Huippuhummat kilpakentillä : Helsingin kesäolympialaisten ratsastusvalokuvien yksityiskohtien tarkastelua

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisten ratsastusurheilusta otettuja valokuvia. Tutkimuskysymyksissä pohditaan, mitä valokuvissa olevat yksityiskohdat voivat avata valokuvien sisällöstä ja mitä valokuvien sisältö kertoo kilpailemisesta Helsingin olympialaisten ratsastuksessa. Keskeiseksi pohdinnaksi nousee myös, voivatko valokuvien yksityiskohdat valottaa jotain niitä ympäröivästä makrotasosta. Laadullisessa tutkimuksessa hyödynnetään näkökulmina valokuvatutkimusta ja mikrohistoriaa. Tutkimuksessa kuljetetaan myös arkistonäkökulmaa, jossa pohditaan marginaalisten aiheiden ja marginaalissa eläneiden ihmisten paikkaa arkistoissa, digitaalisen ja fyysisen aineiston suhdetta toisiinsa sekä asiakirjoihin liittyvää todistusarvoa. Tarkempaa sisällönanalyysia varten on valittu kuusi digitoitua negatiivia, jotka ovat peräisin Helsingissä sijaitsevasta Urheilumuseosta. Keskeisenä lähteenä toimii toimittaja Sulo Kolkan käsikirjoittama ja toimittama teos XV olympiakisat Helsingissä 1952. Järjestelytoimikunnan virallinen kertomus (1955). Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty olympialaisissa käytettyjä ratsastuksen kilpailusääntöjä XV Olympiad Helsinki 1952. Equestrian sports, jotka ovat peräisin Urheiluarkistosta. Tutkimustuloksissa todetaan, että valokuvien yksityiskohdat voivat tavoittaa laajoja kokonaisuuksia, esimerkiksi ratsastusurheilun perinnettä, marginaalien paikkaa valtavirrassa, varhaista vammaisurheilua sekä Suomen resursseja olympialaisten järjestäjänä. Valokuvissa olevat yksityiskohdat kertovat ennen kaikkea objektien toiminnasta. Ne tuovat esille kuvaustilanteiden nopeatempoisuuden sekä kuvan mahdolliset näkymättömät puolet. Yksityiskohdat voivat vaikuttaa koko kuvan katsomiseen, ja niistä voi löytää viitteitä nykypäivään. Olympialaisten ratsastuksessa kilpailemisessa keskeiseksi aiheeksi nousee onnistunut suoritus. Kilpailumaisuuden lisäksi ratsastuksesta välittyy yksilökeskeisyys, ihmisen valta-asema eläimeen, mieskeskeisyys sekä tarkasteltavan aikakauden käsitykset turvallisuudesta. Lisäksi arkistoilla on oma roolinsa marginaalien aineistojen säilyttäjinä ja nostajina. Digitaalisissa aineistoissa nousee tärkeäksi niiden yhteys alkuperäiseen fyysiseen aineistoon. Valokuviin on liitetty todistusarvoa, mutta ne eivät riitä yksinään, vaan ne tarvitsevat tuekseen myös muuta lähdeaineistoa.