Ympäristönsuojelulain 182 a §: viranomaisen toimivalta eräissä vakavissa tilanteissa
Oikari, Onni (2021-05-30)
Ympäristönsuojelulain 182 a §: viranomaisen toimivalta eräissä vakavissa tilanteissa
(30.05.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060834823
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060834823
Tiivistelmä
Ympäristönsuojelulain 182 a § on tullut voimaan 01.01.2019. Säännös mahdollistaa viranomaiset välttämättömät toimenpiteet ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi eräissä vakavissa ympäristöä tai terveyttä uhkaavissa vaaratilanteissa. Tutkimuskysymykseni on YSL 182 a §:n sisältö, soveltamisala sekä suhde muuhun lainsäädäntöön. Tutkimus on lainopillinen ja sen keskeisenä auditoriona ovat lainsoveltajat.
YSL 182 a § on luonteeltaan välitön hallintopakkosäännös ja tulee sovellettavaksi poikkeuksellisesti, kun YSL 175 §:n mukainen välillinen hallintopakkomenettely ei ole sovellettavissa. Suhteessa toiminnan välittömään keskeyttämiseen YSL 181 a § näyttäytyy viimesijaisena, joskin säännösten soveltamistilanteet ovat käytännössä eri tyyppisiä. Säännöksen soveltamisala on rajattu ympäristön pilaantumisesta aiheutuvaan tai uhkaavaan vakavaan vaaraan tai vakavaan haittaan ympäristölle tai terveydelle, kun toiminnasta vastaava taho on tuntematon tai tosiasiallisesti toimintakyvytön. Säännöksen soveltaminen on tähänastisessa käytännössä korostunut toiminnanharjoittajien konkurssitilanteissa, mutta toiminnasta vastaavan tahon tosiasiallinen toimitakyky arvioidaan tapauskohtaisesti. Ympäristölle tai terveydelle haitallisten seurausten tai näiden uhkien osalta soveltamiskynnys on sanamuotonsa mukaisesti korkealla. Viranomaiset joutuvat käytännössä tekemään haastavaa tapauskohtaista arviota siitä, edellyttääkö vaaratilanne YSL 182 a §:n soveltamista ja voidaanko tarvittavat toimenpiteet toteuttaa 175:n mukaista menettelyä soveltamalla.
Viranomaisille YSL 182 a §:n soveltamisesta aiheutuneet kustannukset peritään lähtökohtaisesti takaisin toiminnasta vastaavalta taholta, jonka on lainvalmistelussa katsottu toteuttavan aiheuttamisperiaatetta. Ongelmana on, että säännöksen soveltaminen tulee kyseeseen tilanteissa, joissa vastuun kohdentaminen vastuutahon toimintakyvyn tai tuntemattomuuden vuoksi voi olla haastavaa. Takaisinperintä toteutuukin optimaalisesti käytännössä tapauksissa, joissa vastuutaho on selvillä ja maksukykyinen. Tällä hetkellä ei ole olemassa sellaista toissijaista rahoitusjärjestelmää, joka katsoisi korvauskelpoiseksi vahingoksi YSL 182 a §:n soveltamisesta aiheutuneet kustannukset. Tarve toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien kehittämiselle tältä osin on ilmeinen.
YSL 182 a § on luonteeltaan välitön hallintopakkosäännös ja tulee sovellettavaksi poikkeuksellisesti, kun YSL 175 §:n mukainen välillinen hallintopakkomenettely ei ole sovellettavissa. Suhteessa toiminnan välittömään keskeyttämiseen YSL 181 a § näyttäytyy viimesijaisena, joskin säännösten soveltamistilanteet ovat käytännössä eri tyyppisiä. Säännöksen soveltamisala on rajattu ympäristön pilaantumisesta aiheutuvaan tai uhkaavaan vakavaan vaaraan tai vakavaan haittaan ympäristölle tai terveydelle, kun toiminnasta vastaava taho on tuntematon tai tosiasiallisesti toimintakyvytön. Säännöksen soveltaminen on tähänastisessa käytännössä korostunut toiminnanharjoittajien konkurssitilanteissa, mutta toiminnasta vastaavan tahon tosiasiallinen toimitakyky arvioidaan tapauskohtaisesti. Ympäristölle tai terveydelle haitallisten seurausten tai näiden uhkien osalta soveltamiskynnys on sanamuotonsa mukaisesti korkealla. Viranomaiset joutuvat käytännössä tekemään haastavaa tapauskohtaista arviota siitä, edellyttääkö vaaratilanne YSL 182 a §:n soveltamista ja voidaanko tarvittavat toimenpiteet toteuttaa 175:n mukaista menettelyä soveltamalla.
Viranomaisille YSL 182 a §:n soveltamisesta aiheutuneet kustannukset peritään lähtökohtaisesti takaisin toiminnasta vastaavalta taholta, jonka on lainvalmistelussa katsottu toteuttavan aiheuttamisperiaatetta. Ongelmana on, että säännöksen soveltaminen tulee kyseeseen tilanteissa, joissa vastuun kohdentaminen vastuutahon toimintakyvyn tai tuntemattomuuden vuoksi voi olla haastavaa. Takaisinperintä toteutuukin optimaalisesti käytännössä tapauksissa, joissa vastuutaho on selvillä ja maksukykyinen. Tällä hetkellä ei ole olemassa sellaista toissijaista rahoitusjärjestelmää, joka katsoisi korvauskelpoiseksi vahingoksi YSL 182 a §:n soveltamisesta aiheutuneet kustannukset. Tarve toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien kehittämiselle tältä osin on ilmeinen.