Käyttäytymistaloustieteen näkökulmia kuluttajaluottojen sääntelyyn : Tapauksena pikavipit

Abstract

Viimeisen vuosikymmenen ajan pikaluottoja koskevan kotimaisen lain kehityksellä on pyritty lieventämään pikaluotoista koituvia velkaantumisongelmia. Kotimainen kulutusluottojen sääntely perustuu Euroopan unionin yhteiseen sääntelyyn, joka on perinteisesti perustunut tiedostavan ja rationaalisen kuluttajan mallille. Käyttäytymistaloustiede on oikeuskäytännössä lähiaikoina vaikutusvaltaa saanut taloustieteen ala, mutta lainkehityksen piirissä verrattain harvinainen lähde. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella olemassa olevaa lyhytaikaisten kulutusluottojen sääntelyä ja verrata sääntelyä sekä sen tarkoituksenmukaisuutta käyttäytymistaloustieteen tutkimuksiin.

Tutkielma rakentuu kolmesta kokonaisuudesta. Pikaluottojen vaikutuksia ja ongelmien laajuutta arvioitiin maksuhäiriöihin ja velkomustuomioihin liittyvien tilastojen pohjalta. Tutkielmassa hyödynnettiin Suomen Asiakastieto Oy:n ja hallituksen materiaaleja ja tilastointitietoja. Tutkielman teoriaosuudessa mallinnettiin keskeisiä käyttäytymistaloustieteen oppeja, jotka muodostavat teoriapohjan sääntelyn tarkastelulle. Sääntelyä arvioitiin niin Euroopan unionin direktiivien, kotimaisen lainsäädännön kuin lain esitöiden osalta. Tutkielmassa havaittiin, että pikaluottojen suurimmat ongelmat liittyvät velkakierteeseen ja summaaristen velkomusasioiden määrän kasvuun alioikeudessa. Sääntelyn rooli arvioitiin merkittäväksi. Sääntelyn osalta ilmeni, että kulutusluottojen nykyinen sääntely myötäilee uusklassisen taloustieteen mukaista homo economicusta, rationaalista kuluttajaa. Tutkimuksessa havaittiin, että kulutusluottojen sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta ja kuluttajansuojaa voidaan parantaa hyödyntämällä käyttäytymistaloustieteen oppeja. Hintaläpinäkyvyys lyhennystaulukon muodossa todettiin tärkeäksi instrumentiksi päätösympäristön kehittämisessä. Kotimaisen lainkehityksen osalta havaittiin lisäksi liikehdintää pehmeämmän, kuluttajaa ohjailevan sääntelyn piiriin.

Tulokset implikoivat, että valinta-arkkitehtuurin suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota kuluttajien todellisiin käytösmalleihin, jos halutaan turvata hyvinvointia maksimoiva päätöksenteko.