Huuli- ja suulakihalkiolasten kuulonseulonnan toteutuminen ja kuulontutkimukset Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 2000–2021
Torvinen, Aino (2022-04-04)
Huuli- ja suulakihalkiolasten kuulonseulonnan toteutuminen ja kuulontutkimukset Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 2000–2021
Torvinen, Aino
(04.04.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022040827869
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022040827869
Tiivistelmä
Tämän syventävien opintojen opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella huuli- ja suulakihalkiolasten kuulonseulonnan toteutumista ja kuulon seurantaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä vuosina 2000–2021. Opinnäytetyössä tarkastellaan lisäksi kuulo-ongelmien esiintyvyyttä sekä halkiolasten seulontaprotokollan toteutumista valitussa otoksessa. Opinnäytetyössä tarkastellaan oraalisia halkioita mukaan lukien oireyhtymiin ja moniepämuodostumiin liittyvät ja näihin liittymättömät halkiot sekä isoloiduista huulihalkioista suulakihalkioihin ja huulisuulakihalkioihin. Tarkoituksena on tuottaa tietoa kuulon seulonnan toteutumisesta ja kehittää halkiolasten seulontaa potilasjoukon hoidon laadun parantamiseksi. Tarkoituksena on arvioida huuli- ja suulakihalkiolasten kuulonseulonnan tarpeellisuutta vastasyntyneisyyskauden jälkeen.
Opinnäytetyön tutkimusaineisto käsittää vuosina 2000–2016 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella syntyneet lapset, joilla oli todettu huuli-, huulisuulaki- tai suulakihalkio. Lisäksi lapsen tuli asua syntymänsä jälkeen sairaanhoitopiirin alueella ja halkion diagnoosi tuli tehdä lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, jotta halkiolapsen hoidon varhaisvaiheita pystyttiin seuraamaan. Alle yhden vuoden iässä kuolleet lapset tai lapset, joilla oli vain kitakielekkeen halkio, rajattiin pois aineistosta. Tutkimusaineistoksi valikoitui lopulta 152 lasta, joiden tiedot tarkastettiin potilastietojärjestelmä Uranuksesta. Tiedot kerättiin lapsen varhaisvaiheista, vastasyntyneenä tehdyistä kuulon seulontatutkimuksista ja myöhemmistä kuulontutkimuksista. Aineisto on kerätty vuosien 2018–2022 aikana.
Aineistosta tarkasteltiin kuuloseulonnan toteutumista Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) syntyneiden lasten osalta. Kuulontutkimuksia tarkasteltiin koko aineistosta eli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella syntyneiltä lapsilta. Yhteensä 88 (57,9 % koko aineistosta) lapselle toteutettiin kuuloseulan tutkimuksia TYKS:ssa ja 49 lapselle (32,2 %) kuulontutkimuksia TYKS Kuulokeskuksessa. Kuuloseulonnassa poikkeavan tai puutteellisen tuloksen sai 29 (33,0 % kuuloseulotuista) lasta, joista 14 ohjautui jatkokuulontutkimuksiin alle yhden vuoden iässä ja seitsemän lasta vielä myöhemmin. Koko aineistossa todettiin 11 kuulovikaa, neljä lievää kuulon alenemaa ja kuuden lapsen kuulotilanne jäi viimeisimpien kuulontutkimusten jäljiltä avoimeksi. Kuuloseulaan osallistuneista viidellä todettiin kuulovika ja neljä heistä ohjautui jatkotutkimuksiin kuulon seulontatuloksen perusteella. Kuitenkin 24 lapsella viimeisin kuulontutkimustulos oli vähintään lievästi poikkeava. Lapsille toteutetut kuulontutkimukset valittiin ammattilaisen arvioimana lapsen kliinisen tilanteen ja iän mukaan. Kuuloviat todettiin lapsilla, joilla halkio oli oireyhtymään liittyvä. Yhteensä 80 (52,6 %) lapsen korvia putkitettiin TYKS:ssa ja 25 lapsista sai yhteensä vähintään 7 putkitusta. Lapsia seurattiin korvataudeilla 0–18 vuoden ikään asti (mediaani 2 vuotta).
Tutkimuksen perusteella vastasyntyneiden kuuloseulonnan avulla havaittiin hyvin kuulovikoja. Kuulontutkimukset ovat tärkeitä huuli- ja suulakihalkiolapsille, koska näillä lapsilla on kohonnut riski synnynnäisille, myöhemmin ilmeneville ja eteneville kuulovioille. Halkiolapsille suositellaan puheenkehityksen ja korvatilanteen seurantaa lapsuudessa, kuitenkaan kuulon seurantaprotokollaa ei tavallisen neuvolaseurannan lisäksi ole. Huuli- ja suulakihalkioiden kuulon ja korvien tilanteen seurantaa on syytä suositusten valossa kehittää. Erityisesti tämä koskee lapsia, joilla on suulakeen ulottuva halkio. Jatkossa on syytä tarkentaa tietoa halkiolasten kuulotilanteesta lisätutkimuksin.
Opinnäytetyön tutkimusaineisto käsittää vuosina 2000–2016 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella syntyneet lapset, joilla oli todettu huuli-, huulisuulaki- tai suulakihalkio. Lisäksi lapsen tuli asua syntymänsä jälkeen sairaanhoitopiirin alueella ja halkion diagnoosi tuli tehdä lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, jotta halkiolapsen hoidon varhaisvaiheita pystyttiin seuraamaan. Alle yhden vuoden iässä kuolleet lapset tai lapset, joilla oli vain kitakielekkeen halkio, rajattiin pois aineistosta. Tutkimusaineistoksi valikoitui lopulta 152 lasta, joiden tiedot tarkastettiin potilastietojärjestelmä Uranuksesta. Tiedot kerättiin lapsen varhaisvaiheista, vastasyntyneenä tehdyistä kuulon seulontatutkimuksista ja myöhemmistä kuulontutkimuksista. Aineisto on kerätty vuosien 2018–2022 aikana.
Aineistosta tarkasteltiin kuuloseulonnan toteutumista Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) syntyneiden lasten osalta. Kuulontutkimuksia tarkasteltiin koko aineistosta eli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella syntyneiltä lapsilta. Yhteensä 88 (57,9 % koko aineistosta) lapselle toteutettiin kuuloseulan tutkimuksia TYKS:ssa ja 49 lapselle (32,2 %) kuulontutkimuksia TYKS Kuulokeskuksessa. Kuuloseulonnassa poikkeavan tai puutteellisen tuloksen sai 29 (33,0 % kuuloseulotuista) lasta, joista 14 ohjautui jatkokuulontutkimuksiin alle yhden vuoden iässä ja seitsemän lasta vielä myöhemmin. Koko aineistossa todettiin 11 kuulovikaa, neljä lievää kuulon alenemaa ja kuuden lapsen kuulotilanne jäi viimeisimpien kuulontutkimusten jäljiltä avoimeksi. Kuuloseulaan osallistuneista viidellä todettiin kuulovika ja neljä heistä ohjautui jatkotutkimuksiin kuulon seulontatuloksen perusteella. Kuitenkin 24 lapsella viimeisin kuulontutkimustulos oli vähintään lievästi poikkeava. Lapsille toteutetut kuulontutkimukset valittiin ammattilaisen arvioimana lapsen kliinisen tilanteen ja iän mukaan. Kuuloviat todettiin lapsilla, joilla halkio oli oireyhtymään liittyvä. Yhteensä 80 (52,6 %) lapsen korvia putkitettiin TYKS:ssa ja 25 lapsista sai yhteensä vähintään 7 putkitusta. Lapsia seurattiin korvataudeilla 0–18 vuoden ikään asti (mediaani 2 vuotta).
Tutkimuksen perusteella vastasyntyneiden kuuloseulonnan avulla havaittiin hyvin kuulovikoja. Kuulontutkimukset ovat tärkeitä huuli- ja suulakihalkiolapsille, koska näillä lapsilla on kohonnut riski synnynnäisille, myöhemmin ilmeneville ja eteneville kuulovioille. Halkiolapsille suositellaan puheenkehityksen ja korvatilanteen seurantaa lapsuudessa, kuitenkaan kuulon seurantaprotokollaa ei tavallisen neuvolaseurannan lisäksi ole. Huuli- ja suulakihalkioiden kuulon ja korvien tilanteen seurantaa on syytä suositusten valossa kehittää. Erityisesti tämä koskee lapsia, joilla on suulakeen ulottuva halkio. Jatkossa on syytä tarkentaa tietoa halkiolasten kuulotilanteesta lisätutkimuksin.