Kiertotalouden edistäminen ekosuunnitteludirektiivin avulla : Resurssitehokkuusnäkökulman vahvistaminen sääntelyssä

Abstract

Tutkielmassa tarkastelen sääntelyteoreettista tutkimusmetodia hyödyntäen kiertotalouteen sisältyvän resurssitehokkuuden edistämisen mahdollisuuksia ekosuunnitteludirektiivissä. Ekosuunnitteludirektiivi on Euroopan unionissa nähty potentiaalisena ohjauskeinona myös muiden kuin energiaan liittyvien tuotteiden ympäristönäkökohtien sääntelylle ja kattavampien kiertotalousnäkökulmien edistämiselle. Ensiksi tarkastelen voimassa olevan, energiaan liittyvien tuotteiden, ekosuunnittelua koskevan sääntelyn toimintalogiikkaa ja vaikutuksia interventioteorian avulla. Tämän pohjalta arvioin sääntelyyn liittyviä kehitysmahdollisuuksia resurssitehokkuuden edistämiseksi. Lähteinä hyödynnän pääasiassa kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja unionin virallislähteitä.

Ekosuunnitteludirektiivi on edistänyt kustannustehokkaasti energiaan liittyviä tavoitteita, mutta muihin tuotteiden ympäristönäkökohtiin liittyvät vaikutukset ovat jääneet vähäisemmiksi. Direktiiviä voi kritisoida myös hitaasta ja jäykästä sääntelyprosessista. Tämä on osaltaan vaikuttanut sen nojalla annettavien tuoteryhmiä koskevien täytäntöönpanotoimenpiteiden ja vapaaehtoisten sopimusten sisältämien ekosuunnitteluvaatimusten tason riittämättömyyteen. Tutkielmassa totean, että sääntelyä tulisi kehittää joustavammaksi ja nopeammin markkinoiden muutoksiin reagoivaksi. Yhtenä mahdollisuutena sääntelyn joustavuuden lisäämiseksi voitaisiin hyödyntää aiempaa enemmän vapaaehtoisia sopimuksia, joita on toistaiseksi käytetty vain muutamien tuoteryhmien kohdalla.

Tutkielmassa todetaan, että resurssitehokkuuden edistämiseen liittyy ekosuunnittelusääntelyssä useita kehitystarpeita. Täytäntöönpanotoimenpiteiden valmisteluun liittyvää metodia ja vaikutustenarviointia tulisi kehittää paremmin resurssitehokkuutta huomioivaksi sekä kiertotalouden asiantuntijuutta tulisi lisätä sidosryhmien kuulemisissa. Lisäksi on kehitettävä riittävästi materiaalitehokkuutta koskevia standardeja, joilla voidaan helpottaa vaatimusten asettamista ja mitattavuutta. Myös itse direktiivin muotoilussa on resurssitehokkuusvaatimusten asettamista heikentäviä kohtia. Johtopäätöksenä tutkielmassa todetaan, että ekosuunnittelusääntely on kiertotalousnäkökulmien ja resurssitehokkuuden edistämiseksi edellä mainituista ongelmista huolimatta potentiaalinen keino, sillä resurssitehokkuuteen on keskeistä kiinnittää huomiota jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa, jossa voidaan optimoida esimerkiksi tuotteen kierrätettävyyteen ja kestävyyteen liittyviä tekijöitä.