pohjoismaista tulliliittoa kuin Nordekia, etenkin kun Nordek neuvotteluissa erittäin merkittävässä roolissa oli pääministeri Mauno Koivisto. Kiinnostavaa onkin se, miksi SDP:n suhtautuminen muuttui niin paljon laajemmissa Länsi-Eurooppaan katsovissa integraatiosuunnitelmissa. Käytännössä koko puolue kannatti EFTA-sopimusta toisin kuin EEC-vapaakauppasopimusta, jonka vastustaminen loi puolueen sisään erittäin äänekkään opposition, joka liittoutui muiden vasemmistopuolueiden, sekä monien muiden kansalaisjärjestöjen, kanssa anti-EEC kansanrintamaksi, joka vastusti näkyvästi sekä äänekkäästi Suomen EEC-vapaakauppasopimusta. Lopulta puolueen enemmistö, puoluejohtoa myöten, kannatti EEC-vapaakauppasopimusta.
Suhtautumisen muutos perustui paljolti puolueen linjanmuutokseen, jonka puheenjohtajaa Rafael Paasio aloitti. Linjamuutos vaikutti paljon puolueen suhteeseen presidentti Kekkoseen sekä Neuvostoliittoon, jotka molemmat paranivat huomattavasti Paasion noustua puheenjohtajaksi 1963. Linjamuutoksen myötä puolueen linja muuttui hieman vasemmistolaisemmaksi, joka näkyi selvästi EEC-vapaakauppasopimukseen hyväksymiseen liittyneissä suojalaeissa. Toinen muutosta selvittävä tekijä oli puolueen sisäisen tutkimustoiminnan lisääntyminen, joka myös näkyi muun muassa integraatiotyöryhmän toiminnassa sekä puolueen ulkopoliittisessa aktivoitumisessa. Kolmantena muutosta selittävänä tekijänä pidän puolueen jäsenistön nuortumista, koska puolueen nuoret olivat selkeästi enemmän kiinnostuneita ulkopoliittisista kysymyksistä, joka näkyi myös EEC-kysymyksessä, jossa nimenomaan nuoret olivat puolueen sisälle ne, jotka äänekkäimmin vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Puolueen suhtautuminen Länsi-Euroopan integraatioon muuttui selvästi kriittisemmäksi 1970-luvulla kuin se oli ollut 1960-luvulla.
Tutkimukseni aineistona on käytetty puolueen korkeimpien toimielinten (puoluekokoukset, puolueneuvosto, puoluetoimikunta sekä eduskuntaryhmä) sisäistä keskustelua. Näiden lisäksi vuonna 1967 perustetun integraatiotyöryhmän aineisto toimii merkittävänä aineistona sekä joidenkin puolueen johtohenkilöiden muistelmat ja poliittiset elämäkerrat. Elämäkerrat sekä muistelmat toimivat kuitenkin tutkimuksessa enemmän aineistoa tukevina lähteinä kuin primäärilähteinä.
Tutkimukseni aikarajaus johtuu ennen kaikkea siitä, että noina vuosina Suomen talous kiinnityin erityisen vahvasti Länsi-Euroopan talouksiin, koska Suomi solmi EFTA:n kanssa kaupallisen sopimuksen (FINN-EFTA 1961) sekä vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa vuonna 1973. Näiden lisäksi neuvoteltiin Pohjoismaisesta tulliliitosta, joka kariutui vuonna 1960, kun muut Pohjoismaat aloittivat EFTA-neuvottelut. Toinen toteutumaton kauppaliitto, jonka suunnitellussa Suomi oli mukana, oli Pohjoismainen talousliitto Nordek. Nordekia suunniteltiin vuosina 1968–1970, mutta tämäkin suunnitelma kariutui. Suomesta tuli myös OECD:n jäsen vuonna 1969, mutta koska se ei noussut Suomessa kunnolla poliittiseen keskusteluun, ei tätä asiaa juurikaan tutkimuksessani tuoda esiin.
SDP on tutkimuskohteena erittäin kiinnostava, koska puolue kuului kylmän sodan ajan Suomessa yhdeksi suurimmista puolueista, vaikka puolue joutuikin ulkopoliittistensyiden takia paitsioon, joka selvimmin näkyi puolueen pitkänä oppositioaikana 1959–1966, jolloin puolue palasi pääministeripuolueeksi. Oppositioaika vaikutti melko paljon puoleen linjauksiin, jotka näkyivät selkeästi puolueen suhtautumisessa Länsi-Euroopan integraatioon. Pohjoismaisuus näkyi selvänä pysyvänä ulkopoliittisenasuuntana puolueessa ja olikin hyvin selvää, että SDP kannatti niin Pohjoismaista tulliliittoa kuin Nordekia, etenkin kun Nordek neuvotteluissa erittäin merkittävässä roolissa oli pääministeri Mauno Koivisto. Kiinnostavaa onkin se, miksi SDP:n suhtautuminen muuttui niin paljon laajemmissa Länsi-Eurooppaan katsovissa integraatiosuunnitelmissa. Käytännössä koko puolue kannatti EFTA-sopimusta toisin kuin EEC-vapaakauppasopimusta, jonka vastustaminen loi puolueen sisään erittäin äänekkään opposition, joka liittoutui muiden vasemmistopuolueiden, sekä monien muiden kansalaisjärjestöjen, kanssa anti-EEC kansanrintamaksi, joka vastusti näkyvästi sekä äänekkäästi Suomen EEC-vapaakauppasopimusta. Lopulta puolueen enemmistö, puoluejohtoa myöten, kannatti EEC-vapaakauppasopimusta.
Suhtautumisen muutos perustui paljolti puolueen linjanmuutokseen, jonka puheenjohtajaa Rafael Paasio aloitti. Linjamuutos vaikutti paljon puolueen suhteeseen presidentti Kekkoseen sekä Neuvostoliittoon, jotka molemmat paranivat huomattavasti Paasion noustua puheenjohtajaksi 1963. Linjamuutoksen myötä puolueen linja muuttui hieman vasemmistolaisemmaksi, joka näkyi selvästi EEC-vapaakauppasopimukseen hyväksymiseen liittyneissä suojalaeissa. Toinen muutosta selvittävä tekijä oli puolueen sisäisen tutkimustoiminnan lisääntyminen, joka myös näkyi muun muassa integraatiotyöryhmän toiminnassa sekä puolueen ulkopoliittisessa aktivoitumisessa. Kolmantena muutosta selittävänä tekijänä pidän puolueen jäsenistön nuortumista, koska puolueen nuoret olivat selkeästi enemmän kiinnostuneita ulkopoliittisista kysymyksistä, joka näkyi myös EEC-kysymyksessä, jossa nimenomaan nuoret olivat puolueen sisälle ne, jotka äänekkäimmin vastustivat EEC-vapaakauppasopimusta. Puolueen suhtautuminen Länsi-Euroopan integraatioon muuttui selvästi kriittisemmäksi 1970-luvulla kuin se oli ollut 1960-luvulla.