Vähäisten rikosten käsittely poliisin esikäsittely-yksikössä ja esitutkinnan rajoittaminen vähäisyysperusteella : Vähäisyysperusteen yhdenvertainen toteutuminen ja vähäisyyden raja
Lintula, Emmi (2021-11-13)
Vähäisten rikosten käsittely poliisin esikäsittely-yksikössä ja esitutkinnan rajoittaminen vähäisyysperusteella : Vähäisyysperusteen yhdenvertainen toteutuminen ja vähäisyyden raja
(13.11.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112957540
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112957540
Tiivistelmä
Viime vuosikymmenen aikana esitutkinnan rajoittaminen on lisääntynyt huomattavasti ja taustalla tähän on niin poliisin kuin syyttäjänkin resurssipula. Esitutkinnan rajoittaminen tarkoittaa poikkeusta esitutkintapakosta. Yksi esitutkinnan rajoittamisperuste on vähäisyys. Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, ettei esitutkintaa toimiteta tai se lopetetaan, jos epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä.
Poliisin resurssien tarkoituksenmukaisen kohdentamisen parantamiseksi on luotu rikosten esikäsittely-yksiköitä, joiden tehtävänä on mm. seuloa sisään tulevasta juttumassasta sellaiset asiat, joista voidaan tehdä syyttäjälle esitys esitutkinnan rajoittamisesta ja esitutkinta voidaan näin ollen päättää jo ennen varsinaisia esitutkintatoimenpiteitä. Vähäisyyden rajaa ei ole määritelty, vaan jokaista rikosasiaa tulee vähäisyysarvioinnissa arvioida kokonaisuutena. Tämä voi osaltaan johtaa siihen, että poliiseilla ja syyttäjillä on poikkeavia käytäntöjä esitutkinnan rajoittamiseen liittyen, ja tämä taas voi heikentää ihmisten yhdenvertaista kohtelua rikosprosessissa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä prosessipolkua, jonka rikosasia käy läpi sen ilmoittamisesta poliisille siihen, että sen esitutkinta rajoitetaan syyttäjän päätöksellä. Tutkielmassa käydään läpi etenkin esitutkinnan rajoittamista vähäisyysperusteella, ja sitä kuinka yhdenvertaisesti sitä toteutetaan eri syyttäjäalueilla. Tutkielmassa on käytetty menetelmänä lainoppia ja systematisoitu voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä viranomaisten ohjeita. Tämän lisäksi empiirisenä aineistona on käytetty syyttäjän päätöksiä esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella tapauksissa, joissa rikosnimikkeenä on ollut näpistys. Empiirisen aineiston avulla on arvioitu sitä, miten yhdenvertaisesti rajoituspäätöksiä on tehty vähäisyysperusteella ja sitä, onko vähäisyyden euromääräinen raja määriteltävissä.
Tutkimuksen tulosten perusteella eri syyttäjäalueiden välillä ei ole suuria eroja vähäisyysperusteen soveltamisessa. Vähäisyyden euromääräistä rajaa ei pysty tarkoin määrittelemään, koska vähäisyysarviointiin vaikuttaa asian kokonaisarviointi. Esitutkinnan rajoittaminen on tärkeä keino säästää rikosprosessin eri toimijoiden resursseja ja kohdentaa niitä tarkoituksenmukaisesti, mutta yhä useamman esitutkinnan lopettaminen ennen varsinaisia tutkintatoimenpiteitä tekemättä ei saisi olla ainoa ratkaisu resurssipulaan.
Poliisin resurssien tarkoituksenmukaisen kohdentamisen parantamiseksi on luotu rikosten esikäsittely-yksiköitä, joiden tehtävänä on mm. seuloa sisään tulevasta juttumassasta sellaiset asiat, joista voidaan tehdä syyttäjälle esitys esitutkinnan rajoittamisesta ja esitutkinta voidaan näin ollen päättää jo ennen varsinaisia esitutkintatoimenpiteitä. Vähäisyyden rajaa ei ole määritelty, vaan jokaista rikosasiaa tulee vähäisyysarvioinnissa arvioida kokonaisuutena. Tämä voi osaltaan johtaa siihen, että poliiseilla ja syyttäjillä on poikkeavia käytäntöjä esitutkinnan rajoittamiseen liittyen, ja tämä taas voi heikentää ihmisten yhdenvertaista kohtelua rikosprosessissa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä prosessipolkua, jonka rikosasia käy läpi sen ilmoittamisesta poliisille siihen, että sen esitutkinta rajoitetaan syyttäjän päätöksellä. Tutkielmassa käydään läpi etenkin esitutkinnan rajoittamista vähäisyysperusteella, ja sitä kuinka yhdenvertaisesti sitä toteutetaan eri syyttäjäalueilla. Tutkielmassa on käytetty menetelmänä lainoppia ja systematisoitu voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä viranomaisten ohjeita. Tämän lisäksi empiirisenä aineistona on käytetty syyttäjän päätöksiä esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella tapauksissa, joissa rikosnimikkeenä on ollut näpistys. Empiirisen aineiston avulla on arvioitu sitä, miten yhdenvertaisesti rajoituspäätöksiä on tehty vähäisyysperusteella ja sitä, onko vähäisyyden euromääräinen raja määriteltävissä.
Tutkimuksen tulosten perusteella eri syyttäjäalueiden välillä ei ole suuria eroja vähäisyysperusteen soveltamisessa. Vähäisyyden euromääräistä rajaa ei pysty tarkoin määrittelemään, koska vähäisyysarviointiin vaikuttaa asian kokonaisarviointi. Esitutkinnan rajoittaminen on tärkeä keino säästää rikosprosessin eri toimijoiden resursseja ja kohdentaa niitä tarkoituksenmukaisesti, mutta yhä useamman esitutkinnan lopettaminen ennen varsinaisia tutkintatoimenpiteitä tekemättä ei saisi olla ainoa ratkaisu resurssipulaan.