Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Klovharun saari 1965–1998 : Tutkielma taiteilijaparin teoksista ja luontosuhteesta
Alahuhtala, Mirja (2021-09-02)
Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Klovharun saari 1965–1998 : Tutkielma taiteilijaparin teoksista ja luontosuhteesta
(02.09.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021100649467
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021100649467
Tiivistelmä
Tutkimuskohteenani on taiteilija–kirjailija Tove Janssonin (1914–2001) ja taidegraafikko Tuulikki Pietilän (1917–2009) Klovharun saareen kiinnittyvä tuotanto sekä siitä esiin hahmottuva luontosuhde. Tutkielman tarkoitus on selvittää, minkälaista tietoa taiteilijaparille tärkeään kesänviettopaikkaan kiinnittyvät taideteokset, kaitafilmit ja kirjalliset kuvaukset kantavat ihmisen ja luonnon välisyydestä. Teoreettinen kehys ammentaa fenomenologisesta ympäristöestetiikasta, jonka avulla tarkastelen luontokuvausten kokemuksellista ulottuvuutta.
Ensimmäisessä käsittelyluvussa tutkin eräitä informalistisia maalauksia ja grafiikan töitä vuosilta 1965–1969. Esitän, että Jansson ja Pietilä ovat kokeneet saarella subliimin kokemuksia, joiden kuvaukset ravistelevat länsimaisessa ajattelussa vallitsevia vastakkainasetteluja yksilön ja ympäristön sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä. Ruumiillisuuteen perustuvat subliimin kokemukset ovat määrittäneet Janssonin ja Pietilän luontosuhdetta, ja osoitan heidän taiteensa ilmentävän ihmisen ja luonnon välistä jatkuvuutta ja vuorovaikutusta.
Toisessa käsittelyluvussa keskityn luontokuvauksiin Haru – yksinäisten saari -elokuvassa (1998). Klovharulla kuvatut kaitafilmit esittävät saaren eristyksissä olevana utooppisena paikkana, jossa taiteilijapari on elänyt mieleistään elämää luontoympäristöön immersiivisesti sulautuen. Elokuvasta välittyy taiteilijaparin romanttinen luontosuhde, jossa vaikuttavat merta ja saaria koskevat kertomusperinteet. Kolmannen aineistokokonaisuuden muodostaa Haru, eräs saari -kirja (1996), jota käsitellessä tutkin muistelemisen ja ikääntymisen roolia luontosuhteessa. Klovharusta luopumisen jälkeen taiteilijaparin luontosuhde muuttui fyysisestä kerrotuksi, ja saarta koskevia kuvauksia värittää voimakas nostalgian tunne. Osoitan ikääntymisen muuttaneen Janssonin ja Pietilän luontosuhdetta, mikä kertoo luontosuhteen perustuvan yksilön ruumiillisuuteen.
Tutkielmassani luontosuhde hahmottuu jatkuvasti muovautuvaksi, inhimillisen ja ei-inhimillisen väliseksi vuorovaikutukselliseksi prosessisiksi, jota osaltaan tuotetaan taiteen tekemisen kautta. Keskeinen tutkimustulos on, että Klovharun saari muodostui osaksi Janssonin ja Pietilän identiteettiä, ja että heidän taiteensa kantaa tietoa ihmisen ja luonnon yhteen kietoutuneisuudesta.
Ensimmäisessä käsittelyluvussa tutkin eräitä informalistisia maalauksia ja grafiikan töitä vuosilta 1965–1969. Esitän, että Jansson ja Pietilä ovat kokeneet saarella subliimin kokemuksia, joiden kuvaukset ravistelevat länsimaisessa ajattelussa vallitsevia vastakkainasetteluja yksilön ja ympäristön sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä. Ruumiillisuuteen perustuvat subliimin kokemukset ovat määrittäneet Janssonin ja Pietilän luontosuhdetta, ja osoitan heidän taiteensa ilmentävän ihmisen ja luonnon välistä jatkuvuutta ja vuorovaikutusta.
Toisessa käsittelyluvussa keskityn luontokuvauksiin Haru – yksinäisten saari -elokuvassa (1998). Klovharulla kuvatut kaitafilmit esittävät saaren eristyksissä olevana utooppisena paikkana, jossa taiteilijapari on elänyt mieleistään elämää luontoympäristöön immersiivisesti sulautuen. Elokuvasta välittyy taiteilijaparin romanttinen luontosuhde, jossa vaikuttavat merta ja saaria koskevat kertomusperinteet. Kolmannen aineistokokonaisuuden muodostaa Haru, eräs saari -kirja (1996), jota käsitellessä tutkin muistelemisen ja ikääntymisen roolia luontosuhteessa. Klovharusta luopumisen jälkeen taiteilijaparin luontosuhde muuttui fyysisestä kerrotuksi, ja saarta koskevia kuvauksia värittää voimakas nostalgian tunne. Osoitan ikääntymisen muuttaneen Janssonin ja Pietilän luontosuhdetta, mikä kertoo luontosuhteen perustuvan yksilön ruumiillisuuteen.
Tutkielmassani luontosuhde hahmottuu jatkuvasti muovautuvaksi, inhimillisen ja ei-inhimillisen väliseksi vuorovaikutukselliseksi prosessisiksi, jota osaltaan tuotetaan taiteen tekemisen kautta. Keskeinen tutkimustulos on, että Klovharun saari muodostui osaksi Janssonin ja Pietilän identiteettiä, ja että heidän taiteensa kantaa tietoa ihmisen ja luonnon yhteen kietoutuneisuudesta.