Kansainvälinen patriootti : Max Jakobsonin yhteiskuntapoliittinen toiminta Elinkeinoelämän valtuuskunnassa 1974–1979
Hietarinta, Jaakko (2021-11-30)
Kansainvälinen patriootti : Max Jakobsonin yhteiskuntapoliittinen toiminta Elinkeinoelämän valtuuskunnassa 1974–1979
(30.11.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021122363240
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021122363240
Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) toimitusjohtaja Max Jakobsonin yhteiskuntapoliittista toimintaa vuosina 1974–1979. Aihetta lähestytään Suomen sisäpoliittisen tason lisäksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen tason sekä Suomen kansainvälisen aseman näkökulmista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Jakobson toimi EVAssa, miten hän vaikutti 1970-luvun suomalaiseen yhteiskuntakehitykseen, ja mitkä olivat hänen toimintansa motiivit. Analyysi perustuu Max Jakobsonin, Elinkeinoelämän valtuuskunnan ja Urho Kekkosen arkistoaineistoihin sekä tutkimuskirjallisuuteen ja aikalaistoimijoiden muistelmiin.
Jakobson tunnetaan eräänä kylmän sodan aikakauden Suomen merkittävimmistä diplomaateista ja kansainvälisen politiikan asiantuntijoista, mutta hänen yhteiskuntapoliittisesta vaikuttamisestaan 1970-luvun Suomessa on tehty niukasti akateemista historiantutkimusta. Pitkän uran ulkoasiainhallinnon palveluksessa tehnyt Jakobson kutsuttiin vuonna 1974 vasta perustetun EVAn ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi. Elinkeinoelämän 1970-luvulla tapahtuneen järjestäytymisen taustalla oli pelko suomalaisen yhteiskunnan vasemmistolaistumisesta ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten heikkenemisestä. Valtapuolueeksi Kalevi Sorsan johdolla noussut SDP oli siirtänyt poliittista linjaansa vasemmalle, minkä lisäksi Suomi oli keskellä merkittävää yhteiskunnallista rakennemuutosta, jonka kansantaloudellisia vaikutuksia vuoden 1973 öljykriisi voimisti. Kansainvälisestä liennytyksestä huolimatta Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan oli alkanut lisääntyä vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksestä lähtien, minkä seurauksena Suomen puolueettomuus oli 1970-luvun mittaan useaan otteeseen puntarissa.
Jakobsonin määrätietoisella otteella EVAsta tuli nopeasti merkittävä yhteiskuntapoliittinen toimija, jonka vaikutus ulottui usealle eri yhteiskunnan sektorille. Jakobson pyrki fasilitoimaan yhteistyötä toisiaan kohtaan epäluuloisesti suhtautuneiden elinkeinoelämän ja SDP:n välille, edistämään Korpilammen seminaarissa siunattua konsensuspolitiikkaa, perustelemaan suomalaisille markkinatalouden välttämättömyyttä moniarvoiselle demokratialle sekä vahvistamaan Suomen itsenäisyyden perusteita integroimalla Suomea pois Neuvostoliiton etupiiristä kohti läntistä kulttuuripiiriä niin henkisesti, poliittisesti kuin aatteellisesti.
Jakobsonin laajat verkostot, diplomaattitaidot, henkilökohtaiset ominaisuudet sekä hänen kykynsä katsoa ideologioiden ohi yhteisten ratkaisujen löytämiseksi tekevät hänestä 1970-luvun Suomessa poikkeuksellisen toimijan, jonka vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut merkittävä. Hän loi omalta osaltaan intellektuaalisen puskurin sille, ettei suomalaisesta yhteiskunnasta tullut sosialistista kokeilua, rakensi yhteistyötä poliittisen keskilinjan molemmin puolin, korosti Suomen kansainvälisen aseman läntistä näkökulmaa sekä peräänkuulutti suomalaisilta tervettä kansallista itsekkyyttä ja itsetuntoa. Hän oli maailmankansalaiseksi verhoutunut patriootti, joka tarkasteli maailmaa ennen kaikkea Suomen ja suomalaisten etujen näkökulmasta.
Jakobson tunnetaan eräänä kylmän sodan aikakauden Suomen merkittävimmistä diplomaateista ja kansainvälisen politiikan asiantuntijoista, mutta hänen yhteiskuntapoliittisesta vaikuttamisestaan 1970-luvun Suomessa on tehty niukasti akateemista historiantutkimusta. Pitkän uran ulkoasiainhallinnon palveluksessa tehnyt Jakobson kutsuttiin vuonna 1974 vasta perustetun EVAn ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi. Elinkeinoelämän 1970-luvulla tapahtuneen järjestäytymisen taustalla oli pelko suomalaisen yhteiskunnan vasemmistolaistumisesta ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten heikkenemisestä. Valtapuolueeksi Kalevi Sorsan johdolla noussut SDP oli siirtänyt poliittista linjaansa vasemmalle, minkä lisäksi Suomi oli keskellä merkittävää yhteiskunnallista rakennemuutosta, jonka kansantaloudellisia vaikutuksia vuoden 1973 öljykriisi voimisti. Kansainvälisestä liennytyksestä huolimatta Neuvostoliiton painostus Suomea kohtaan oli alkanut lisääntyä vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksestä lähtien, minkä seurauksena Suomen puolueettomuus oli 1970-luvun mittaan useaan otteeseen puntarissa.
Jakobsonin määrätietoisella otteella EVAsta tuli nopeasti merkittävä yhteiskuntapoliittinen toimija, jonka vaikutus ulottui usealle eri yhteiskunnan sektorille. Jakobson pyrki fasilitoimaan yhteistyötä toisiaan kohtaan epäluuloisesti suhtautuneiden elinkeinoelämän ja SDP:n välille, edistämään Korpilammen seminaarissa siunattua konsensuspolitiikkaa, perustelemaan suomalaisille markkinatalouden välttämättömyyttä moniarvoiselle demokratialle sekä vahvistamaan Suomen itsenäisyyden perusteita integroimalla Suomea pois Neuvostoliiton etupiiristä kohti läntistä kulttuuripiiriä niin henkisesti, poliittisesti kuin aatteellisesti.
Jakobsonin laajat verkostot, diplomaattitaidot, henkilökohtaiset ominaisuudet sekä hänen kykynsä katsoa ideologioiden ohi yhteisten ratkaisujen löytämiseksi tekevät hänestä 1970-luvun Suomessa poikkeuksellisen toimijan, jonka vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut merkittävä. Hän loi omalta osaltaan intellektuaalisen puskurin sille, ettei suomalaisesta yhteiskunnasta tullut sosialistista kokeilua, rakensi yhteistyötä poliittisen keskilinjan molemmin puolin, korosti Suomen kansainvälisen aseman läntistä näkökulmaa sekä peräänkuulutti suomalaisilta tervettä kansallista itsekkyyttä ja itsetuntoa. Hän oli maailmankansalaiseksi verhoutunut patriootti, joka tarkasteli maailmaa ennen kaikkea Suomen ja suomalaisten etujen näkökulmasta.