Valvojan ja urakoitsijan vastuu rakennusvirheestä

Abstract

Rakennusurakassa rakennuttajalla on mahdollisuus palkata rakennustyön valvoja eli konsultti, joka valvoo rakennuskohteen etenemistä ja urakoitsijan rakennustyötä. Sekä urakoitsija että valvoja ovat sopimussuhteessa rakennuttajaan, mutta osapuolten välillä ei ole sopimussuhdetta, vaikka he työskentelevät yhteistyössä rakennustyömaalla. Kotimaisessa oikeuskäytännössä on katsottu, että valvoja ja urakoitsija voivat tietyissä olosuhteissa olla yhteisvastuussa rakennusvirheestä, vaikka rakennusvirhe on ensisijaisesti urakoitsijan rakennustyössä. Tämä tarkoittaa sitä, että molemmat osapuolet ovat täysimääräisesti vastuussa siitä vahingon määrästä, jonka osalta vastuu on yhteisvastuullista ja rakennuttaja voi kohdistaa tältä osin korvausvaatimuksensa kumpaan tahansa yhteisvastuullisista.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, voiko urakoitsijan ja valvojan vastuu rakennusvirheestä olla yhteisvastuullista voimassa olevan oikeuden nojalla ja miten yhteisvastuun edellytykset täyttyvät tässä asetelmassa. Osapuolten vastuuta tarkastellaan myös yhteisvastuussa suhteessa heidän omiin sopimuksiinsa, jolloin esimerkiksi vastuunrajoitusehdot voivat rajoittaa vastuuta. On kuitenkin mahdollista, että osapuolten tuottamusasteen tai vastuunrajoitusehdon kohtuuttomuuden vuoksi ehto ei sovellu, jolloin vastuu voi muodostua huomattavasti laajemmaksi kuin sopimusosapuoli on alun perin ajatellut sopimuksentekohetkellä. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota siihen, miten viimekätinen vastuu jakautuu korvausvelvollisten kesken ja syntyykö toiselle korvausvelvolliselle takautumisoikeus toista korvausvelvollista kohtaan. Tutkielmassa myös pohditaan, mitä muita vaihtoehtoja urakoitsijan ja valvojan vastuun toteutumiselle olisi yhteisvastuun lisäksi.

Tutkielmassa tullaan siihen johtopäätökseen, että yleinen oikeustila on urakoitsijan ja valvojan yhteisvastuun osalta jokseenkin epäselvä, jonka vuoksi yleisten, kategoristen suuntaviivojen muodostamiseen on syytä suhtautua varoen. Jos vastuun katsottaisiin olevan yhteisvastuuta, tulisi ainakin lähtökohtaisesti huomiota kiinnittää myös vastuun viimekätiseen jakautumiseen ja mahdollisen takautumisoikeuden laajuuteen osapuolten välillä. Arvioinnin tulisi olla pitkälti tapauskohtaista kokonaisharkintaa ja ennakoivan sopimisen avulla etenkin vastuun viimekätiseen jakautumiseen voitaisiin vaikuttaa jo etukäteen, jolloin mahdolliset riskit voidaan jakaa tarkoituksenmukaisesti sopimusosapuolten välillä.