”SUOMALAINEN EN OO, MUTTA TURKU ON KOTI” : Tapaustutkimus yksin alaikäisenä pakolaisena tulleiden nuorten kotoutumisesta.
Petrell, Natasha (2021-10-21)
”SUOMALAINEN EN OO, MUTTA TURKU ON KOTI” : Tapaustutkimus yksin alaikäisenä pakolaisena tulleiden nuorten kotoutumisesta.
(21.10.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021110353454
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021110353454
Tiivistelmä
Työssäni tutkin, mitkä tekijät olivat edistäneet yksin alaikäisenä Suomeen tulleiden pakolaisnuorten kotoutumista ja miten erilaiset sosiaaliset verkostot olivat vaikuttaneet heidän kotoutumiseensa. Tutkielmani on laadullinen, ja aineisto on kerätty puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla haastattelemalla yhdeksää nyt jo täysi-ikäistä nuorta, jotka alaikäisinä olivat asuneet Turun ensi- ja turvakodin perheryhmäkodissa. Analyysimenetelmänä käytin narratiivista sisällönanalyysia, ja aihetta lähestyin fenomenologisella tutkimusotteella.
Nuoret etsivät paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja rakensivat omaa henkilökohtaista tarinaansa sitä, keitä he olivat suhteessa suomalaisuuden kulttuurisiin mallitarinoihin. Nuorten tarinoissa maahanmuuttajuus tuotti suomalaisuuden ja ulkopuolisuuden välille rakentuvan jännitteen. Nuoret halusivat elää tavallista elämää, tehdä töitä ja saada sellaista palkkaa, jolla tulisi itsenäisesti toimeen. Monella tasolla tapahtuva ulossulkeminen kuitenkin kavensi nuorten kuuluvuuden tunnetta. Ulossulkeminen näkyi esimerkiksi rajatuimpina työ- ja opiskelumahdollisuuksina suhteessa kantaväestöön kuuluviin ikätovereihin. Pakolaistaustaisina maahanmuuttajanuorina nuorten oma paikka sijoittui yhteiskunnallisesti marginaaliin ja kulttuurinen mallitarina suomalaisuudesta toimi sille vertailukohtana.
Kotoutumiseen nuoret saivat tukea monelta eri taholta. Näiltä verkostoilta saatu tuki, vapaus- ja ihmisoikeudet sekä usko tulevaan ja omiin kykyihin puolestaan edistivät nuorten sopeutumista. Nuoret olivat tyytyväisiä moniin asioihin elämässään ja he näkivät tulevaisuutensa valoisana. Ilman läsnä olevaa perhettä nuoret kokivat kuitenkin yksinäisyyttä, ja heidän arkeaan jäsensivät yli kansallisvaltioiden rajojen ulottuvat tiiviit sosiaaliset verkostot.
Työni johtopäätös on, että ilman tasavertaisempaa asemaa suhteessa suomalaisiin tutkimillani nuorilla ei ole mahdollista saavuttaa yhteiskunnan täysivaltaista jäsenyyttä. Sosiaalityöllä on tässä muutoksessa keskeinen rooli vaikuttaa yhteiskunnalliseen asenneilmastoon pyrkimällä madaltamaan sen suvaitsevaisuuskynnystä. Lisäksi olisi tärkeää pohtia, miten nuorten kaukana asuvat vanhemmat voitaisiin palvelujärjestelmässä ottaa enemmän mukaan nuorten tukemisen ja kasvatuksen järjestämisessä.
Nuoret etsivät paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja rakensivat omaa henkilökohtaista tarinaansa sitä, keitä he olivat suhteessa suomalaisuuden kulttuurisiin mallitarinoihin. Nuorten tarinoissa maahanmuuttajuus tuotti suomalaisuuden ja ulkopuolisuuden välille rakentuvan jännitteen. Nuoret halusivat elää tavallista elämää, tehdä töitä ja saada sellaista palkkaa, jolla tulisi itsenäisesti toimeen. Monella tasolla tapahtuva ulossulkeminen kuitenkin kavensi nuorten kuuluvuuden tunnetta. Ulossulkeminen näkyi esimerkiksi rajatuimpina työ- ja opiskelumahdollisuuksina suhteessa kantaväestöön kuuluviin ikätovereihin. Pakolaistaustaisina maahanmuuttajanuorina nuorten oma paikka sijoittui yhteiskunnallisesti marginaaliin ja kulttuurinen mallitarina suomalaisuudesta toimi sille vertailukohtana.
Kotoutumiseen nuoret saivat tukea monelta eri taholta. Näiltä verkostoilta saatu tuki, vapaus- ja ihmisoikeudet sekä usko tulevaan ja omiin kykyihin puolestaan edistivät nuorten sopeutumista. Nuoret olivat tyytyväisiä moniin asioihin elämässään ja he näkivät tulevaisuutensa valoisana. Ilman läsnä olevaa perhettä nuoret kokivat kuitenkin yksinäisyyttä, ja heidän arkeaan jäsensivät yli kansallisvaltioiden rajojen ulottuvat tiiviit sosiaaliset verkostot.
Työni johtopäätös on, että ilman tasavertaisempaa asemaa suhteessa suomalaisiin tutkimillani nuorilla ei ole mahdollista saavuttaa yhteiskunnan täysivaltaista jäsenyyttä. Sosiaalityöllä on tässä muutoksessa keskeinen rooli vaikuttaa yhteiskunnalliseen asenneilmastoon pyrkimällä madaltamaan sen suvaitsevaisuuskynnystä. Lisäksi olisi tärkeää pohtia, miten nuorten kaukana asuvat vanhemmat voitaisiin palvelujärjestelmässä ottaa enemmän mukaan nuorten tukemisen ja kasvatuksen järjestämisessä.