Vaihtelun määrä taidon oppimisprosessissa : Differentiaalioppiminen ja toistoharjoittelu frisbeegolfin opetusmenetelminä
Komonen, Antti (2022-03-23)
Vaihtelun määrä taidon oppimisprosessissa : Differentiaalioppiminen ja toistoharjoittelu frisbeegolfin opetusmenetelminä
(23.03.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022042129891
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022042129891
Tiivistelmä
Motoristen taitojen oppiminen on yksi liikunnanopetuksen ja oppimisen keskeisimmistä tavoitteista. Kehittyneemmät motoriset taidot ennustavat parempaa osallisuutta kohti liikunnallisesti aktiivista elämää. Ne, jotka hallitsevat lajin vaatimat motorisen taidot, harrastavat todennäköisemmin myös kyseistä lajia. Lajitaidot ovat tarkoituksenmukaisen harjoittelun lopputulos. Taitojen kehittymiseen vaikuttavat muun muassa motoriset perustaidot, harjoittelun määrä, harjoittelun laatu ja informaatio saadusta suorituksesta.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan motorisen taidon oppimista pääasiassa vaihtelun näkökulmasta. Vaihtelu on aikaisempien tutkimusten mukaan tärkeä osa tavoitteellista liikunnanopetusta. Vaihtelu tekee liikemalleistamme pysyviä ja mukautumiskykyisiä erilaisiin tilanteisiin, joita esiintyy vaativassa taidon suorittamisen ympäristöissä joka tapauksessa. Vaihtelun avulla oppija löytää lainalaisuuksia ja syy-seuraussuhteita, miten oma elimistö tuottaa koordinaatiota vaativia liikkeitä monimutkaisessa ja dynaamisessa vuorovaikutuksessa oman elimistönsä, ympäristön ja tehtävän välillä.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja vertailla, miten kaksi vaihtelun ääripään lähestymistapaa vaikuttavat frisbeegolfin puttaamistaidon kehittymiseen. Tutkimus toteutettiin kahden koeryhmän interventiotutkimuksena. Tutkimukseen osallistui vain täysi-ikäisiä henkilöitä (n=14), jotka harjoittelivat frisbeegolfin puttaamista kahden eri lähestymistavan mukaan. Toisen koeryhmän henkilöt harjoittelivat taitoa differentiaalioppimisen mukaan, jossa korostui runsas suoritusten välinen vaihtelu ilman ohjaajan didaktisia toimenpiteitä. Toinen koeryhmä harjoitteli frisbeegolfin puttaamista toistoharjoittelun lähestymistavan mukaan, jossa korostui ennalta määritetyn ideaalitekniikan harjoitteleminen vähäisellä vaihtelulla. Jälkimmäisessä ryhmässä taidon oppijat saivat palautetta ohjaajan näyttöjen sekä suullisen palautteen avulla suhteessa frisbeegolfin puttaamisen ydinkohtiin.
Koejakso koostui alku-, loppu- ja pysyvyysmittauksesta. Jokaisessa mittauksessa osallistujat suorittivat yhteensä neljäkymmentä puttia neljältä eri etäisyydeltä. Alkumittauksen ja loppumittauksen välissä oli neljän viikon interventiojakso, johon sisältyi yhteensä 280 toistoa koeryhmän opetusmuodon tavoin. Loppumittauksen sekä pysyvyysmittauksen välissä oli kahden viikon harjoittelutauko. Tutkimuksessa selvitettiin kahden eri intervention tehokkuutta suhteessa frisbeegolfin puttaamisen kehittymiseen. Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää differentiaalioppimisen ryhmän kehittymistä tilastollisesti merkitsevästi, kun taas perinteinen lähestymistapa ei edistänyt ryhmän oppimista tilastollisesti merkitsevästi. Ryhmien välisessä vertailussa ei kuitenkaan löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja.
Tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta kahden eri lähestymistavan vertailusta keskenään. Differentiaalioppiminen saattaa olla varsin tehokas tapa opetella monimutkaisia motorisia taitoja. Kuitenkin osallistujien pienestä määrästä, heterogeenisyydestä ja ongelmissa tutkimuksen toteutuksessa tutkimuksen luotettavuus jäi alhaiseksi. Aiheesta tarvitaan enemmän laadukkaampaa tutkimusta ja käytännön kokeilua, jotta voidaan todeta, onko differentiaalioppiminen todellisuudessa parempi tapa harjoitella frisbeegolfin puttaamista kuin perinteinen lähestymistapa.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan motorisen taidon oppimista pääasiassa vaihtelun näkökulmasta. Vaihtelu on aikaisempien tutkimusten mukaan tärkeä osa tavoitteellista liikunnanopetusta. Vaihtelu tekee liikemalleistamme pysyviä ja mukautumiskykyisiä erilaisiin tilanteisiin, joita esiintyy vaativassa taidon suorittamisen ympäristöissä joka tapauksessa. Vaihtelun avulla oppija löytää lainalaisuuksia ja syy-seuraussuhteita, miten oma elimistö tuottaa koordinaatiota vaativia liikkeitä monimutkaisessa ja dynaamisessa vuorovaikutuksessa oman elimistönsä, ympäristön ja tehtävän välillä.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja vertailla, miten kaksi vaihtelun ääripään lähestymistapaa vaikuttavat frisbeegolfin puttaamistaidon kehittymiseen. Tutkimus toteutettiin kahden koeryhmän interventiotutkimuksena. Tutkimukseen osallistui vain täysi-ikäisiä henkilöitä (n=14), jotka harjoittelivat frisbeegolfin puttaamista kahden eri lähestymistavan mukaan. Toisen koeryhmän henkilöt harjoittelivat taitoa differentiaalioppimisen mukaan, jossa korostui runsas suoritusten välinen vaihtelu ilman ohjaajan didaktisia toimenpiteitä. Toinen koeryhmä harjoitteli frisbeegolfin puttaamista toistoharjoittelun lähestymistavan mukaan, jossa korostui ennalta määritetyn ideaalitekniikan harjoitteleminen vähäisellä vaihtelulla. Jälkimmäisessä ryhmässä taidon oppijat saivat palautetta ohjaajan näyttöjen sekä suullisen palautteen avulla suhteessa frisbeegolfin puttaamisen ydinkohtiin.
Koejakso koostui alku-, loppu- ja pysyvyysmittauksesta. Jokaisessa mittauksessa osallistujat suorittivat yhteensä neljäkymmentä puttia neljältä eri etäisyydeltä. Alkumittauksen ja loppumittauksen välissä oli neljän viikon interventiojakso, johon sisältyi yhteensä 280 toistoa koeryhmän opetusmuodon tavoin. Loppumittauksen sekä pysyvyysmittauksen välissä oli kahden viikon harjoittelutauko. Tutkimuksessa selvitettiin kahden eri intervention tehokkuutta suhteessa frisbeegolfin puttaamisen kehittymiseen. Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää differentiaalioppimisen ryhmän kehittymistä tilastollisesti merkitsevästi, kun taas perinteinen lähestymistapa ei edistänyt ryhmän oppimista tilastollisesti merkitsevästi. Ryhmien välisessä vertailussa ei kuitenkaan löytynyt tilastollisesti merkitseviä eroja.
Tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta kahden eri lähestymistavan vertailusta keskenään. Differentiaalioppiminen saattaa olla varsin tehokas tapa opetella monimutkaisia motorisia taitoja. Kuitenkin osallistujien pienestä määrästä, heterogeenisyydestä ja ongelmissa tutkimuksen toteutuksessa tutkimuksen luotettavuus jäi alhaiseksi. Aiheesta tarvitaan enemmän laadukkaampaa tutkimusta ja käytännön kokeilua, jotta voidaan todeta, onko differentiaalioppiminen todellisuudessa parempi tapa harjoitella frisbeegolfin puttaamista kuin perinteinen lähestymistapa.