”Wähän spitaalitautisista” Lepra suomalaisessa terveyskeskustelussa vuosina 1904–1906
Sorakivi, Heini (2022-03-11)
”Wähän spitaalitautisista” Lepra suomalaisessa terveyskeskustelussa vuosina 1904–1906
(11.03.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041128214
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022041128214
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee lepran merkityksiä ja stigmaa 1900-luvun alun suomalaisessa terveyskeskustelussa. Jo vuosisatoja tunnettu ihoa, hermoja ja luita vaurioittava krooninen lepra on kautta historiansa merkinnyt tartunnan saaneille vahvaa leimaa. Kulttuurihistoriallisen tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millainen tämä leima oli 1900- luvun alussa, millaisia merkityksiä siihen kietoutui, miten sitä rakennettiin ja miten se näkyi lepran hoidossa ja tautia koskevassa keskustelussa.
Taudinaiheuttajan, Mycobacterium Leprae –bakteerin löytyminen Norjassa tehdyn lepratutkimuksen tuloksena vuonna 1873 muutti käsityksiä sairaudesta ja sen hoidosta. Myös Suomessa päätettiin avata uusi hoitolaitos, joka toisin kuin aiemmat leprasiirtolat, seuraisi Norjan esimerkkiä ja modernia lääketiedettä. Lääkintöhallituksen valvoman kunnallisen sairaalan toiminnan otti vastuulleen Helsingin diakonissalaitos. Sairaala avattiin väliaikaisesti Sörnäisiin vuonna 1900, ja 1904 toiminta siirrettiin Orivedelle, jossa maamme ensimmäinen ja viimeinen leprasairaala toimi vuoteen 1953. Tutkielma rajautuu vuosiin 1904–1906, jolloin uusi sairaala oli vasta aloittanut toimintansa.
Tarkastelen lepran hoitoa, merkityksiä ja stigmaa kiinnittyneenä esimerkiksi hygienian, kansanterveyden, uskonnon, moraalin ja luokan teemoihin. Työssäni tutkin lepraa osana modernisoituvan yhteiskunnan käymää keskustelua kansanterveydestä ja kiinnittymisestä osaksi pohjoismaista hyvinvointivaltion ihannetta.
Tutkimukseni lähdeaineisto muodostuu leprasairaalassa hoitajina toimineiden diakonissojen kirjeenvaihdosta, diakonissalaitoksen tiedostuslehti Betanian artikkeleista sekä terveyskeskustelusta kansalle suunnatussa Terveydenhoitolehdessä ja lääkäreiden ammattilehti Duodecimissa. Tutkimusmetodina käytän temaattista lähilukua, jonka avulla tutkin lepraa arjen kokemusten ja aikansa terveyskeskustelun vuoropuheluna. Lähestynkin lepraa koettuna, kerrottuna ja tässä vuoropuhelussa rakennettuna.
Tutkimustulosteni mukaan 1900-luvun alun hygienialiikkeen pyrkimykset tieteellistää terveyskäsityksiä ja asemoitua osaksi länsimaista – erityisesti pohjoismaista terveyskeskustelua näkyivät leprakeskustelussa ja lepranhoidon käytännöissä. Hygienia ja edistynyt lepratutkimus johtivat yhdessä leprakeskustelun medikalisoitumiseen ja pyrkimyksiin destigmatisoida sairautta. Destigmatisoinnin ohella lepran stigmaa myös rakennettiin ja vahvistettiin aikansa terveyskeskustelussa. Hygienian vallatessa alaa lepra suljettiin terveen ja puhtaan elämän ulkopuolelle ja sairaus kytkeytyi yhä vahvemmin likaisiin ja huonoihin asuinoloihin ja se konstruoitiin rahvaan sairaudeksi. 1900-luvun alun lepran käsitettä rakensivatkin rinnakkain aikansa terveys- ja moraalikäsitykset sekä vuosisatoja vanhat lepran merkitykset.
Taudinaiheuttajan, Mycobacterium Leprae –bakteerin löytyminen Norjassa tehdyn lepratutkimuksen tuloksena vuonna 1873 muutti käsityksiä sairaudesta ja sen hoidosta. Myös Suomessa päätettiin avata uusi hoitolaitos, joka toisin kuin aiemmat leprasiirtolat, seuraisi Norjan esimerkkiä ja modernia lääketiedettä. Lääkintöhallituksen valvoman kunnallisen sairaalan toiminnan otti vastuulleen Helsingin diakonissalaitos. Sairaala avattiin väliaikaisesti Sörnäisiin vuonna 1900, ja 1904 toiminta siirrettiin Orivedelle, jossa maamme ensimmäinen ja viimeinen leprasairaala toimi vuoteen 1953. Tutkielma rajautuu vuosiin 1904–1906, jolloin uusi sairaala oli vasta aloittanut toimintansa.
Tarkastelen lepran hoitoa, merkityksiä ja stigmaa kiinnittyneenä esimerkiksi hygienian, kansanterveyden, uskonnon, moraalin ja luokan teemoihin. Työssäni tutkin lepraa osana modernisoituvan yhteiskunnan käymää keskustelua kansanterveydestä ja kiinnittymisestä osaksi pohjoismaista hyvinvointivaltion ihannetta.
Tutkimukseni lähdeaineisto muodostuu leprasairaalassa hoitajina toimineiden diakonissojen kirjeenvaihdosta, diakonissalaitoksen tiedostuslehti Betanian artikkeleista sekä terveyskeskustelusta kansalle suunnatussa Terveydenhoitolehdessä ja lääkäreiden ammattilehti Duodecimissa. Tutkimusmetodina käytän temaattista lähilukua, jonka avulla tutkin lepraa arjen kokemusten ja aikansa terveyskeskustelun vuoropuheluna. Lähestynkin lepraa koettuna, kerrottuna ja tässä vuoropuhelussa rakennettuna.
Tutkimustulosteni mukaan 1900-luvun alun hygienialiikkeen pyrkimykset tieteellistää terveyskäsityksiä ja asemoitua osaksi länsimaista – erityisesti pohjoismaista terveyskeskustelua näkyivät leprakeskustelussa ja lepranhoidon käytännöissä. Hygienia ja edistynyt lepratutkimus johtivat yhdessä leprakeskustelun medikalisoitumiseen ja pyrkimyksiin destigmatisoida sairautta. Destigmatisoinnin ohella lepran stigmaa myös rakennettiin ja vahvistettiin aikansa terveyskeskustelussa. Hygienian vallatessa alaa lepra suljettiin terveen ja puhtaan elämän ulkopuolelle ja sairaus kytkeytyi yhä vahvemmin likaisiin ja huonoihin asuinoloihin ja se konstruoitiin rahvaan sairaudeksi. 1900-luvun alun lepran käsitettä rakensivatkin rinnakkain aikansa terveys- ja moraalikäsitykset sekä vuosisatoja vanhat lepran merkitykset.