"Uinti – ja minä tunnen houkutusta sanoa: vain uinti – on oleva naisten urheilu." Naisuimari suomalaisissa urheilulehdissä 1919–1929
Ijäs, Ida (2021-04-28)
"Uinti – ja minä tunnen houkutusta sanoa: vain uinti – on oleva naisten urheilu." Naisuimari suomalaisissa urheilulehdissä 1919–1929
(28.04.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930684
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930684
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastelen suomalaisten urheilulehtien luomaa kuvaa naisuimarista vuosina 1919–1929. Urheilu oli 1920-luvulla miehiseksi mielletty elämänalue. Keskustelua naisille sopivasta urheilusta ja naisten kilpaurheilun sopivuudesta käytiin paljon, myös urheilulehtien sivuilla. Naisille sopiviksi urheilumuodoiksi miellettiin yleensä ne lajit, jotka korostivat äitiyttä ja naisellisuutta. Tällainen laji oli esimerkiksi voimistelu, kun taas yleisurheilu nähtiin yhtenä huonoiten naisille sopivana urheilumuotona.
Tutkielmassani haluan selvittää, millaista naisuimarin kuvaa suomalainen urheilulehdistö tuotti vuosina 1919–1929 ja millaisia mielikuvia, merkityksiä ja ihanteita naisuimariin liitettiin vuosikymmenenä, jolloin keskustelu kilpaurheilun sopivuudesta naisille kävi Suomessa kaikkein kiivaimmillaan.
Tutkielman alkuperäislähteenä on neljä suomalaista urheilulehteä: Suomen Urheilulehti, Kisakenttä, Työväen Urheilulehti ja Työläisnaisten urheilulehti. Suomen Urheilulehteen ja Työväen Urheilulehteen kirjoittivat enimmäkseen miehet, Kisakenttään ja Työläisnaisten urheilulehteen naiset. Lehdet antavat siis sekä mies- että naisnäkökulman tutkielmaan. Lisäksi ne edustavat 1920-luvun poliittisesti kahtiajakautunutta, työväen ja porvarillisen urheilun, urheilukenttää. Tutkielmani metodologia perustuu diskurssianalyysiin ja sisällönanalyysiin.
Vuosina 1919–1929 tutkimani neljä urheilulehteä kuvasivat uintia naisille sopivana liikuntamuotona. Uinnista kirjoitettiin naisia puhdistavana, tervehdyttävänä ja kaunistavana urheilumuotona. Uimapukua ei pidetty siveettömänä vaan käytännöllisenä. Uinti oli urheilulajina melko tasa-arvoinen, sillä uimataito oli tärkeä sukupuolesta riippumatta, ja sitä korostettiin lehdissä sekä miehille että naisille. Porvarillinen urheilulehdistö suhtautui naisten kilpaurheiluun työväen urheilulehdistöä kriittisemmin, mutta silti uinti nähtiin enimmäkseen myös naisille sopivana kilpaurheilulajina. Urheilulehdet kirjoittivat kilpailevasta naisuimarista pääosin neutraalisti tai positiivisesti. Uinti oli kilpaurheilulaji, jossa nainen saattoi todennäköisimmin päästä positiivisessa valossa urheilulehtien sivuille, jopa otsikoihin.
Tutkielmassani haluan selvittää, millaista naisuimarin kuvaa suomalainen urheilulehdistö tuotti vuosina 1919–1929 ja millaisia mielikuvia, merkityksiä ja ihanteita naisuimariin liitettiin vuosikymmenenä, jolloin keskustelu kilpaurheilun sopivuudesta naisille kävi Suomessa kaikkein kiivaimmillaan.
Tutkielman alkuperäislähteenä on neljä suomalaista urheilulehteä: Suomen Urheilulehti, Kisakenttä, Työväen Urheilulehti ja Työläisnaisten urheilulehti. Suomen Urheilulehteen ja Työväen Urheilulehteen kirjoittivat enimmäkseen miehet, Kisakenttään ja Työläisnaisten urheilulehteen naiset. Lehdet antavat siis sekä mies- että naisnäkökulman tutkielmaan. Lisäksi ne edustavat 1920-luvun poliittisesti kahtiajakautunutta, työväen ja porvarillisen urheilun, urheilukenttää. Tutkielmani metodologia perustuu diskurssianalyysiin ja sisällönanalyysiin.
Vuosina 1919–1929 tutkimani neljä urheilulehteä kuvasivat uintia naisille sopivana liikuntamuotona. Uinnista kirjoitettiin naisia puhdistavana, tervehdyttävänä ja kaunistavana urheilumuotona. Uimapukua ei pidetty siveettömänä vaan käytännöllisenä. Uinti oli urheilulajina melko tasa-arvoinen, sillä uimataito oli tärkeä sukupuolesta riippumatta, ja sitä korostettiin lehdissä sekä miehille että naisille. Porvarillinen urheilulehdistö suhtautui naisten kilpaurheiluun työväen urheilulehdistöä kriittisemmin, mutta silti uinti nähtiin enimmäkseen myös naisille sopivana kilpaurheilulajina. Urheilulehdet kirjoittivat kilpailevasta naisuimarista pääosin neutraalisti tai positiivisesti. Uinti oli kilpaurheilulaji, jossa nainen saattoi todennäköisimmin päästä positiivisessa valossa urheilulehtien sivuille, jopa otsikoihin.