"Palvelen poikiani viimeiseen saakka" : Rintamasotilaskotisisarten kokemukset talvi- ja jatkosodassa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaskotisisarten omiin kokemuksiin pohjautuen, millaista oli sotilaskotisisarena työskenteleminen talvi- ja jatkosodan rintamasotilaskodeissa ja millaisena sota näyttäytyi sotilaskotisisarille. Toisekseen tutkimuksessa käsitellään sitä, millainen oli sotilaskotisisarten rooli eristäytyneessä ja miehisessä rintamaympäristössä sekä miten sotilaskotisisaret itse näkivät oman työnsä ja identiteettinsä naisina rintamalla. Sotilaskotisisaria on aiemmin tutkittu vähän, joten tarkoituksena on täyttää sotilaskotisisaria koskevaa tutkimusaukkoa. Tutkimus nostaa käsittelyyn naisten kokemuksen sodasta ja sotilaskotisisarten aiemmin unohdetun työn rintamalla.

Primääriaineistona on käytetty sotilaskotisisarten itse tuottamaa aineistoa, joka koostuu muistelmakirjallisuudesta, päiväkirjoista sekä kirjeistä muistelma-aineiston ollessa tutkimusta hallitseva ainetyyppi. Lähdeaineisto on hajanaista ja pirstaleista, joka on luonut tutkimuksen toteuttamiselle haasteita. Tutkimuksessa käsitellään niitä teemoja, joita sotilaskotisisaret ovat aineistossa nostaneet esiin, mutta toisaalta pohditaan myös sitä, millaisista asioista ei kerrota ja miksi. Tutkimuksen metodina on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Aineistoa tutkittaessa on täytynyt ottaa huomioon se, että muistitiedon avulla ei ole mahdollista saada selville absoluuttisia totuuksia, vaan muistitieto kertoo ennen kaikkea tapahtumien merkityksestä muistelijalle. Muistitiedon sisältö ja merkitykset ovat muovautuneet tapahtumahetken ja muisteluhetken välillä.

Sotilaskotisisarten kokemuksiin sodasta vaikutti se, missä sodan vaiheessa he palvelivat rintamalla. Talvisota oli lyhyt ponnistus, jossa hyödynnettiin etenkin liikkuvia sotilaskoteja. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa työtä määritti joukkojen seuraaminen ja paikkojen nopea vaihtuminen. Asemasotavaiheessa työ oli rutiininomaista ja ajoittain puuduttavaakin, kun taas jatkosodan perääntymisvaiheen kaoottinen tilanne tarkoitti monille työn päättymisestä. Sodan vaiheesta riippumatta sisarten kokemuksia määrittivät rintaman vaarallisuus, eristäytyneisyys ja pelko, mutta myös vahva sitoutuminen sotilaskotityöhön ja yhteishenki rintamalla. Sodassa sisaret pääsivät tutustumaan uusiin ihmisiin, mikä johti tiiviisiin ystävyyssuhteisiin sekä kollegojen että rintamamiesten kanssa ja myös parisuhteiden muodostumiseen.

Tutkimuksessa osoitetaan se, että sotilaskotisisarten työ ei ollut pelkkää korvikkeenkeittoa. Sen sijaan sotilaskotisisarten roolina oli toimia sotilaiden henkisenä tukena ja hyvinvoinnin edistäjinä sodan ankarissa olosuhteissa. Sotilaskotisisaret pyrkivät luomaan sotilaskodeista kodinomaisia paikkoja, joissa jokaiseen sotilaaseen suhtaudutaan tasaveroisesti sotilasarvosta riippumatta. Sotilaskotisisaret olivat omistautuneita miesten palvelemiselle ja heidän huomioimiselleen oman hyvinvointinsa kustannuksella. Asema naisena ei ollut tasaveroinen miesten kanssa, sillä sotilaskotisisaret kohtasivat rintamalla ahdistelua ja epäasiallista käytöstä sukupuolensa tähden. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vaikka sotilaskotisisaria on käsitelty varsin vähän aiemmassa tutkimuksessa, on heidän työllään sodassa ollut suurta merkitystä miesten taistelutahdon ja hyvinvoinnin edistäjinä.