VALMENTAJAN OIKEUSTURVA TYÖSUHDETTA PÄÄTETTÄESSÄ JA VALMENTAJAN ERITYISASEMA TYÖELÄMÄSSÄ
Nieminen, Santeri (2021-05-21)
VALMENTAJAN OIKEUSTURVA TYÖSUHDETTA PÄÄTETTÄESSÄ JA VALMENTAJAN ERITYISASEMA TYÖELÄMÄSSÄ
Nieminen, Santeri
(21.05.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060835048
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060835048
Tiivistelmä
Tutkielman lähtökohtana on valmentajan oikeusturva työsuhdetta päätettäessä, ja
valmentajan ammatin erityisasema työelämässä. Urheilu oikeudellistuu koko ajan
enenevissä määrin, jonka vuoksi urheilutoimijoiden oikeudelliseen asemaan tulee
kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Urheiluoikeudellinen tutkimus ei ole
riittävissä määrin huomioinut valmentajan ammatin erityisasemaa, eikä ammatin luomia
työoikeudellisia haasteita. Valmentajan ammatti sisältää lisäksi paljon kasvua ja
kehitystä tukevia elementtejä, jotka vaikuttavat valmentajan työskentelyyn eri kehitys ja uravaiheissa olevien urheilijoiden parissa.
Tutkielma keskittyy tarkastelemaan millä perustein valmentajan työsuhde voidaan
päättää eri tilanteissa, ja miten esimerkiksi työajan osalta poikkeavan valmentajan
ammatin erityisasema on osattu sääntelyssä ja ratkaisukäytännössä huomioida.
Tarkoituksena on selvittää, poikkeaako irtisanomis- tai purkuperusteet valmentajan
ammatin kohdalla muista ammateista, ja asettaako urheiluympäristö erilaisia
toimivapauksia tai velvoitteita valmentajan ammatissa työskentelevälle. Tutkielma on
perinteinen oikeusdokmaattinen tutkimus, jonka pääasiallisena lähdeaineistona on työ ja urheiluoikeudellinen oikeuskirjallisuus, sekä Korkeimman oikeuden ja Urheilun
oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytäntö. Tutkielman metodina on lainoppi, jonka
avulla tarkastelen, pystyykö nykyinen lainsäädäntö vastaamaan valmentajan ammatin
erityisaseman luomaan oikeusturvan tarpeeseen.
Työsuhteen päättämisperusteiden osalta nykyinen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö
luovat suurimmilta osin riittävän oikeusturvan valmentajille työsuhdetta päätettäessä.
Hankalien kysymysten, kuten työsuhteen päättämisen urheilumenestyksen perusteella,
osalta on yhdessä löydetty kompromissiratkaisuja, jotka tyydyttävät niin työnantaja kuin työntekijäpuoltakin. Valmentajan ammatin erityisasema, varsinkin
kilpailutilanteissa, on huomioitu hyvin, ja valmentajille on annettu vapauksia
esimerkiksi kielenkäytön suhteen. Tästä huolimatta moni kysymys on vielä täysin ilman
vastausta, ja näihin kysymyksiin saadaan vastauksia ainoastaan ratkaisukäytännön
myötä.
valmentajan ammatin erityisasema työelämässä. Urheilu oikeudellistuu koko ajan
enenevissä määrin, jonka vuoksi urheilutoimijoiden oikeudelliseen asemaan tulee
kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Urheiluoikeudellinen tutkimus ei ole
riittävissä määrin huomioinut valmentajan ammatin erityisasemaa, eikä ammatin luomia
työoikeudellisia haasteita. Valmentajan ammatti sisältää lisäksi paljon kasvua ja
kehitystä tukevia elementtejä, jotka vaikuttavat valmentajan työskentelyyn eri kehitys ja uravaiheissa olevien urheilijoiden parissa.
Tutkielma keskittyy tarkastelemaan millä perustein valmentajan työsuhde voidaan
päättää eri tilanteissa, ja miten esimerkiksi työajan osalta poikkeavan valmentajan
ammatin erityisasema on osattu sääntelyssä ja ratkaisukäytännössä huomioida.
Tarkoituksena on selvittää, poikkeaako irtisanomis- tai purkuperusteet valmentajan
ammatin kohdalla muista ammateista, ja asettaako urheiluympäristö erilaisia
toimivapauksia tai velvoitteita valmentajan ammatissa työskentelevälle. Tutkielma on
perinteinen oikeusdokmaattinen tutkimus, jonka pääasiallisena lähdeaineistona on työ ja urheiluoikeudellinen oikeuskirjallisuus, sekä Korkeimman oikeuden ja Urheilun
oikeusturvalautakunnan ratkaisukäytäntö. Tutkielman metodina on lainoppi, jonka
avulla tarkastelen, pystyykö nykyinen lainsäädäntö vastaamaan valmentajan ammatin
erityisaseman luomaan oikeusturvan tarpeeseen.
Työsuhteen päättämisperusteiden osalta nykyinen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö
luovat suurimmilta osin riittävän oikeusturvan valmentajille työsuhdetta päätettäessä.
Hankalien kysymysten, kuten työsuhteen päättämisen urheilumenestyksen perusteella,
osalta on yhdessä löydetty kompromissiratkaisuja, jotka tyydyttävät niin työnantaja kuin työntekijäpuoltakin. Valmentajan ammatin erityisasema, varsinkin
kilpailutilanteissa, on huomioitu hyvin, ja valmentajille on annettu vapauksia
esimerkiksi kielenkäytön suhteen. Tästä huolimatta moni kysymys on vielä täysin ilman
vastausta, ja näihin kysymyksiin saadaan vastauksia ainoastaan ratkaisukäytännön
myötä.