Yksityis- ja perhe-elämän suoja rikosperusteisissa karkotustapauksissa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten yksityis- ja perhe-elämän suojaa koskevat perus- ja ihmisoikeudet rajoittavat valtion valtaa karkottaa rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen alueeltaan. Tutkimuskysymys paikantuu yksityis- ja perhe-elämän suojan rajoittamisen oikeasuhtaisuuden arviointiin. Selvitän, miten tulee punnita vastakkain karkottamista puoltavia, rikosten ehkäisyyn ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojelemiseen liittyviä seikkoja sekä karkottamista vastaan olevia, yksilön yksityis- ja perhe-elämän suojaan liittyviä seikkoja.

Keskeisenä tutkimuskohteena ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö rikosperusteisissa karkotusasioissa. Systematisoin ja tulkitsen oikeasuhtaisuuden tulkintaa koskevaa vallitsevaa oikeustilaa lainopin keinoin. Arvioin, ovatko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden tavat tulkita karkottamisen oikeasuhtaisuutta perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta hyväksyttäviä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tunnistanut yksityis- ja perhe-elämän suojan tarpeen karkotusasioissa ja luonut harkintakriteeristön suojan tarpeen arvioimiseksi. Harkintakriteerien soveltaminen on johtanut epäyhtenäiseen ja epäennakoitavaan oikeuskäytäntöön. Pitkällä aikavälillä vallitseva tulkintalinja on ollut rikokseen liittyvien kriteereiden vahva painoarvo. Erisuuntaisia tulkintoja on esiintynyt erityisesti valittajalla oleskelu- ja kansalaisuusvaltiossa olevista siteistä sekä eri kriteerien keskinäisestä painoarvosta. Valittajan siteistä vakiintunut parisuhde ja lapset oleskeluvaltiossa ovat suojanneet valittajaa todennäköisemmin kuin yksityiselämän siteet, joita on arvioitu kotoutumiseen liittyvän toiminnan kautta. Yksityiselämän vahvuutta arvioitaessa pitkälle oleskelulle annettu painoarvo on jäänyt pinnalliseksi.

Korkein hallinto-oikeus ei ole tehnyt juurikaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjasta poikkeavia ja selvästi minimitasoa vahvempaa suojaa edellyttäviä linjauksia. Korkein hallinto-oikeus on käyttänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä esiintyviä arviointikeinoja muun muassa rikoksen laatua, yhteiskuntaan integroitumista ja lapsen etua arvioidessaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan tapaan karkottaminen ei Suomessakaan ole lähtökohtaisesti poissuljettua pitkän oleskelun perusteella, jos karkottamisen edellytykset täyttyvät.

Punnintaratkaisuissa erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulisi arvioida rikollista toimintaa vahvemmin ajankohtaisen ja tulevan uhan näkökulmasta ja henkilön siteitä tämän todellisten olosuhteiden mukaisesti. Sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa lapsen edun arvioinnin tulee olla kokonaisvaltaisesti osa arviointia, ja lapsen edun arvioinnin tulisi ilmetä ratkaisujen perusteluista eritellymmin. Esitän tutkielmassa, että yksityis- ja perhe-elämän suojaamiseksi punnintaratkaisua ennakoitavammin ja yhdenmukaisemmin suojan karkotusta vastaan tulisi olla lähtökohtaista tiettyä ikää nuorempana maahan saapuneille ulkomaalaisille. Pitkän oleskelun perusteella määräytyvän suojan myötä yksityis- ja perhe-elämän suojan vakiintuneisuus oleskeluvaltiossa tulisi automaattisesti tunnustetuksi.