”Pyykkäys ja siivous jää nyt hoitajilla historiaan”. Helsingin Sanomien henkilöstömitoitusta koskeva uutisointi hoivan laadun näkökulmasta
Kouttinen, Sonja (2021-05-25)
”Pyykkäys ja siivous jää nyt hoitajilla historiaan”. Helsingin Sanomien henkilöstömitoitusta koskeva uutisointi hoivan laadun näkökulmasta
(25.05.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060835459
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060835459
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhustenhoivan henkilöstömitoituksesta käytyä keskustelua erityisesti laadukkaan hoivan lähtökohdista. Tutkielman mielenkiinnon kohteena on alkuvuonna 2019 paljastuneiden vanhustenhoivan laiminlyöntien seurauksena
alkanut vanhustenhoivaa ja erityisesti henkilöstömitoitusta koskeva keskustelu. Työn
aineisto koostuu kahdestakymmenestä Helsingin Sanomien politiikkaosaston uutisesta
hakusanalla ”henkilöstömitoitus”. Tutkimus on laadullinen ja analyysityyppi on teoriaohjaava sisällönanalyysi.
Uutisoinnissa käytävää keskustelua on tutkimuksessa jaettu kolmeen keskusteluteemaan
koskien keskustelua hoivayrityksistä, henkilöstömitoitusta hoivakriisin ratkaisijana sekä
rahoitusta lainuudistuksen haasteena. Aineiston hoivayrityksiä käsittelevissä kirjoituksissa esiintyy kritiikkiä, joka kohdistuu rahallisen voiton tavoitteluun. Yritysten luonteen voitonmaksimointiin pyrkivinä yhtiöinä uskotaan vaarantavan hyvän hoivan toteutumista. Toisaalta yrityssektorille annetaan mahdollisuus tuottaa laadukasta hoivaa, mikäli yrityksen toimintaa ohjaavat inhimilliset arvot. Yritystoiminnan kohdalla kyseen alaistetaan myös yritysten motiiveja omavalvonnan toteuttamisessa ja peräänkuulutetaan kuntien vastuuta valvonnan suorittamisessa. Toisaalta aineistossa tunnistetaan
myös hoivakriisin ulottuminen yksittäisiä hoivayrityksiä laajemmaksi haasteeksi.
Henkilöstömitoitus hoivakriisin ratkaisijana on luku, joka paljastaa aineiston määrittävän hoivakriisin akuutiksi ratkaisuksi henkilöstömitoituksen säätämisen vanhuspalvelulakiin. Riittävää henkilöstöä pidetään keskeisimpänä hoivan laatua takaavana tekijänä.
Luvussa haasteena nähdään hoivahenkilöstön riittävyyden takaaminen toteuttamaan
henkilöstömitoitusuudistusta. Tämän lisäksi keskustelua herättää välillisen ja välittömän
hoivan rajanveto sekä näiden asema henkilöstömitoitusuudistuksessa.
Kolmas teema koskee henkilöstömitoitusuudistuksen rahoituksen haastetta. Aineisto tuo
ilmi uudistuksen budjetointihaasteet ja tuo lopulta esiin tarpeen uudistuksen portaittaiselle voimaantulolle. Rahallisten resurssien puutteen pelätäänkin välillisesti haastavan
laadukkaan hoivan toteutumista, kun kunnilla ei ole riittäviä resursseja uuden henkilö kunnan rekrytointiin. Keskeiseen asemaan nousee niin kutsuttu rahoitusperiaate, jossa
valtion tulee taata kunnille riittävät resurssit kunnille osoittamissaan lakisääteisissä tehtävissä. Tutkimus nostaa esiin tarpeen laadun määrittämiselle sekä sen vertailtavuuden
kehittämiselle ja jatkotutkimuksen tarpeen mitoitusuudistuksen seurannalle.
alkanut vanhustenhoivaa ja erityisesti henkilöstömitoitusta koskeva keskustelu. Työn
aineisto koostuu kahdestakymmenestä Helsingin Sanomien politiikkaosaston uutisesta
hakusanalla ”henkilöstömitoitus”. Tutkimus on laadullinen ja analyysityyppi on teoriaohjaava sisällönanalyysi.
Uutisoinnissa käytävää keskustelua on tutkimuksessa jaettu kolmeen keskusteluteemaan
koskien keskustelua hoivayrityksistä, henkilöstömitoitusta hoivakriisin ratkaisijana sekä
rahoitusta lainuudistuksen haasteena. Aineiston hoivayrityksiä käsittelevissä kirjoituksissa esiintyy kritiikkiä, joka kohdistuu rahallisen voiton tavoitteluun. Yritysten luonteen voitonmaksimointiin pyrkivinä yhtiöinä uskotaan vaarantavan hyvän hoivan toteutumista. Toisaalta yrityssektorille annetaan mahdollisuus tuottaa laadukasta hoivaa, mikäli yrityksen toimintaa ohjaavat inhimilliset arvot. Yritystoiminnan kohdalla kyseen alaistetaan myös yritysten motiiveja omavalvonnan toteuttamisessa ja peräänkuulutetaan kuntien vastuuta valvonnan suorittamisessa. Toisaalta aineistossa tunnistetaan
myös hoivakriisin ulottuminen yksittäisiä hoivayrityksiä laajemmaksi haasteeksi.
Henkilöstömitoitus hoivakriisin ratkaisijana on luku, joka paljastaa aineiston määrittävän hoivakriisin akuutiksi ratkaisuksi henkilöstömitoituksen säätämisen vanhuspalvelulakiin. Riittävää henkilöstöä pidetään keskeisimpänä hoivan laatua takaavana tekijänä.
Luvussa haasteena nähdään hoivahenkilöstön riittävyyden takaaminen toteuttamaan
henkilöstömitoitusuudistusta. Tämän lisäksi keskustelua herättää välillisen ja välittömän
hoivan rajanveto sekä näiden asema henkilöstömitoitusuudistuksessa.
Kolmas teema koskee henkilöstömitoitusuudistuksen rahoituksen haastetta. Aineisto tuo
ilmi uudistuksen budjetointihaasteet ja tuo lopulta esiin tarpeen uudistuksen portaittaiselle voimaantulolle. Rahallisten resurssien puutteen pelätäänkin välillisesti haastavan
laadukkaan hoivan toteutumista, kun kunnilla ei ole riittäviä resursseja uuden henkilö kunnan rekrytointiin. Keskeiseen asemaan nousee niin kutsuttu rahoitusperiaate, jossa
valtion tulee taata kunnille riittävät resurssit kunnille osoittamissaan lakisääteisissä tehtävissä. Tutkimus nostaa esiin tarpeen laadun määrittämiselle sekä sen vertailtavuuden
kehittämiselle ja jatkotutkimuksen tarpeen mitoitusuudistuksen seurannalle.