Tiedon ja tuen merkitys trauman kokeneen lapsen tunnistamisessa ja kohtaamisessa – luokanopettajien kokemuksia

Abstract

Traumakokemuksella voi olla negatiivisia vaikutuksia lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Useat lapset kokevat trauman lapsuutensa aikana. Kouluissa luokanopettajat kohtaavatkin useita trauman kokeneita lapsia. Tutkimuskirjallisuuden mukaan opettajat ovat tärkeässä roolissa trauman kokeneen lapsen ohjaamisessa avun piiriin. Kuitenkin opettajat kokevat epävarmuutta ja tiedon puutetta näiden lasten kohtaamisessa ja tukemisessa. Näissä opettajan tukena voi toimia moniammatillinen tiimi. Luokanopettajien kokemuksia aiheesta on tutkittu melko vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien kokemuksia trauman kokeneen lapsen kohtaamisesta ja tunnistamisesta. Tutkimuksessa selvitettiin myös kokevatko opettajat vaikeuksia trauman kokeneen lapsen tukemisessa. Lisäksi tutkittiin opettajien saamaa ja kaipaamaa tietoa ja tukea trauman kokeneeseen lapseen liittyen. Tutkimus toteutettiin sähköisellä lomakekyselyllä, jonka tuloksia syvennettiin neljän puolistrukturoidun haastattelun avulla. Tietoa kerättiin Varsinais-Suomesta, Kainuusta ja kahdesta sosiaalisen median opettajaryhmästä. Aineisto analysoitiin pääosin sisällönanalyysillä, minkä lisäksi osa aineistosta analysoitiin määrällisesti epäparametrisilla keskiarvovertailuilla. Tutkimuksessa tulokset osoittivat, että moni opettaja on kohdannut trauman kokeneen oppilaan. Opettajat kokivat trauman kokeneen lapsen tunnistamisen tapahtuvan monien erilaisten merkkien perusteella. Yleisimmin tunnistus tapahtui vetäytyneen ja huomioinhakuisen käytöksen perusteella. Joka toinen osallistuja koki trauman kokeneen lapsen tukemisessa merkittäviä vaikeuksia. Luokanopettajan ikä, opetuskokemus ja erityispedagogiikan perusopinnot olivat yhteydessä koettuun vaikeuteen. Opettajien saama tieto trauman kokeneeseen lapseen liittyen jakautui yleiseen ja tapauskohtaiseen tietoon. Vain joka viides opettaja kaipasi lisää tietoa traumaan liittyen. Opettajan tärkeimmät tuenantajat olivat koulukuraattori-, psykologi ja terveydenhoitaja. Kahdelta ensiksi mainitulta sekä sosiaalityöntekijöiltä kaivattiin kuitenkin selvästi lisää tukea. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että moni trauman kokenut lapsi jää luokanopettajilta tunnistamatta. Trauman kokeneen lapsen tunnistaminen on prosessi. Se alkaa epäilystä, jonka pohjalta nousee tarve selvittää, mistä lapsen oireilu tai muut haasteet johtuvat. Selvittäminen vaatii tapauskohtaista tietoa. Hankittu tieto voi johtaa trauman kokeneen lapsen tunnistamiseen, epäilys voi osoittautua virheelliseksi tai tilanne voi jäädä avoimeksi. Luokanopettajat kokivat merkittäviä vaikeuksia trauman kokeneen oppilaan tukemisessa, mikä oli linjassa aiempien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Taustamuuttujien perusteella todettiin, että tiedon lisääminen voisi ylipäätään vähentää opettajien kokemaa vaikeutta trauman kohdanneen lapsen tukemisessa. Opettajat tarvitsevat enemmän tietoa traumaan liittyen, sillä he ovat merkittävässä asemassa trauman kokeneen lapsen kohtaamisessa, tunnistamisessa ja tukemisessa koulussa. Jotta luokanopettajat saisivat lisää tukea, tulisi moniammatillisen tiimin resursseja lisätä.