"Vaatii aika paljon, että semmonen tulee ilmi" : Mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten palvelutarpeisiin vastaaminen toisen asteen oppilaitoksissa

Abstract

Mielenterveys- ja päihdehäiriöistä puhutaan paljon, mutta harvemmin otetaan huomioon sairauden vaikutukset läheisiin. Erityisen tärkeää on huomioida, mitä vaikutuksia läheisen sairastamisella on lapsiin ja nuoriin. Mielenterveys- ja päihdeläheisellä nuorella tarkoitetaan nuorta, jonka läheinen sairastaa mielenterveys- tai päihdehäiriötä. Suomessa mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten asemaa ei olla tutkimuskentällä juurikaan tarkasteltu. Mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten erityiselle asemalle ei olla annettu sen ansaitsemaa huomiota, jonka seurauksena näiden nuorten mahdolliset tuen tarpeet ovat jääneet havaitsematta. Tämän tutkielman tavoitteena on tehdä aikaisemmin huomiotta jäänyttä aihetta näkyväksi tutkimalla mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten palvelutarpeisiin vastaamista toisen asteen oppilaitoksissa.

Tutkielman lähtökohtana on, että mielenterveys- ja päihdeläheisen asemaa ei toistaiseksi vielä tunnisteta. Mielenterveys- ja päihdehäiriöillä on kuitenkin vaikutuksia sairastavan yksilön lisäksi myös läheisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Mielenterveys- ja päihdehäiriöt voivat siirtyä ylisukupolvisissa ketjuissa vanhemmilta lapsille. Yhteiskunnallisilla toimilla voidaan vaikuttaa näiden ketjujen muodostumiseen ja negatiivisten vaikutusten siirtymiseen yksilöltä toiselle. Opiskeluympäristöt ovat tärkeitä paikkoja puuttumisen näkökulmasta. Nuoret viettävät suurimman osan ajastaan oppilaitoksissa ja ne ovat nuorille tärkeitä kehitysympäristöjä. Käsittelemällä hyvinvointia monipuolisena kokonaisuutena, voidaan opiskeluympäristöissä tukea mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten asemaa. Tutkielman viitekehys rakentuu dialogisuuden sekä palveluohjauksen ideologian ympärille, sillä oletus on, että läheisten palvelutarpeisiin vastaamiseksi tarvitaan onnistunutta vuorovaikutusta. Näin pyritään pääsemään käsiksi mielenterveys- ja päihdeläheisten tuen tarpeisiin sekä siihen, kuinka niihin pystytään vastaamaan.

Tutkimuksen aineisto on kerätty toisen asteen oppilaitosten kuraattoreita haastattelemalla. Aineistoa tarkasteltiin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että opiskeluympäristöissä on mahdollisuuksia vastata mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten palvelutarpeisiin, silloin kun heidät tunnistetaan. Tutkimukseni tärkein havainto on, että mielenterveys- ja päihdeläheiset nuoret jäävät usein kuitenkin tunnistamatta. Tunnistamista vaikeuttaa, jos nuori ei oireile helposti havaittavalla tavalla tai ota asemaansa itse puheeksi. Tunnistamista voidaan edistää tietoisuuden lisäämisellä. Tunnistaminen auttaa myös mielenterveys- ja päihdeläheisten nuorten palvelutarpeisiin vastaamisessa. Tutkimukseni osoittaa, että mielenterveys- ja päihdeläheisiä nuoria voidaan parhaiten auttaa tarjoamalla heille aitoja kohtaamisia, aikaa ja tilaa kertoa läheisenä olemisesta sekä siihen liittyvistä tuen tarpeista.