Verovastuullisuus verojalanjälkiraportoinnissa

Abstract

Viime vuosina on uutisoitu useiden suuryritysten veroparatiisikytköksistä ja verojen välttelystä. Verojen välttelyyn ja aggressiiviseen verosuunnitteluun on yritetty puuttua kansainvälisesti muun muassa BEPS-hankkeen avulla ja säätämällä yritysten minimiveroprosentista. EU:ssa on myös vireillä lainsäädäntöä, joka velvoittaisi suuryritykset raportoimaan maakohtaisia verotietoja julkisesti. Yhteiskunnan verotulojen kasvattamisen voidaan katsoa olevan osa yritysvastuuta, mutta verotusta ei voida kuitenkaan täysin yksiselitteisesti pitää sen osana, sillä yritys voi toimia vastuullisesti yritysvastuun muilla osa-alueilla, mutta kuitenkin harjoittaa aggressiivista verosuunnittelua. Yritysvastuuseen ja verotukseen liittyy myös paradoksi. Verojen maksamista lain mukaan voidaan pitää minimivaatimuksena vastuullisuuden kannalta, millä kuitenkaan voi erottautua erityisen vastuullisena. Toisaalta lain edellyttämän määrän ylittävä verojen maksu laskisi osakkeenomistajien tuottoa. Yritysten on kuitenkin vaikeaa puolustaa voittojen maksimointia verot minimoimalla, sillä julkisuudessa verotusta on alettu pitämään vastuullisuusteemana yhä enenevissä määrin.

Tutkimusmenetelmänä oli sisällönanalyysi, jonka avulla analysoitiin tutkittavien yritysten verojalanjälkiraporttien sisältöä verovastuullisuuden ja relevantin informaation näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostui kymmenestä yrityksestä. Puolet yrityksistä oli valtion enemmistöomisteisia ja ne raportoivat verojalanjäljestä Valtioneuvoston kanslian velvoitteesta, kun taas puolet yrityksistä raportoivat verojalanjäljestä vapaaehtoisesti. Useimmiten maakohtaisia verotietoja oli yhdistelty, eikä yritys ollut raportoinut yhdistelyn periaatteita tai yhdisteltyjä maita. Maakohtaisten verotietojen yhdistely mahdollistaa veroparatiisitoiminnan peittämisen, mutta syynä voi olla myös liikesalaisuuksien suojeleminen. Toisaalta osa yrityksistä kertoi avoimesti toimivansa veroparatiiseissa, mutta toimintaa perusteltiin liiketoiminnallisilla syillä. Avoimuus raportoinnissa on verovastuullista toimintaa, mutta veroparatiiseissa toimiminen mahdollistaa kuitenkin aggressiivisen verosuunnittelun, mitä ei voida pitää verovastuullisena. Liiketoiminnallisia syitä ei myöskään eritelty raporteissa tarkemmin. Puolet yrityksistä raportoi efektiivisen verokannan verojalanjälkiraportissa, mutta vain kaksi selitti sen tasoa. Efektiivisen verokannan tasoa selitettiin useammin tilinpäätöksen liitetiedoissa. Lisäksi osa yrityksistä raportoi efektiivisen kassaverokannan, joka kuvaa verojen välttelyä efektiivistä verokantaa paremmin, sillä verojaksotusten muutokset eivät vaikuta sen tasoon. Efektiivisiä verokantoja ei kuitenkaan raportoitu aina usean vuoden ajalta, mikä antaisi paremman kuvan verokannan tasosta.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että verovastuullisuus ilmeni verojalanjälkiraporteissa yksityiskohtaisempana raportointina. Lisäksi kvalitatiivinen raportointi, joka toi lisätietoja kvantitatiivisen raportoinnin rinnalle lisäsi läpinäkyvyyttä ja näin ilmensi verovastuullisuutta raportoinnissa. Edelleen voidaan todeta, että sidosryhmille kaikista relevantein informaatio voi olla luonteeltaan arkaluontoista, joten sitä ei välttämättä raportoida, vaikka sidosryhmät siitä hyötyisivätkin. Vapaaehtoisesta raportoinnista seuraa, että verojalanjälkiraporttien muoto ja sisältö vaihtelee eri yritysten kesken. Selkeä raportointiohjeistus ja lakisääteinen raportointi vähentäisivät aggressiivista verosuunnittelua ja parantaisivat raportoinnin laatua.