Sydänlihassolun uusiutuminen
Uusitalo, Jaakko (2021-12-22)
Sydänlihassolun uusiutuminen
(22.12.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021122363216
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021122363216
Tiivistelmä
Sydänlihaksen vaurioituessa supistumiskykyinen sydänlihaskudos korvautuu supistumiskyvyttömällä arpikudoksella. Sydäninfarkti on yleinen syy sydänlihasvauriolle ja arpeutumisen vuoksi sydämen vajaatoiminnalle. On kiehtova ajatus, että arpikudoksen sijaan infarktialue korvautuisi supistumiskykyisellä ja sydämen normaalia sähköistä toimintaa noudattavalla lihaskudoksella, sydäninfarktin sairastamisen jälkeinen toimintakyky pysyisi parempana.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään sydänlihassolun uusiutumiseen tähtäävien hoitojen tämänhetkistä tutkimustilannetta perehtymällä julkaistuihin tutkimuksiin ja katsaustartikkeleihin aiheen tiimoilta.
Sydänlihassolun uusiutumista on tutkittu ainakin parinkymmenen vuoden ajan ja tutkimuksen painopiste on siirtynyt omien sydänlihassolujen palauttamisesta jakautumiskykyisiksi suurelta osin kantasoluihin, jotka viedään sydämeen ja yritetään saada muodostamaan sydänlihaskudosta arpialueelle. Myös uusia menetelmia sydänlihassolun luonnollisten korjausmenkanismien aktivoimiseksi ja ohjelmoidun solukuoleman estämiseksi kehitellään.
Tähän mennessä useimpien kantasolupohjaisten hoitojen kohdalla on todettu, ettei kantasoluja ole onnistuttu jalostamaan sydänlihaskudokseen integroituviksi supistumiskykyisiksi soluiksi. Kuitenkin useiden solupohjaisten hoitomuotojen kohdalla tutkimuksissa on huomattu positiivisia vaikutuksia sydämen toiminnassa ja infarktiarven pienentymisessä. Nämä vaikutukset on tulkittu parakriinisiksi ja tämän vuoksi onkin käynnistynyt uusita tutkimuslinjoja positiivisten parakriinisten vaikutusten hyödyntämiseksi infarktiarven pienentämiseksi ja sydämen toiminnan parantamiseksi infarktin jälkeen.
Kliiniseen vaiheeseen sydänlihassolun uusiutumiseen tähtäävissä kantasoluhoidoissa on viimeisimpänä siirtynyt PSC-CM-kantasoluhoidot. Soluja viedään sydänlihaskudokseen agiografian yhteydessä ruiskuttamalla, avokirurgiassa injisoimalla tai avokirurgiassa kudosteknologian keinoin rakennetun siirteen avulla. Prekliinisissä tutkimuksissa on saatu lupaavaa näyttöä siitä, että näillä menetelmillä voitaisiin saada aiheutettua todellista supistumiskykyisen lihaskudoksen lisääntymistä arpialueelle. Kuitenkin turvallisuudessa on huomattu suuria ongelmia, suuremmilla eläimillä tehdyissä tutkimuksissa siirre on toiminut vaarallisten kammiorytmihäiriöiden alkupisteenä ja eläimiä on kuollut rytmihäiriöihin. On myös esitetty vastakkainen näkemys siitä, että muodostaako siirteen solut todellisesti sydänlihaskudosta vai onko tämänkin hoidon vaikutus kuitenkin ensisijaisesti parakriininen. Alkavat kliiniset tutkimukset tuovat todennäköisesti lähiaikoina mielenkiintoista lisätietoa menetelmän tehosta ja turvallisuudesta.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään sydänlihassolun uusiutumiseen tähtäävien hoitojen tämänhetkistä tutkimustilannetta perehtymällä julkaistuihin tutkimuksiin ja katsaustartikkeleihin aiheen tiimoilta.
Sydänlihassolun uusiutumista on tutkittu ainakin parinkymmenen vuoden ajan ja tutkimuksen painopiste on siirtynyt omien sydänlihassolujen palauttamisesta jakautumiskykyisiksi suurelta osin kantasoluihin, jotka viedään sydämeen ja yritetään saada muodostamaan sydänlihaskudosta arpialueelle. Myös uusia menetelmia sydänlihassolun luonnollisten korjausmenkanismien aktivoimiseksi ja ohjelmoidun solukuoleman estämiseksi kehitellään.
Tähän mennessä useimpien kantasolupohjaisten hoitojen kohdalla on todettu, ettei kantasoluja ole onnistuttu jalostamaan sydänlihaskudokseen integroituviksi supistumiskykyisiksi soluiksi. Kuitenkin useiden solupohjaisten hoitomuotojen kohdalla tutkimuksissa on huomattu positiivisia vaikutuksia sydämen toiminnassa ja infarktiarven pienentymisessä. Nämä vaikutukset on tulkittu parakriinisiksi ja tämän vuoksi onkin käynnistynyt uusita tutkimuslinjoja positiivisten parakriinisten vaikutusten hyödyntämiseksi infarktiarven pienentämiseksi ja sydämen toiminnan parantamiseksi infarktin jälkeen.
Kliiniseen vaiheeseen sydänlihassolun uusiutumiseen tähtäävissä kantasoluhoidoissa on viimeisimpänä siirtynyt PSC-CM-kantasoluhoidot. Soluja viedään sydänlihaskudokseen agiografian yhteydessä ruiskuttamalla, avokirurgiassa injisoimalla tai avokirurgiassa kudosteknologian keinoin rakennetun siirteen avulla. Prekliinisissä tutkimuksissa on saatu lupaavaa näyttöä siitä, että näillä menetelmillä voitaisiin saada aiheutettua todellista supistumiskykyisen lihaskudoksen lisääntymistä arpialueelle. Kuitenkin turvallisuudessa on huomattu suuria ongelmia, suuremmilla eläimillä tehdyissä tutkimuksissa siirre on toiminut vaarallisten kammiorytmihäiriöiden alkupisteenä ja eläimiä on kuollut rytmihäiriöihin. On myös esitetty vastakkainen näkemys siitä, että muodostaako siirteen solut todellisesti sydänlihaskudosta vai onko tämänkin hoidon vaikutus kuitenkin ensisijaisesti parakriininen. Alkavat kliiniset tutkimukset tuovat todennäköisesti lähiaikoina mielenkiintoista lisätietoa menetelmän tehosta ja turvallisuudesta.