Alkoholin etämyynnin rangaistavuus – kansallinen kriminalisointi vapaan liikkuvuuden ja laillisuusperiaatteen näkökulmasta
Saarnilehto, Suvituuli (2022-01-10)
Alkoholin etämyynnin rangaistavuus – kansallinen kriminalisointi vapaan liikkuvuuden ja laillisuusperiaatteen näkökulmasta
(10.01.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022013111403
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022013111403
Tiivistelmä
Rikosoikeutta on perinteisesti pidetty kansallisesti tarkasteltavana oikeudenalana. Euroopan unionin oikeus vaikuttaa kuitenkin kansalliseen rikosoikeuteen ja sen tulkintaan monin eri tavoin, eikä EU-oikeuden kanssa ristiriitaisia kansallisia kriminalisointeja lähtökohtaisesti saisi säätää. SEUT 36 artiklassa on kuitenkin määritelty tiettyjä oikeuttamisperusteita, kuten ihmisten terveyden suojelu, joiden nojalla esimerkiksi vapaata liikkuvuutta voidaan rajoittaa kansallisin kriminalisoinnein.
Suomessa kansallisen kriminalisoinnin ja vapaan liikkuvuuden välinen jännite on ajankohtaistunut erityisesti Suomen alkoholisääntelyn kohdalla. Korkeimman oikeuden tuomio KKO 2018:49 koski alkoholin etämyyntiä Virosta Suomeen, ja siinä myyjän katsottiin syyllistyneen kiellettyyn vähittäismyyntiin ilman lupaa. Suomen alkoholimonopolia ja vähittäismyyntilupajärjestelmää pidettiin EU-oikeuden mukaisena. KKO:n ennakkopäätöksestä huolimatta rajat ylittävää alkoholin etämyyntiä koskevaa sääntelyä ja tulkintaa on pidetty epäselvänä. Viranomaisten tulkinnan mukaan etämyynti on kiellettyä, mutta laissa tällaista kieltoa ei varsinaisesti ole. Oikeustila onkin kiinnostava myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan, onko Suomen alkoholin etämyynnin rangaistavuutta koskeva sääntely EU-oikeuden mukainen. Ensimmäisenä alatutkimuskysymyksenä tutkitaan, onko Suomen etämyyntiä koskeva alkoholirikossääntely EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukainen. Toisena alatutkimuskysymyksenä tarkastellaan, täyttääkö Suomen sääntely etämyyntiä koskevan tulkinnan osalta rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimukset. Laillisuusperiaate on sekä Suomen että EU:n oikeuteen kuuluva keskeinen oikeusnormi.
Tutkimusmetodina on lainoppi. Lähdemateriaalina on hyödynnetty kotimaista ja ulkomaista rikosoikeutta ja rikosoikeuden EU-näkökulmia käsittelevää kirjallisuutta sekä Suomen ja EU:n virallislähteitä ja oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa osoitetaan Suomen sääntelyn ja sitä koskevan tulkinnan olevan ongelmallinen. Suomen alkoholin vähittäismyyntilupajärjestelmä, johon kuuluu olennaisena osana vaatimus kiinteästä myyntipaikasta Suomessa, asettaa ulkomailla toimivat myyjät eri asemaan suhteessa suomalaisiin alkoholin myyjiin. Ennen kaikkea tästä syystä sitä voidaan pitää suhteettomana vapaan liikkuvuuden rajoituksena.
Oikeustila on kritiikille altis niin ikään laillisuusperiaatteen näkökulmasta, sillä rajat ylittävän etämyynnin rangaistavuus ei selviä täsmällisesti lakitekstistä. Mikäli Suomen sääntelyä pidetään edelleen EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukaisena, tulisi sääntelyä täsmentää laillisuusperiaatteen takia: jos alkoholin etämyyntiä pidetään kiellettynä, tulisi tämä mainita selvästi myös lakitekstissä. Kuitenkin mikäli Suomen etämyyntiä koskevan tulkinnan katsotaan olevan ristiriidassa vapaan liikkuvuuden kanssa, etämyynnin kieltäviä säännösmuutoksia ei EU-oikeuden näkökulmasta ole mahdollista tehdä. Tämä tarkoittaisi, että Suomen viranomaisten tulisi muuttaa etämyynnin kieltoa koskevaa tulkintaansa ja käytäntöjään EU-oikeuden kanssa sopusointuisemmiksi.
Suomessa kansallisen kriminalisoinnin ja vapaan liikkuvuuden välinen jännite on ajankohtaistunut erityisesti Suomen alkoholisääntelyn kohdalla. Korkeimman oikeuden tuomio KKO 2018:49 koski alkoholin etämyyntiä Virosta Suomeen, ja siinä myyjän katsottiin syyllistyneen kiellettyyn vähittäismyyntiin ilman lupaa. Suomen alkoholimonopolia ja vähittäismyyntilupajärjestelmää pidettiin EU-oikeuden mukaisena. KKO:n ennakkopäätöksestä huolimatta rajat ylittävää alkoholin etämyyntiä koskevaa sääntelyä ja tulkintaa on pidetty epäselvänä. Viranomaisten tulkinnan mukaan etämyynti on kiellettyä, mutta laissa tällaista kieltoa ei varsinaisesti ole. Oikeustila onkin kiinnostava myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan, onko Suomen alkoholin etämyynnin rangaistavuutta koskeva sääntely EU-oikeuden mukainen. Ensimmäisenä alatutkimuskysymyksenä tutkitaan, onko Suomen etämyyntiä koskeva alkoholirikossääntely EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukainen. Toisena alatutkimuskysymyksenä tarkastellaan, täyttääkö Suomen sääntely etämyyntiä koskevan tulkinnan osalta rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimukset. Laillisuusperiaate on sekä Suomen että EU:n oikeuteen kuuluva keskeinen oikeusnormi.
Tutkimusmetodina on lainoppi. Lähdemateriaalina on hyödynnetty kotimaista ja ulkomaista rikosoikeutta ja rikosoikeuden EU-näkökulmia käsittelevää kirjallisuutta sekä Suomen ja EU:n virallislähteitä ja oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa osoitetaan Suomen sääntelyn ja sitä koskevan tulkinnan olevan ongelmallinen. Suomen alkoholin vähittäismyyntilupajärjestelmä, johon kuuluu olennaisena osana vaatimus kiinteästä myyntipaikasta Suomessa, asettaa ulkomailla toimivat myyjät eri asemaan suhteessa suomalaisiin alkoholin myyjiin. Ennen kaikkea tästä syystä sitä voidaan pitää suhteettomana vapaan liikkuvuuden rajoituksena.
Oikeustila on kritiikille altis niin ikään laillisuusperiaatteen näkökulmasta, sillä rajat ylittävän etämyynnin rangaistavuus ei selviä täsmällisesti lakitekstistä. Mikäli Suomen sääntelyä pidetään edelleen EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukaisena, tulisi sääntelyä täsmentää laillisuusperiaatteen takia: jos alkoholin etämyyntiä pidetään kiellettynä, tulisi tämä mainita selvästi myös lakitekstissä. Kuitenkin mikäli Suomen etämyyntiä koskevan tulkinnan katsotaan olevan ristiriidassa vapaan liikkuvuuden kanssa, etämyynnin kieltäviä säännösmuutoksia ei EU-oikeuden näkökulmasta ole mahdollista tehdä. Tämä tarkoittaisi, että Suomen viranomaisten tulisi muuttaa etämyynnin kieltoa koskevaa tulkintaansa ja käytäntöjään EU-oikeuden kanssa sopusointuisemmiksi.