Liikesalaisuussääntely ja liikesalaisuuksien luottamuksellisuuden säilyttäminen oikeudenkäynnissä

Abstract

Tutkielman aiheena on liikesalaisuussääntely ja erityisesti liikesalaisuuksien luottamuksellisuuden säilyttäminen oikeudenkäynnissä. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella liikesalaisuusdirektiivin 9 artiklaa, jossa määritellään ne toimenpiteet, joita jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä säilyttääkseen liikesalaisuuksien luottamuksellisuuden oikeudenkäynnin aikana. Tutkielmassa keskitytään erityisesti siihen, kuinka kyseinen säännös on implementoitu Suomen kansalliseen liikesalaisuuslakiin, jonka 14 § koskee asianosaisjulkisuuden rajoittamista oikeudenkäynnissä. Tutkielmassa pyritään kriittisesti arvioimaan liikesalaisuuden haltijan asemaa ja liikesalaisuuksien suojaa suhteessa vastaajana olevan asianosaisen perusoikeuksiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, tulisiko liikesalaisuuksien luottamuksellisuuden säilyttämistä oikeudenkäynnissä koskevaa sääntelyä muuttaa joltain osin.

EU:n tasolla tutkielman keskeisenä lähteenä ovat liikesalaisuusdirektiivi ja direktiivin valmisteluvaiheeseen liittyvät asiakirjat. Kansallisella tasolla puolestaan tutkielman keskeisenä lähteenä toimii voimassaolevaa liikesalaisuuslakia koskeva hallituksen esitys HE 48/2018 vp. Luontevin tapa lähestyä liikesalaisuuksia koskevaa sääntelyä sekä EU:n että kansallisella tasolla on käsitellä aihetta oikeusdogmaattisesta eli lainopillisen metodin näkökulmasta.

Liikesalaisuussääntely oli erittäin hajanaista ja paikoittain jopa olematonta ennen liikesalaisuusdirektiivin voimaantuloa EU:ssa. Eritoten oli tunnistettu liikesalaisuuden haltijan heikko asema puuttua liikesalaisuuksien loukkauksiin. Ennen kansallisen liikesalaisuuslain voimaantuloa Suomessa asianosaisjulkisuutta eli asianosaisen tiedonsaantioikeutta ja oikeutta osallistua oikeudenkäyntiin oli jo pitkään pidetty ehdottomana. Nykyään kansalliseen liikesalaisuuslakiin implementoidun säännöksen perusteella on kuitenkin mahdollista rajoittaa henkilöpiiriä, jotka saavat tiedon liikesalaisuuden sisältävästä asiakirjasta tai saavat osallistua suulliseen käsittelyyn, jossa käsitellään liikesalaisuuksia. Tälle henkilöpiirin rajoittamiselle on kuitenkin asetettu liikesalaisuuslaissa lukuisia edellytyksiä ja siten sen soveltamisala on käytännössä todella rajattu. Siten tutkielmassa esitetäänkin, että liikesalaisuuslain säännös ei perusteettomasti rajoita vastaajana olevan asianosaisen perusoikeuksia.

Vaikka liikesalaisuussääntely on EU:ssa edelleen paikoittain heikkoa, Suomessa liikesalaisuussääntely on kuitenkin lopulta melko vahva. Liikesalaisuussuojaa on Suomessa ollut mahdollista valvoa ja lisäksi Suomessa on kriminalisoitu liikesalaisuuksien loukkaukset, jota ei kaikissa jäsenvaltioissa ole toteutettu. Ottaen huomioon kuitenkin sen, kuinka paljon EU:n liikesalaisuusdirektiivi jätti liikkumavaraa jäsenvaltioille, olisi liikesalaisuuden haltijoiden kannalta ehdottoman tärkeää, että EU:ssa otettaisiin pikkuhiljaa seuraavia askeleita vielä yhtenäisemmän liikesalaisuussääntelyn työstämiseksi. Liikesalaisuudet ovat lopulta jääneet valitettavan vähälle huomiolle immateriaalioikeudellisen sääntelyn kentällä ja niiden merkitys sekä haavoittuvuus on viime vuosina vihdoin tunnistettu. On hyvinkin mahdollista, että jo lähitulevaisuudessa EU:n liikesalaisuussääntely tulee kohtaamaan muutoksia.