Vaihdannan varmistajat. Asianajotoimistojen alkuvaiheet ja asianajotoiminnan ammatillistuminen 1855–1900
Sepponen, Robin (2022-03-07)
Vaihdannan varmistajat. Asianajotoimistojen alkuvaiheet ja asianajotoiminnan ammatillistuminen 1855–1900
(07.03.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022032825628
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022032825628
Tiivistelmä
Tutkielman aihe on suomalaisten asianajotoimistojen alkuvaiheet sekä asianajotoiminnan ammatillistuminen. Tutkimuskohde on Suomen varhaiset asianajotoimistot. Tutkielma sopii asianajajahistoriasta kiinnostuneille ja sisältää uutta tietoa asianajotoiminnan ammatillistumisesta, varhaisimpien asianajotoimintojen ilmaantumisesta sekä niiden vakiintumisesta osaksi suomalaista asianajokenttää.
Metodi on oikeushistoriallinen ja asianajotoimistojen ilmaantumista tarkastellaan ensisijaisesti taloudellisen lainsäädännön liberalisoineen lainsäädäntökauden (v. 1855–1879) ja sen myötä aktivoituneen elinkeinoelämän tuotteena. Tärkeimmät aikalaislähteet muodostuvat kansalliskirjaston digiaineistosta hakusanoin paikannetuista lehti-ilmoituksista ja -mainoksista, liike- ja osoitekalentereista sekä asiakirjaoppaista. Lähteitä hyödynnetään niin asianajotoimistojen määrällisen kehityksen ja alueellisen levinneisyyden selvittämisessä kuin asianajotoimistojen palvelujen ja toiminnan tarkastelemisessa sekä asianajotoimistojen ilmaantumisen ja yleistymisen selittämisessä.
Toinen luku pohjustaa tutkimuksen kiinnittäen huomiota ammattimaisesti hoidettujen asianajotehtävien luonteeseen, virkamiesasianajoon, virkatutkintokehitykseen, juristiprofession syntyyn sekä ensimmäisiin tuomarintutkinnon suorittaneisiin asianajajiin. Kolmas luku etenee merkantilistisen järjestelmän ongelmista lainsäädännön liberalisoinnin eri vaiheisiin ja ensimmäisten asianajotoimistojen ilmaantumiseen. Neljäs luku tutkii asianajopalvelun tarjoamisessa tapahtuneita muutoksia ja helsinkiläisen asianajotoiminnan kehitystä elinkeinovapauden säätämisen (v. 1879) jälkeisenä aikana. Lisäksi asianajotoiminnan harjoittamista ja sen päätoimisuutta sekä asianajotoimistojen perustajien taustoja tutkitaan vielä erikseen koko Suomen osalta vuoteen 1900 keskittyen.
Johtopäätöksinä esitetään, että asianajotoimistoja ilmestyi jo liberalisointikaudella eri puolille Suomea palvelemaan vaihdantaan osallistuvia asiakkaita. Elinkeinonharjoittamisedellytysten kehittyessä aktivoituva liike-elämä tarvitsi modernin oikeuden tuntevaa oikeudellista neuvontaa. Myös vaihdantaan osallisiksi tahtovia tahoja palveltiin elinkeinonharjoittamista koskevissa hakemusasioissa. Ennen elinkeinovapautta ilmaantui muutamia ammattiasianajajien asianajotoimistoja, kuitenkin vain Helsinkiin.
Elinkeinovapauden jälkeen liike-elämä tarvitsi entistä vakinaisempaa asianajopalvelua. Helsingissä asianajotoiminnan harjoittaminen ammatillistui yleisemminkin ja toimistojen määrä kasvoi. Vuonna 1900 asianajotoimistot olivat alkaneet yleistyä suomalaiskaupungeissa. Helsingin ja hovioikeuskaupunkien ulkopuolella asianajotoimistoja pidettiin silti useimmiten viran ohella ja asianajotoimintaa harjoitettiin paikallisempaan tyyliin. Asianajotoimistojen perustajien taustat monipuolistuivat, mikä on ajanjakso huomioiden ymmärrettävää. Tuomarin viran toimittamiseen oikeuttavan juridisen tutkinnon suorittaneita asianajajia oli edelleen vähän. Myös hallintotutkintotaustaisilla asianajajilla oli taustalla asianajotoimistojen keskeisten palveluiden kannalta tärkeitä juridisia opintoja. Olipa tutkintotausta mikä tahansa, tiettyjen oikeudellisten asioiden hoitamiseen tarvittiin autonomian aikana muotosidonnaisuuden tuntemusta. Virkamiehillä olikin viimeistään virassa harjaantumisen jälkeen asianajotoimistojen tarjoamien palveluiden kannalta tarpeellista osaamista.
Metodi on oikeushistoriallinen ja asianajotoimistojen ilmaantumista tarkastellaan ensisijaisesti taloudellisen lainsäädännön liberalisoineen lainsäädäntökauden (v. 1855–1879) ja sen myötä aktivoituneen elinkeinoelämän tuotteena. Tärkeimmät aikalaislähteet muodostuvat kansalliskirjaston digiaineistosta hakusanoin paikannetuista lehti-ilmoituksista ja -mainoksista, liike- ja osoitekalentereista sekä asiakirjaoppaista. Lähteitä hyödynnetään niin asianajotoimistojen määrällisen kehityksen ja alueellisen levinneisyyden selvittämisessä kuin asianajotoimistojen palvelujen ja toiminnan tarkastelemisessa sekä asianajotoimistojen ilmaantumisen ja yleistymisen selittämisessä.
Toinen luku pohjustaa tutkimuksen kiinnittäen huomiota ammattimaisesti hoidettujen asianajotehtävien luonteeseen, virkamiesasianajoon, virkatutkintokehitykseen, juristiprofession syntyyn sekä ensimmäisiin tuomarintutkinnon suorittaneisiin asianajajiin. Kolmas luku etenee merkantilistisen järjestelmän ongelmista lainsäädännön liberalisoinnin eri vaiheisiin ja ensimmäisten asianajotoimistojen ilmaantumiseen. Neljäs luku tutkii asianajopalvelun tarjoamisessa tapahtuneita muutoksia ja helsinkiläisen asianajotoiminnan kehitystä elinkeinovapauden säätämisen (v. 1879) jälkeisenä aikana. Lisäksi asianajotoiminnan harjoittamista ja sen päätoimisuutta sekä asianajotoimistojen perustajien taustoja tutkitaan vielä erikseen koko Suomen osalta vuoteen 1900 keskittyen.
Johtopäätöksinä esitetään, että asianajotoimistoja ilmestyi jo liberalisointikaudella eri puolille Suomea palvelemaan vaihdantaan osallistuvia asiakkaita. Elinkeinonharjoittamisedellytysten kehittyessä aktivoituva liike-elämä tarvitsi modernin oikeuden tuntevaa oikeudellista neuvontaa. Myös vaihdantaan osallisiksi tahtovia tahoja palveltiin elinkeinonharjoittamista koskevissa hakemusasioissa. Ennen elinkeinovapautta ilmaantui muutamia ammattiasianajajien asianajotoimistoja, kuitenkin vain Helsinkiin.
Elinkeinovapauden jälkeen liike-elämä tarvitsi entistä vakinaisempaa asianajopalvelua. Helsingissä asianajotoiminnan harjoittaminen ammatillistui yleisemminkin ja toimistojen määrä kasvoi. Vuonna 1900 asianajotoimistot olivat alkaneet yleistyä suomalaiskaupungeissa. Helsingin ja hovioikeuskaupunkien ulkopuolella asianajotoimistoja pidettiin silti useimmiten viran ohella ja asianajotoimintaa harjoitettiin paikallisempaan tyyliin. Asianajotoimistojen perustajien taustat monipuolistuivat, mikä on ajanjakso huomioiden ymmärrettävää. Tuomarin viran toimittamiseen oikeuttavan juridisen tutkinnon suorittaneita asianajajia oli edelleen vähän. Myös hallintotutkintotaustaisilla asianajajilla oli taustalla asianajotoimistojen keskeisten palveluiden kannalta tärkeitä juridisia opintoja. Olipa tutkintotausta mikä tahansa, tiettyjen oikeudellisten asioiden hoitamiseen tarvittiin autonomian aikana muotosidonnaisuuden tuntemusta. Virkamiehillä olikin viimeistään virassa harjaantumisen jälkeen asianajotoimistojen tarjoamien palveluiden kannalta tarpeellista osaamista.